Apollon arkipäivä

Apollo nytkähti heti kuultuaan Integran sanat ja alkoi ampua. Berserkkimäinen ilme nuosi hänen hyvinkin nopeasti kasvoilleen taistelun tuoksinnassa. Apollo rynnisti ympäriinsä ja ampui ja mätki ghouleja kuin mikäkin skitsofreniakohtauksen saanut ja olikin pian päästä varpaisiin veren peitossa. Veren haju vain lisäsi hänen aggressiotaan entisestään.
- P*rkelen zombiet! Apollo karjui. - Palakaa Helvetissä! Hänen sekopäinen taisteluluonteensa oli selvästi nuossut esille ja jos joku nyt asettuisi hänen tielleen, se tietäisi jotain todella pahaa sellaisen linjan ottavalle. Apollo kun vihasi vampyyreita yli kaiken ja ghoulit viestivät vampyyrin läsnäolosta. Hän tuskin malttaisi odottaa, jos vaikka saisi lahdattua ainakin toistaiseksi näkymättömissä olevan vihollisen.

Kiväärit rätisivät ja kranaatit lentelivät aina siihen paikkaan, johon ilmestyi yksikin ghoul. Ghouleja oli niin mieletön määrä, että jopa ala-asteelta kotoisin olevat lapset aiheuttaisivat rynnkön ulos koulusta. Integra loikkasi puun takaa ladatun kiväärin kerä ja ampui vastaantulevia ghouleja päähän ja vasempaan rintaan, näin ollen otukset pääsivät hengestään ja muuttuivat tuhkaksi. Sotilaat tekivät samoin, muta puolustusasemissa, sillä he eivät edes halunneet pysyä lähellä otuksia ja saamaan niiltä puremia, sillä ghoulin purema voi lisätä ghoulien määrää ihmisistä tai ihmismäisistä olennoista. Tavoitteena oli kuitenkin löytää vampyyri, eivätkä kaikki suostuneet luovuttamaan tätä tehtävää varten. Integra määräsi joukkoja ryntämään ghoul-rintaman läpi.
- Amen!!! ärkkyivät sotilaat kuorossa kun aiheuttivat ryysiksen ghoul-joukon lävitse ja mätkien surkeanoloiset olennot maahan. Integra seurasi heitä perässä, kunnes yhtäkkiä.... sattui tulemaan yllätyshyökkäys sivusuunnalta! Jokin todella nopea hyökkäsi sivulta hänen kimppuunsa potkaisten aseen pois ja lämäisten kumoon. Integra nousi pystyyn mahdollisemman nopeasti, mutta hyökkääjä ehtikin ensin ja Integra huomasi pian jonkun painavan häntä puuta vasten punainen palava katse silmissään. Se sähisi ja sen henki haisi. Integra irvisti. No mikäs muu se voisi ollakkaan? Vampyyri!
- Irti meidän johtajastamme, kuolanaama!!! sotilas, joka oli vanha tuttu Apollolle, huusi vihaisena ja kohotti aseensa. Toiset kaverit seurasivat perässä. Ghoulit näyttivät tyyniltä vampyyrin ilmestyessä. Vampyyri nauroi pitäen puukkoa Integran kurkulla:
- Ihmiset... Tämäkö muka teidän johtaja, "soturiprinsessa"? Mitä jos minä revin siltä kurkun auki, raiskaan ja muutan uudeksi ghoulikseni?
Sotilaat urisivat ja yