Hellsing-foorumi
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Hikafu Heinäkuu 16th 2010, 17:37

Luku 1.

Vuosi 1999, 22. marraskuuta.

Tokio on Japanin pääkaupunki ja maailman tunnetuin metropoliitta. Siinä on kymmenittäin kaupungin osiota, 23. Puolisen vuotta sitten japanilaiset ovat havainneet, että kaupungissa kulkee olentoja, joita kutsutaan nimellä kyuuketsuki (=vampyyri). Nämä olennot olivat saavuttaneet ihmisen älyn korkeimmalle tasolle. Tokion uumenissa kohoaa Gaia Impera: Chin päämaja Kitassa. Salaperäinen järjestö nousi huimasti teolliseen nousuun yksityisyrityksien myötä. Lontoon taistelun jälkeen, Tokiossa tapahtui maanjäristys ja kaupunki alkoi jälleen nousta uudestaan.


_________________________________________________________

Hikafu makasi rauhallisesti pienessä majassa, jonka omisti laajalta tontilta eräässä metsikössä. Koko metsä oli hänen aluettaan, vaikka sinne oli antanut temppelin perustaa etelän puoleiselle laidalle. Antoi paremman kuvan omistajasta sekä temppeli vieraiden seassa voisi livauttaa menemään asiakkaat. Hikafu oli erittäin tyytyväinen omiin oloihinsa rauhallisessa talvisessa metsikössä Furanon lähistöllä, itse asiassa sieltä kahdenkymmenen seitsemän kilmetrin päässä.

Hikafu nousi ja lähti jaloittelemaan raskaassa lumessa, jossa kahlaaminen olisi monien mielestä inhottavaa, mutta Hikafu ei siitä välittänyt, sillä hänet oli kasvatettu maastoon kuin maastoon, mitä Japaniin tuli. Sandaalejen käyttöä talvella olisi vaikea selittää, jos asuisi kaupungissa, mutta täällä Hikafu pystyi toteuttamaan mielihalujaan helposti, eikä siitä vaivaa muille ollut, jos he eivät edes siitä tienneet.

Temppelille oli noin kilometri, joten kiirettä ei ollut, kun ei tekemistäkään ollut. Pitäisi vain käydä tutkimassa, oliko tullut mitään uutta toimeksi antoa tai varoitusta, vaikka mielummin Hikafu olisi lukenut kirjallisuutta, jota hankki kääröinä, sillä hänestä oli tavattoman tympeää kasata kirjoja sekä hän piti kääröistä. Ehkä sen takia, että hän oli tottunut kotona lukemaan ohjeita kääröinä, vaikka ne olivat harvinaisia.

Temppelille saavuttuaan Hikafu käveli kohti sisäpihaa, jossa oli tapana munkki kokelaiden oleskella, jos eivät kylmää pelänneet. Tosin he tuppasivat vaihtumaan usein, koska nuorista ei tainnut vain olla temppeli elämään nykyisin. Tosin oli Hikafulla yksi tuttavakin täällä, joka oli ollut pitkään. Renko, temppelin nuorimpia oppilaita, joka oli vetäytynyt petyttyään elämäänsä. Nuori poika, jolla oli tie auki aina lakitieteelliseen, oli valinnut yksinkertaisen temppeli elämän, vaikka pienin lisämaustein.

Ensinäkin Renko hoisi Hikafun postia ja toiseksi hän kirjoitteli mielipiteitään laajasti sekä niiden avulla oli arvostettu useissa piireissä, mitä ei uskoisi. Hänen rauhallinen asenne oli Hikafulle hyvä, sillä heidän yhteistyönsä oli lähes sanatonta, koska kummallakin oli oma käsityksensä maailmasta, mukaan lukien omat ammatinsa. Hikafu tappoi ihmisiä rahasta suojellakseen omaa siskoaan, Renko kirjoitti lehtiin, jotta saisi itsensä ihmisten pariin. Renkon tapa oli ensin Hikafua kummastuttanut, mutta Renko ei vain sietänyt enää pakotteita kauheasti.

Oli kuulemma palanut loppuun, vaikka oli päässyt sisään ennätyksellisen nuorena, kuulemma jo kuusitoista vuotiaana, jolloin minäkin oli jo ollut omalaatuinen. Renkolla oli lahja, jota ihmiset olisivat hänen työssään pelänneet, sillä hän kykeni hallitsemaan toisten mieltä, nimittäin hän näki ihmisten sisimmän. Sen avulla, jos oli aikaa, pystyi tekemään aika lailla mitä tahansa. Tämä mahdollisti esimerkiksi muistinpyyhkimisen, mikä oli hirvittävä kyky kaikilla mittapuilla, enkä osannut sanoa miten kauas hänen kykynsä ylettyi.

Renko oli pihalla, mikä yllätti Hikafun ja Renko aloitti: "Yksi kirje tuli torstaina, et ole käynyt täällä viiteen päivään, joten se voi olla jo mennyt vanhaksi. Tapasi ovat työsi kannalta haitallisia, mutta mikäpä minä olen arvostelmaan." Renko oli rehellinen, sillä Hikafun työ oli mahdollista vain omien erikoisehtojen vuoksi, mitkä hän sai anteeksi siistillä jälkellä ja maltillisilla palkkioilla. Renkolle Hikafu vastasi: "Saisinko sen ja muuten, kuulemma kolummeitasi on julkaistu erityisen paljon viime aikoina, onko se totta?" Renko katsoi Hikafua hetken ja sen jälkeen sanoi: "No, menemme huoneeseeni ja voisin antaa sinulle muutamia luettavaksi, kun olet noin kiinnostunut."

Renko vastauksessa oli vähän ivaakin, sillä hän tiesi Hikafun olevan erittäin monipuolinen lukemisen suhteen, mutta Renko ei pitänyt läheistensä lukevan hänen tekstejään, selityksenä kai oli hänen tarve olla mahdollisimman itsenäinen. Renko vaihtoi mielipiteitä kirjeiden avulla, antoi joskus lakiapuakin, joka oli hämmästyttävän hyvää. Lakitieteelliseen paluuta oli harkinnut tässä kaksi kuukautta ja varmaan menisikin, hoitaisi sitten normaalisti temppeliä ja eläisi asianajana, joka ottaisi vain tapauksia, jotka kiinnosti, vastaan.

Kohta olivat miehet kävelleet Renkon pieneen askeettiseen huoneeseen, jossa oli muutama Buddhan kuva ja sen jälkeen sieltä löytyi useita laatikoita, joissa hän säilytti tavaroitaan, kuten kirjoja ja lehtileikkeitä. Niitä hän silloin tällöin katseli, kun jaksoi, mutta usein hän tyytyi tavalliseen elämään, ilman menneisyyden kahleita. Renko antoi Hikafulle pienen koruttoman kirjeen, jonka paperikin oli yksinkertaista ja mietin, että asiakas oli asiallisempi kuin yleensä.

Hikafu kiititi Renkoa ja lähdin mökilleni lukeman kirjettä, minkä alottaisin käveltyäni matkan. Mökillään hän avasi oven ja jätti sandaalinsa ulos. Huoneessaan avasi kirjeen ja sieltä tuli yksinkertainen liuska ulos, joka oli kirjoitettu siistillä käsialalla. Siinä pyydettiin erääseen Tokiossa olevaan temppelissä tapaamista neljän päivän kuluttua. Pyyntö oli eräältä järjestöltä, joka halusi osa-aikaisia työntekijöitä ehtonaan, että työstä ei puhuta.

Kaksi päivää myöhemmin oli Hikafu jo Tokiossa, mutta temppeli, johon tapaaminen oli sovittu onneksi sijoitti hänet. Muuten Hikafu olisi joutunut menemään hotelliin ja siitä ei hän pitänyt yhtään, koska sieltä voisi jäädä jälki enemmin kuin temppelistä. Temppelissä asustaessani tein töitä, enkä erottunut vaatteet saatuani yhtään. Temppeli sai erään hyväntekijän kautta rahansa ja Hikafu epäili, että se hyväntekijä oli järjestön jäsen tai johtaja.

Määrä päivänä olin jo keski yöstä asti hereillä, sillä jokin sanoi Hikafutässä olevan jotain mätää. Yöllä oli pihamaalla ja olin pukenut varustukseni niskaan, sillä olin varma, että yö oli se "päivä". Kohta puolin temppelin ulkopuolella oli jo kaksi hahmoa, jotka olivat harvinaisen raskasäänisiä hiippareiksi. Hikafu kävi hiippareiden kimppuun kova kouraisesti iskien nämä muutamalla lähitaistelu iskulla maahan, mutta kohta huomasi niiden nouseva. Sen jälkeen hän pisti niskat nurin ja se siitä, mutta Hikafua epäilytti, sillä tässä oli yliluonnollista pelissä.. Vähän matkan päässä oli hahmo, joka odotti selvästi. Hikafu sanoi: "Kuka olet?"
Anonymous
Hikafu
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 16th 2010, 19:18

Varhain yöllä liikkeellä ollut vampyyri kuljeskeli tylsyyteensä temppelin pihamaalla. Nainen katseli kuuta, joka tuskin näkyi tummien pilvien peittämältä taivaalta, joten ei ihmekään jos tähtiäkään ei näkynyt. Ereth käyskenteli aikansa ratoksi, ja kävi vähän väliä temppelin lähellä olevalla kadulla katsomassa, josko ohitse kulkisi ihmisiä, joidenka kanssa voisi hieman 'leikkiä'. Jonkin ajan kuluttua maassa makasikin ruumiita, jotka olivat yltä päältä veressä. Mustahiuksinen vampyyri nuolaisi huuliansa ja hampaitansa, tuntien veren kiihottavan maun suussansa.
Temppelin luokse takaisin siirtynyt Ereth oli jäänyt odottamaan Hikafua, ninjaa, jotka neito oli odotellut yöllä saapuvaksi. Aikaisemmin, noin puoli viikkoa aikaisemmin järjestö, jossa tämä vampyyrinainenkin oli mukana, lähetti kirjeen kyseiselle miehelle. Erethille oli annettu tehtäväksi vastaanottaa Hikafu, ja siitä ideasta neito piti, koska hänelle oli tullut omasta puolestaan hieman tylsää, vaikka saikin leikkikaluja ja verta näiden kautta aivan tarpeeksi.

Pilvet lainehtivat taivaalla, vaikka sitä ei erottaisikaan taivaankannesta. Pian Erethin odottama saapui. Nainen katsoi punaisin silmensä pihamaalle päin, erottaen liikkuvan varjon hieman kauempana. Vampyyrin aistit kertoivat, että tuo henkilö on Hikafu, ja Ereth laittoi ghoulinsa liikkeelle, ja ninjamestari hoiti ne hetkessä, pari kertaa listien. Vampyyri virnuili, ja katsoi mieheen, kysyi kuka tämä neito on. Hän astui pari askelta eteenpäin, ja kuu paljastui hitaasti pilvien väistäessä tämän. Täysikuu paistoi, luoden ympäristöön pienen valonlähteen, joka antoi myös ulkonäöltään paremmin hahmottavaksi Erethin.
" Mielenkiintoinen kysymys, annas kun kerron.. Tai oikeastaan näytän. " nainen vastasi salaperäisellä äänensävyllä, ja nosti toista kättänsä hieman ylöspäin ja samalla vampyyrin takaa nousi kaksi ruumista 'seisaalteen', ja tämän viedessä kätensä suoraan eteensä vaaka-asentoon, ghoulit lähtivät hyökkäämään zombimaisina Hikafua kohtaan.
" Olen järjestömme ainoa Gusin suvusta, mutta ylpeä siitä, saadessani olla ensimmäinen. Ereth Roscoe Gus, Gaia Imperan yksi suosituista ja hyvä maineisimmista palkkamurhaajista, olet mahdollisesti kuullut minusta eri tahoilta, herra Momochi. "
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Vieraili Heinäkuu 16th 2010, 20:39

Grawl:

Samaan aikaan kun taisto alkoi pikkuhiljaa käydä kiintoisammaksi Hikafun tunkeuduttua temppeliin, kauampana istui puussa mustiin mukeutunut hahmo. Sen silmät kiiluivat pimeässä kuin ikuiset ikiroudan viirut. Hahmo ei ollut ihminen ulkomuodostaan, vaikka älyllinen olikin. Se oli ihmissusi. Hänen nimensä oli Grawl Baron. Hänet oli lähetetty tarkkailemaan Umio Tegamin puolesta seuraamaan Hikafun ja Erethin yhteenottoa. Et ole ainoa, Ereth..., ihmissusi virnisti, kun Ereth oman tapansa mukaisesti esitteli itsensä uudelle "uhrilleen"...
Anonymous
Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Hikafu Heinäkuu 17th 2010, 06:53

Hikafu kuunteli vastauksen, joka oli epämääräinen, mitä ilmeisiten tarkoituksella, eli vastassa olisi luonnonoikkuja. Hikafu katseli naisen lähestymistä ja antoi mielessään luvan täyteen vauhtiin, koska muuten lähtisi henki ja nopeasti, vaikka olisi ehkä typerää paljastaa valtti heti, mutta Hikafun mielestä olisi lyötävä kortit pöytään ennen kuin kontrolli siirtyisi naiselle tilanteessa. Nainen oli lyhyempi kuin Hikafu, mutta silti Hikafu ei halunnut tämän lähestyvän enempiä, sillä hänen käsitteensä ns. oma alue oli suurempi kuin muilla. Kaksi metriä säteeltään ja sen takia alue oli kaksinkertainen muihin verrattuna.

Uusien epäkuolleiden nousemiseen Hikafu suhtautui rauhallisemmin, vaikka hänellä oli silti epäilys, että jäisi alakynteen, koska noita olisi raskasta hoidella, jos siihen leikkiin osallistuisi vielä vampyyrikin. Ghoulejen kanssa ei voisi käyttää Koto ryu koppo jutsu painotusta, vaan Gyokko ryu Koshojutsua, koska ne eivät tuntisi kipua. Hikafu välähti paikoillaan, kunnes ghoulejen väliin ilmestyttyään hetkessä Hikafu veti niiden alta jalat ja kunait käsiinsä, jotka iski epäkuolleiden niskaan kierähtäessä paikoillaan ja jättäen ne siihen. Hikafu oli toimituksen aikana mennyt noin 40-50 asteen kulmaan, mutta suoristi itsensä hetkessä ja kysyi: "Järjestöön tulin liittymään, mutta onko tämä koe?"

Hikafu oli äsken tehnyt ihmiseksi todella vahvoja temppuja, joten mahtaisi olla vampyyrilla tässä ihmettelemistä, koska Hikafun maine perustui äänettömään toimintaan, minkä oletettiin olevan kikkailua pääasiassa. Hikafu käytti kikkailua toissijaisena ja lähitaistelu pääasiallisena taitona, vaikka kikkailikin aina itsensä kohteen lähelle. Naisen esittelyä Hikafu oli kuunnellut ja hän tiesi naisesta jotain, sillä hänen esi-isänsä olivat kohdanneet naisen aikoinaan. Hikafu virkkoi: "Olet hyvin pitkä ikäinen, ainakin yli sata vuotta, etkö ole?"

Kuvailisit jutsujen toimintaa. ~Heru
Anonymous
Hikafu
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 17th 2010, 11:16

Nainen katsoi, kun Hikafu lähes äänettömästi löylytti ghouleja, joita vampyyri ohjasi. Ereth oli tappanut oikeastaan koko illan aikana aikamoisen ihmisjoukon, ja olihan häneltä jäänyt muutama aikaisemmiltakin kerroiltaan, kenties. Hän virnuili, kun mies heitti niskoja nurin sun muuta mukavaa, käyttäen jotain ninjatekniikkaansakin hyväksi. Heillä oli nyt jokunen viisi metriä välimatkaa toisiinsa, ja pian Ereth pääsisi näyttämään täysin omia taitojansa, mutta ensin hän halusi koetella Hikafun kykyjä ja kestämystä.

" Kyllä, pitäähän sitä ensin tietää, oletko tosiaan niin vahva kun sinusta on kuultu. "
Kyuuketsuki naurahti hieman tuon jälkeen, kun mies totesi tämän olevan yli sata vuotta vähintään, koska tiesi, että monta kymmentä sukupolvea ennenkin tähän naikkoseen oli törmätty, aina lähes samoin seurauksin.
" Se on aivan totta, ja olen ollut terässä aina tähän saakka. Ja tulen olemaan aina jatkossakin, herraseni. " Ereth lausahti, samalla kun tämä oli ottanut pari askelta lähemmäs Hikafua.
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Hikafu Heinäkuu 17th 2010, 18:25



Hikafu mittaili vastustajaansa rauhallisena vailla huolta, tai ainakin näytti siltä, koska se olisi psykologista sodankäyntiä. Vampyyri ei hyötyisi useimmista taidoistaan, jos ei ollut varma mitä tasoa Hikafu oli. Hikafu oli varma, että naisen ei leikkisi vain noilla leikkikaluillan, joita oli imeskellyt kaulasta tai vastaavaa. Aivan sama, sillä tässä oli vain selviydyttävä, muuten kaikki olisi turhaa. Hikafu odotteli, että nainen tekisi ensimmäisen siirron, jotta taistelussa olisi naisen esitellä omia taitojaan, eikä käyttää ruumiinpurijoitaan.

Naista nauratti ja Hikafu mietti,että tätä taisi huvittaa hänen tietonsa, sillä mikään muu ei ollut loogista. Naisen sanat olivat juuri tehneet selväksi, että häntä koeteltiin, mutta oliko tämä ihan tarpeellista, vaikka ninjan osa ei ollut valittaa. Epäkuolleiden kanssa leikkiminen oli vain jotenkin niin luonnotonta, että Hikafun teki mieli sanoa siitä muutama painava argumentti, mutta naisen provosointi ei auttaisi nyt. Kuolleiden olisi vain pysyttävä kuolleina, eikä palattava varjoelämää, siläl henki oli kaiken ydin, valuutta, jonka arvon ei pitäisi voida vaihtua.

Hikafu odotteli, että nainen eteni. Askeleiden tahdissa Hikafu varusti itseään, huomaamattomasti vetäen kolme shurikenia sormiensa väliin, niissä ei ollut terää, mutta heitto tuntuisi ainakin kuin löynti, jos oli haarniska ja ilman vielä ikävämmin. Hikafu heitti ne samalla hetkellä, kun kehonsa lähti hyökkäykseen kuin itsestään. Kaksi askelta, jalka olisi kohdistutava vampyyrin jalkapöydän päälle tallaamaan, askel, kyynerpää tulisi suoraan leukaan. Toinen käsi iskisi suoraan kurkuun, jos kyynerpää onnistuisi ja siitä vielä tuli yksi potku polvella haaroväliin. Hikafu olisi tämän jälkeen todistanut voimansa Beta tasoiseksi, jos häntä oltaisiin arvioitu reilusti.
Anonymous
Hikafu
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 17th 2010, 19:28

Nainen katsoi Hikafuun, astellen tätä kohti ja pysähtyen sitten parin metrin päähän tuosta, ghoulien hyökkäillessä edelleen ninjaa kohti. Erethille kaikki on enemmän tai vähemmän huvittavaa, ja jos hän ei näkisi asiassa mitään naurunaihetta, neito etsi asiasta jotain, mille saisi nauraa. Hän on vain outo, joka tosiaan nauraa kaikelle, eikä kaikki kyllä osaa keksiä, mikä syy milloinkin on. Hän rakasti taistelemista, ja piti sitä pienenä leikkinä, ja siksi häntä voi myös sanoa hulluksi, suorastaan psykoksi.
Ereth virnuili, ja lähti sitten hyökkäykseen Hikafua kohti. Nainen oli ottanut vyöstänsä hieman vanhanaikaisen, mutta koristellun miekkansa, joka on palvellut kyuuketsukia parin vuosisadan verran, eikä näytä vielä merkkejä hajoamiselle. Ereth katsoi punaisin, kiiluvin silminensä mieheen, ja hänen ollessa tarpeeksi lähellä toista, nainen yritti sivaltaa toista kohti miekallaan, epäillen että Hikafu väistäisi hyökkäystä.
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Hikafu Heinäkuu 18th 2010, 06:52

Hikafu huomasi, että Ghouleja tuntui naisella riittävän, eli verikekkerit olivat olleet suuremmat kuin Hikafu oli olettanut, mutta se tarkoittaisi vain niiden listimistä ja niistä saisi käteviä kilpiä, jos vampyyri liittyisi taisteluun, sillä Ghoulin halkaiseminen miekalla vaatisi voimaa, mitä vampyyrilla oli yllin kyllin ja se helpottaisi joka iskulla Hikafua, kun vastustajia olisi yhä enemmän. Hikafu oli enää puolentoista askeleen päästä naisesta, kun näki tämän kaivelevan asettaan esille ja Hikafu tiesi, että siitä ei pitäisi otta osumaa, sillä pienikin osuma ja siinä menisi raaja välittömästi.

Hikafu pysäytti itsensä ja veti kunain käteensä, vaikka se ei ollut kauhean terävä olisi siinä metallia enemmän kuin riittäväksi terän pysäyttämisesksi. Vampyyrin vetäessä teränsä ja laittaessaan sen liikkeelle Hikafu veti samassa tahdissa oman teränsä miekan väliin ja torjui sen todella nopealla liikkeellä, mutta silti liukui kolme metriä taaksepäin, sillä vampyyrin hullu voima vähän paiskoi häntä. Hikafu sen jälkeen arvio tilanteen ja neljän lähimmän ghoulin hoitelu olisi seuraava ohjelmanumero.

Ensimmäine oli jo kimpussa, kun Hikafu torjui sen ensimmäisen lyönnin ottamalla ranteesta kiinni. Sitten hän pyörähti kerran käsivarren taakse ja iski kunain niskaan todella kovalla voimalla vetäen samalla käsivarresta. Ghouli jäi siihen kunai niskassaan, kun kolme muuta kävivät samassa olivat jo kimpussa. Hikafu lähti vasemmalle seuraavalla askeleella, koska siellä oli vain yksi ghouli. Hikafu aloitti sitä vastaan rajun hyökkäyksen, joka alkoi, kun hän laittoi oikean jalkansa ghoulin oikealle jalkapöydälle ja seuraavassa hetkessä kyynerpää iskeytyi sen leukaan.

Ghouli parka ei saanut vain kyynärstä, kun Hikafun jalka jalkapöydän päällä vaihtui ja kädet olivat selässä ja leuassa. Oikean ja vasemman käden painaessa leuka nousi ja selkä painui sisäänpäin, hetken päästäen inhottavan rusahtavan äänen. Ghouleista olisi siis enää kaksi jäljellä Hikafu arvio tilanteen ilman ajatustakaan kunnolla, vaan mekaanisesti. Hikafu lähti liikkeelle vedettyään kaksi shurikenia ja ne viskaisten ghouleja kohden. Shurikenien osuttuessa ghoulit tärähtivät hetkeksi ja niistä roiskui vähän verta, mutta se ei ollut voitto eikä mitään, mutta Hikafu seuraavaksi iski jo Ghouleista oikean puoleista suoraan päähän ja ghouli iskeytyi taaksepäin. Oikean puoleinen taas yritti lyödä, mutta Hikafu iski sen oikean käden syrjään vasemmalla käsivarrella ja siitä askeleella kierähtäen niskan puolelle veti käsikoukkuun sen kaulan. Seuraavaksi Hikafu kaatoi sen vetäen kätensä pois koukusta ja polvi niskan päällä, kun ghoulin niska murtui.

Yksi neljästä jäljellä, mutta viimeisen kanssa Hikafu ei viitsinyt tehdä mitää teknista, sillä hän vain veti kunain ja syöksähti ohi iskien vasemmalla kädellään ghoulin niskaan, jossa Kunai oli ja Ghouli kuoli. Hikafulla oli vielä kunai kädessä, kun hän veti selkä pussistaan viimeiset kolme shurikenia ja heitti ne kohti vampyyria, kun lähti etenemään tätä kohden...

"ghoul" ei "ghouli -_-'' ~Heru
Anonymous
Hikafu
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 18th 2010, 17:44

Erethin miekan iskun pysäytti Hikafun esille vetämä kunai, saaden toisen kuitenkin liukumaan maata pitkin muutaman metrin, jonka jälkeen ruumiita nousi taas hyökkäilemään miestä kohti. Vampyyri katsoi kallistaen päätänsä ja hymyillen ilkeästi ninjaan, joka taisteli ghouleja vastaan, niitaten yhden kerrallaan, lähes samalla voiman käytöllä jokaista vastaan. Nainen sipaisi vapaalla kädellään mustia hiuksiaan korvaan taakse hieman, näiden hakeutuessa olkapäiden 'etupuolelle'. Täysikuu paistoi, ja vampyyrinainen katsoi huvittuneena Hikafuun, jonka voimia tämä koetteli, aivan vain varmistaakseen ettei ketään voimatonta rääpälettä hyväksyttäisi noin vain Gaia Impera: Chi'hin.

Neljännen ghoulin viimeisteltyä, mies kääntyi Erethin puoleen. Hikafu lähti hyökkäämään vampyyria kohti, ottaen kunain kaveriksi kolme shurikenia ja heitti ne kohti Erethiä. Hän sai väistettyä shukenit kepeästi hypätessänsä ilmaan, mutta kunaita hän ei saanut väistettyä. Naisen laskeutuessa, tuo huomasi lentävän aseen, vasta sen sivaltaessa vampyyria poskeen. Kunai teki syvän oloisen haavan Erethin poskeen, joka sai tämän ähkäisemään, perääntyen noin kaksi metriä taaksepäin, pidellen toista kättänsä haavan päällä. Haava tuntui polttavan kuumalta, eikä kipu loppunut aivan heti. Hänen suu oli vetäytynyt irveeseen, joka kuitenkin nousi sitten taas ivalliseen virneeseen, kun hän nosti kätensä pois poskeltansa, sillä haava oli renegoitumassa, vaikka se tuntui vielä kuumahkolta. Haavan väri oli muuttunut lähes mustaksi, sulautuen sitten ihon väriinsä pian.
" Luuletko muka, että pysäyttäisit minut muka noiden avulla? Jos näin on, niin olet erehtynyt ja pahasti. " vampyyri sanoi naurahtaen, ja lähtien sitten hyökkäykseen, sujauttaen miekkansa katanaan ja otti puolestaan kaksipiippuiset pistoolinsa esiin, joilla sitten juostessaan toista kohti osoitti, ampuen siten että ensin lähtivät ensimmäiset kaksi liipaisinta painaessa ja heti perään toiset.
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Hikafu Heinäkuu 20th 2010, 08:37


Hikafu tiesi, että vampyyrille ei olisi mitään vaivaa heittoaseiden väistelyssä, mutta kaikkea ei välttämättä voisi väistää ja varsinkaan viimeistä, jos edeltäviä oltiin väistelty. Kunaissa oli suurin potentiaali, joten sen takia se oli ollut viimeinen hyökkäys. Hikafu näki vampyyrin liikkeet ja tiesi, että aine tulisi yllätyksenä, sillä hänen maineensa oli ihmisten nirhiminen, ei hirviöiden. Hikafu näki, että vampyyri selvästi reagoi, kun sai osuman. Kohta se oli jo ohi, mutta se oli jo kertonut kaiken oleellisen, nimittäin voittamisen olevan vielä ehkä viiden prosentin luokkaa todennäköisyydeltään.

Hikafu näki, että vampyyri selvästi suunniteli muita ajatuksia kuin lähitaistelua, joten Hikafu mukautui ajatukseen samassa. Vampyyrin uhmakkaat sanat olivat olleet ensimmäinen merkki ja vampyyrin miekan käytöstä pois siirtyminen oli toinen merkki. Hikafu huomasi pistoolit, ensimmäiset kaksi laukausta Hikafu väisti todella nopealla refleksin kaltaisella Ukemilla, kun toiset taas kajahtivat heti perään. Hikafu ei ehtinyt, sillä hän oli vain ihminen ja Hikafun haalarista oli kahdesta kohtaa repeytynyt. Hänen vasen kylkensä oli saanut aika pahan osuman, tosin onnena oli varustepussi ja sen takia oli vain murtumia osuma aluella, sekä iso kasa metallin siruja ihosta pystyssä.

Toinen osuma oli jalassa, mutta sen oli Hikafu väistänyt nopealla liikkeellä, sillä hänen oli vielä mahdollista se. Hikafun jalkaan tullut luoti oli tehnyt pitkän viillon jalkaan ja sandaali oli irronnut jalasta. Hikafu nousi pystyyn valmiudessa välittömästi ja vampyyrin aseen ollessa vähemmän nopea kuin emäntä, ei ollut suoraa vaaraa. Tapahtumat olivat olleet sekunneissa ohi ja Hikafu sanoi: "Jatketaanko vielä?" Kipu oli kovaa, mutta minkä teki, jos vaihtoehto olisi kuolema, taistelisi.
Anonymous
Hikafu
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 20th 2010, 08:50

Erethin liikkuessa toista kohti, hän näki, kun pari hänen ampumistaan luodeista teki osumaa Hikafuun. Hän lähestyi miestä, mutta ollessaan sitten tuskin kahden metrin päässä tuosta, vampyyri oli pysähtynyt, ja piteli pistooliansa toisen edessänsä, osoittamassa Hikafua kohti. Hetki sitten mies oli kysynyt, jatkaisivatko he, johon nainen virnuili aluksi.
" Sinulla on nopeat refleksit ja taitoja, nostan hattua. Olet kelvollinen taistelija kyllä, mutta koska olet ihminen, liika veren hukka voi koitua kohtaloksesi taisteluissa, ja sinun pitää olla erityisen varovainen koska haavasi eivät parannu samalla tavalla, ja yhtä nopeasti, kuin meidän vampyyrien. " hän katsoi toiseen punaisin silminensä, ja laski sitten pistoolinsa osoittamasta Hikafua kohti.

// Nyt tuli kyllä lyhykäinen..
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Hikafu Heinäkuu 20th 2010, 11:29



Hikafu katseli vampyyrin liikkeitä ja mietti samalla mielessään sadoista eri toimintatavoista parasta mahdollista, eikä hänellä siltikään ollut kuin ehkä 40% mahdollisuus siltikään, mitä tässä voisi enää tehdä? Hikafun suurin ongelma oli alemmat refleksit, nopeus ja regeneraatio. Pitäisi saada niin raskas isku, että vampyyrikin siitä menisi kanttu vei hetkeksi tai tappaa jollain tavalla, joka lamauttaa ruumiin, niin monta kertaa, että se olisi vaihtoehtoisesti viivyke.

Hikafun mielessä ei ollut vaihtoehtoja ja hänen mietteensä olivat raskaat, sillä hän mietti mahdollisia tulevaisuuden tapoja, siskolla oli rahaa. Ei ongelmaa, Renko osaisi päätellä omansa, jos häntä ei kuuluisi. Mökki menisi valtiolle, kuten metsä, tosin niissä oli vain ehtona alueen säilyttäminen. Hikafu katsoi naisen aseen tähtäystä ja katseli sen liipaisinta erityisen tarkasti, kunnes nainen naurahti. Hikafu mietti, että oliko toisella tapa nauraa kuolemalla, vai oliko hän onnistunut säilyttämään henkensä.

Henki taisi pysyä vähän kauemmin vielä kehossa, kuin oli odotettu. Nainen neuvoi Hikafua ja Hikafu kysyi: "Oliko muita tietoja, järjestönne taitaa olla aika koviin juttuihin sekaantunut, eikö totta? Ja vielä, taisin siis läpäistä. " Naisen sanoista olisi voinut päätellä useista vampyyreista olevan kyse ja Hikafu oli altis tälle tulkinnalle. Nyt varmaan seuraavaksi tehtäisiin raportti ja muuta virallisempaa.
Anonymous
Hikafu
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 20th 2010, 13:32

Ereth virnuili hieman, pyöräyttäen pistooleja käsissänsä hieman ja sujautti ne vyöhön varatuille paikoilleen. Hän otti askeleen taaksepäin, ja kääntyi sitten katsomaan kuuhun, samalla kun kuunteli Hikafun puheet.
" Onhan se, useampaankin ja vielä omiin projekteihimme, jotka ovat ne melko kovia, juu-u." hän sanoi, kuin hieman vähätteleväisenä, ainakin äänestä päätellen, ja siitäkin saattoi päätellä, että onhan sitä kaiken maailman asiaa setvittävänä sun muuta mukavaa. Vampyyri pyörähti sitten ympäri, ja kuin lähtien 'loikkimaan' kohti temppeliä. Hänellä oli tapana vetää omaa säätöä, kuin mustana huumorina, ja ymmätäähän sen, jos tietää hänen asemansa järjestössä. Hän hyppelehti temppelin luokse, ja asteli sitten sisälle, ensimmäiseen huoneeseen. Hän asteli pimeässä huoneessa seinustalle, jossa oli iso, musta ja kulunut puhelin, jonka 'luurin' hän nosti korvalleen ja pyöräytti muutaman numeron, pyörivässä 'säteessä', ja hänen huulillensa nousi sitten pieni virne. Hän katseli vastakkaisen seinustan ikkunasta ulos, josta näkyi mukavasti täysikuu, joka valaisi hiukan pimeää huonetta.
" Heii, Eri täällä ~ Antaisitteko isopomolle? " hän puhui puhelimeen vastanneelle, joka kysyi parilla sanalla 'kokeesta'.
" Noo, ihan kiva se oli, ihmettelen kyllä miksi meille valitaan juuri ihmisiä.. Vähän tylsäksi jäi kun ei kauaa saanut leikkiä. Anna se luuri nyt eteenpäin. " Ereth sanoi aluksi epäillyttävän pirteällä, mutta hänelle normaalilla, äänellä ja loppua kohden sitten äänen käyden melko matalaksi, koska hän ei juuri nyt jaksanut ruveta jaarittelemaan, ja kyllä hänet tuntevat ymmärtävät tämän vampyyrin tavat, ja siksi uskovat ja tottelevat paremmin kuin mielellään.
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Hikafu Heinäkuu 20th 2010, 18:09


Hikafu tuli sisälle kerättyään aseensa ja Erethin ollessa puhelimessa hän tuli polvistuen odottamaan koko tapahtuman ajan. Erethin lopettaessa puhelun Hikafu sanoi: "Neiti Gus, minun pitäisi käydä lääkärillä, joten voitteko sitten kertoa seuraavan osoiteen? Jos mahdollista kävisin kotonani, sillä tarvitsemme taisteluun kaiken potentiaalin, emmekö me tarvitse?"
Anonymous
Hikafu
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 20th 2010, 18:21

Ereth puhui Amaterasun, Gaia Impera: Chin johtajan kanssa puhelimessa hetken, antaen ilmi että Hikafu olisi nyt valmis palvelukseen tulemisesta. Vampyyri laski vanhanaikaisen luurin paikoilleen, ja kääntyi sitten toisen puoleen, joka oli kauempana huoneessa.
" Lähin lääkäri on noin 15 kilometrin päässä, ja voit käydä kotonasi, lähtiessämme. Pyysin heidän lähettämään auton hakemaan meitä, poiketkaamme hoitamaan haavasi matkalla. Tarvitsetteko kuinka kauan aikaa kotonasi käydessäsi? " Ereth kävi suoraan asiaan, kiertelemättä tai kaartelematta aihetta, virallisella äänensävyllä puhuen.
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Vieraili Heinäkuu 20th 2010, 19:43

Grawl + Umio (NPC):

Grawl seuraili tapahtumia tarkasti vaanien tulematta itse esille. Taistelu oli käynyt suunnitelmien mukaan. Hän muuttui takaisin ihmishahmoonsa ja kaivoi taskustaan tärisevän kännykän.
-Kyllä? Onko tämä varmasti hyvä idea? Joo. Ymmärrän. Luulisin, että loppukoe vielä voitaisiin jatkaa ennen varsinaista "rekistöröitymistä". Kyllä, olen tulossa.
Hän loikkasi alas puunoksalta ja livahti autotielle. Hän heitti luurin korvaan ja kääntyi katsomaan ympärilleen. Paikalle saapui musta Toyota ja pysähtyi Grawlin eteen. Auton ovi aukesi ja sieltä kurkisti Umio.
-Hyppää kyytiin. Ehdimme sitten suoraan kolmanteen vaiheeseen.
Grawl virnisti ja kiersi auton, avaten auton toisen oven istahti etupenkille. Hän kysyikin naurahtaen:
-Kuinkas kauan sinäkin olet ajellut tänne, Umio-san?
-Meni 15 minuuttia, kun pääsin nuo risteykset läpi. Jouduin käyttämään ylinopeutta.
-Näkivätkö poliisit sinut?
-Eivät he. Olen heille liian nopea, niin kuin tämä kullanmuru, Umio naurahti ja taputti rattia. Umio nousi ulos autosta ja kaivoi taskustaan tupakka-askin ja ryhtyi polttamaan.
-Voi p*rkele. Turhia on jo liikaa..., hän sanoi pökien tupakan savua ilmaan: -Muuten, Baroni? Miten se kahakka meni, kun ohitin kaikki?
-Saat katsoa myöhemmin. Olen nauhoittanut sen kannettavaan, Grawl vastasi tähän: -Katsele nyt ympärillesi.
-Ok. Hyvä on. Aina sitä samaa p*skaa.

Hiukan skippiä tuli vastaan xD mutta joo...
Anonymous
Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 23rd 2010, 17:01

Ereth Gus + Hikafu Momochi (NPC)

Erethin puheen lopetettua Hikafu oli noussut seisomaan, katsoen sitten vampyyriin.
" Kerron osoitteen, johon voitte jättää minut sinne, ja lähden tulemaan heti kun olen valmistautunut. " mies vastasi johon Ereth nyökkäsi, ja lähtien astelemaan sitten ovea kohti. Ennen oven kahvaan tartuttua hän oli kääntynyt Hikafun puoleen.
" Varaudu soittoon, jos omaat modernimman puhelimen, niin tuntemattomasta numerosta. Sinulle kerrotaan tukikohtamme sijainti, jota en saa vielä tässä vaiheessa paljastaa, näin on käsky käynyt, herra Momochi. " tämä mainitsi, kääntyen sitten oven puolelle ja avatessaan oven, hän huomasi ulkona ihmismuodossa olevan Grawlin, joka puheli autolla jo saapuneen Umion kanssa.
" Graulii, olit sitten löytänyt pikku näytöksen ajaksi oikein aitiopaikan, kertomatta minulle. " Ereth hymyili, mutta hänen tekopirteästä ilmeestä huomasi heti, että neiti ei ollut aikaisemmasta oikein mielissään. Aivan kuin vampyyrin ympärillä leijuisi pieni, musta aura, mutta hän antoi sitten olla, astellessaan autoa kohti, Hikafun tullessa perässä.
" Kuitenkin, kun Umio olet saanut tuon tumpattua, lähtekäämme ? " hän sanoi kuin toteavana vaikka hän tiesi että toinen ei lopettaisi polttamista auton sisällä ennen tupakan palamista loppuun, mutta loppua kohten hänen olemuksestansa näki selvästi läpi 'on tässä tärkeämpääkin tekemistä kuin joku hitonmoinen vitsailu sun muu joutava'. Ereth avasi toyotan oven, ja katsoi kun Hikafu astui sen sisään, ja kun vampyyri tuli perässä, sulkien oven, hän katsoi sitten kuskin paikalla istuvaan Umioon. Hänen silmiensä ilme oli kuin muuttunut, siitä aiemmasta huvittuneesta vakavaan ja enemmän tosikkomaiseksi.
" Umio-sama, seuraava etappi on se yksityislääkäri. Annetaan hänen hoitaa Momochin haavat, emme voi luovuttaa häntä aivan kenelle tahansa, ymmärrät varmasti miksi. " Ereth lausahti, väläyttäen sitten katseensa tummennetusta ikkunasta ulos, katsoen punaisin, viekkain silminensä lasin läpi hyvin erottuvaan täysikuuhun.

// Ja kuvitelkaamme, että tuo 'tietty yksityislääkäri' olisi semmonen joku erityinen, joka ei toimi yhtä julkisesti kuin yleisesti edes ensiavussakaan .. ? :3 *yritti keksiä jotain*

Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Vieraili Heinäkuu 23rd 2010, 19:42



Grawl + Umio

Umio naurahti Erethin pyynnölle ennen lähtöä ja heitti tupakan pois hönkäisten viimeiset savut ilmoihin ja sanoi laulavaan sävyyn:
-Juu juu. Siis lähdemme jonnekin huitsin Nevadaan? Selvä pyy.
Grawl istui kädet puuskassa omalla paikallaan eikä sanonut mitään, eikä edes kertonut syytä Erethille, miksi oli paikan päällä Hikafun ja Erethin taistelussa. Se ei asia ei kuulunut kenellekään. Käskyn oli varalta antanut Amaterasu itse, jotta vampyyrilellikksi ei pilaisi kaiken huvin vuoksi. Toisin tehtävä oli annettu juuri siksi Grawlille siitä, että Grawl itsessään osasi olla hiljaa ja ottaa kaiken rauhallisesti ja puhtaaksi. Hän oli myös sopeutunut Umion tavoin vakoilutehtäviin ja valvontatehtäviin. Miksi? Koska Amaterasu käski oli vastaus. Umio käynnisti auton saatuaan kuultua tarpeeksi tienneuvontaa ja painaen reitin muistiinsa, kun kaikki olivat sisällä autossa ja ovet olivat sulkeutuneita. Toyota lähti kiitämään pitkin maatietä. Umio oli laittanut radion päälle ja taustalla soi Asian Kung-Fu Generationin "Rewrite". Biisi mielytti Grawlia ja Umiota yhtä aikaa.
-Keshite!~
-Rewrite shite!~
-Kudara nai chougensou,
wasurenasu sonzaikan o,
kishikaisei...~
-Rewrite shite!~
-Imi no nai souzou mo,
kimi no nasu gendouryoku.. ~
-Zenshin zensei o kure yo! ~

-Kure yoo!~
-Kure yoo!~
-Jee!
-Ou jee jee jee!~

Vihdoinkin he saapuivat neuvottuun paikkaan. Umio sulki radion ja Grawl sanoi:
-Siisti laulu. Pidän siitä.
-Suosikkibändini hei! Umio naurahti ja sanoi takana istuville tahoille: -Olemme perillä, niin kuin neuvoittekin.


Ihan sama mikä se on...Muistathan laittaa japanilaisen nimen, kun ollaan kerran Japanissa?

Rewrite: https://www.youtube.com/watch?v=DVcV0nqHcqY


Viimeinen muokkaaja, Integra F.W. Hellsing pvm Heinäkuu 27th 2010, 19:53, muokattu 1 kertaa
Anonymous
Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 25th 2010, 10:51



Ereth kuunteli etupenkillä istuvien miesten rallatteluja, kappaletta hän ei tunnistanut, joten hänen oli turha sanoa mitään edes sen loppumisen jälkeen.
Vampyyri vain hymähti hieman, kun he olivat saapuneet erään rakennuksen edustalle. Tämä kääntyi katsomaan Hikafuun, joka istui naisen toisella puolella.
" Kun tapaat lääkärin, mainitse että sinut on lähetetty käymään siellä. Hän tietää mistä on kyse, joten voit antaa hänen huoleksi haavasi. "
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Vieraili Heinäkuu 26th 2010, 19:35

-No eiköhän sitten ulos lähdetä? kysäisi Umio ja avasi auton oven. Saman teki myös Grawl. Sekunnin päästä kaksikko oli jo ulkona. Kaksikko avasi ovet Hikafulle ja Erethille.
-Toivottavasti lääkärireissu ei ole silkkaa ajanhukkaa, Grawl sanoi hiljaa. Umio sanoikin ystävälleen taputtaen kämmenellään tätä olalle:
-Älä nyt, jätkä hyvä, ole noin kärsimätön. Uskon kyllä, että Hikafu tietää, mitä tekee.
-Sen me nähdään, kun se tapaa Amaterasun.
Anonymous
Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 27th 2010, 18:30

Ereth astui auton sisältä, kun toinen etupenkkiläisistä suunnilleen auton pysähdyttyä tuli avaamaan vampyyrille oven, ja toinen taas Hikafulle. Mustahiuksisen noustua autosta, se hieman pyyhkäisi takkiansa, ja venytteli sitten oikein raukeasti molempia käsivarsiansa. Hän katsoi kun takapenkillä istunut mies astui autosta ulos ja asteli rauhalliseen ja lähes mitään sanomattomaan tapaansa hieman kauempana olevien luokse ja Ereth väläytti pienen hymyn kuullessaan Umion ja Grawlin keskustelun tyngän. Tämä kääntyi nyt kokonaan siten, että kääntyneenä kunnolla miehiä kohti. Hän katsoi punaisin silmin toisiin ja vei sitten toisen kätensä vaakatasoon eteensä, suunnilleen kehoansa vasten, näyttäen sitten taas jotenkin charmikkaalta, hiukan prinssimäiseltä, mikä tosin sekin on normaalia Erethiä.
" Mitä te vielä siellä seisotte, menkäämme siis, ettei aikaa mene hukkaan tässä käyskennellessä. "
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Vieraili Heinäkuu 27th 2010, 20:04

Grawl + Umio

Umio naurahti ja pyöräytti autonavaimilla Erethin nenän edessä.
-Tällä kertaa, sinä kultsi, kyysäät jätkän Amaterasulle. Me mennäänkin sinne kävellen! Saadaan vähän raitista ilmaa.
Grawl nyökkäsi ja laittaen kädet taskuun lähtikin jo eteenpäin.
-Hei! Odota minua, Grawl! huudahti Umio ja jätti autonavaimet vampyyrille. Kyllä varmaan Ereth osasi ajaa, ainakin Amaterasun mukaan, vampyyri siihen pystyi.

:shi: Amaterasu:

Gaia Imperan päämajassa, Kōtōlla, oli jälleen vilkkaana illan tullessa myöhäiseksi yöksi. Amaterasu istui työhuoneessaan sykkien varjoen ympäröimänä jättäen näkyville vain kaksi hohtavan keltaista silmää. Amaterasu odotti hiljaa rauhassa jotakin ja antoi käskyjä kirjaimellisesti jokaiselle jäsenelle, joka tuli sitä pyytämään.
Anonymous
Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 30th 2010, 20:42

Hikafu meni rakennukselle, koputtaen ovelle ja lääkärin avatessa sen, ja pyytäessä sitten sisään.

Ereth ei vielä astellut perässä, koska Umio pyöritteli autonavaimia naisen nenän edessä. Vampyyri katsoi oudohkolla katseella avainnippuun ja sitten Umioon, sitten hieman ärtyneen näköisenä sieppasi avaimet käteensä, näyttäen hieman murjottavan näköisenä.
" Ihanaa, ja tekö luotatte mun ajotaitoihin, kiva tietää. " vampyyri hymyili hieman ärsyttävään tyyliinsä, ja katsoi sitten kun vielä hetki sitten avaimia naisen edessä pyörittänyt Umio juoksi Grawlin perään, miehet kun kuulemma sitten kävelevät päämajalle. Ereth huokasi oikein syvään, ja pyörähtäen sitten ympäri, astellen vieressä olevaan rakennukseen jossa yksityislääkäri hoitikin jo Hikafun haavoja.

Jonkin ajan kuluttua Hikafu ja Ereth astuivat ulos rakennuksesta, ja he suuntasivat autolle, joka odotti pihassa ja vampyyri hyppelehti tavalliseen tapaansa ajokin luokse, pyöräyttäen avainnippua sormensa ympärillä, joka vahingossa lennähti taaksepäin, mutta Hikafu sai sen kiinni, ojentaen rauhalliseen, mitään sanomattomaan tapaansa vampyyrille, hymähtäen hieman ja siirtyi sitten omasta halustansa auton takapenkille, kun Ereth asteli auton toiselle puolelle, ja avasi kuskin oven ja hieman vihellen istahti ratin taakse. Vampyyrilla ei ole aivan taidot kohdallaan, mutta koska jopa itse Amaterasu sanoo, että nuo taidot riittävät, ne myös riittävät eikä siihen ole valittamista. Ereth käynnisti auton ja kurvasi ensimmäisen mutkan oikein mallikkaasti, ja hänen ajamisensa vaikutti ennemminkin joidenkin kortittomien, ihmisteinien holtittomalta ajelulta.
Meni ehkä noin puoli tuntia, kun vampyyri kurvasi tukikohdalle, ja astuessaan ulos autosta, hän katsoi auton nojassa olevaa, vähän-isompaa kolhua ja toivoisi että Umio ei sitten syyttäisi häntä hieman ryttyyn menneestä auton etuosasta, jonka takia myös toinen etuvaloista oli hieman kärsinyt. Hikafu nousi autosta, seuraten Erethin luokse, ja nosti sitten kulmiansa, huomatessaan vain yhden kolhun autossa, koska oli epäillyt että auto olisi saanut enemmän runnelua.
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Vieraili Heinäkuu 30th 2010, 20:54

Tukikohdan ulkopuolelle saapui kaksi smokkiin pukeutunutta perusjapanilaisen näköisiä herroja ja sanoivat:
-Voimme viedä machiinan korjaukseen.
He olivat GaiaImperasta.

Lyhyt on.
Anonymous
Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Ereth Gus Heinäkuu 30th 2010, 21:00

Ereth huomasi kaksi miestä, jotka tulivat paikalle, vampyyrin tutkiessa katseellaan autoa ja heittäen sitten avaimet toiselle miehistä, joka otti mukavan kopin nipusta.
" Viekää toki, se yksi idiootti kuitenkin antaa haukut päälle, mutta minkäs sille tekee. " hän puuskahti, naurahtaen sitten perään, ja kääntyen taas katsomaan toiseen suuntaan.
" Missäköhän ne kaksi muutenkin ovat.. Taas heillä kestää ikuisuus. "
Ereth Gus
Ereth Gus
Vamppi, vomppi ja siivousmoppi~

Viestien lukumäärä : 334
Join date : 14.07.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Lahti

Tietoja minusta
Varoituspalkki:
Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Left_bar_bleue0/5Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty_bar_bleue  (0/5)

Takaisin alkuun Siirry alas

Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö Empty Vs: Luku 1: Beginning! Kieroutunut yö

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa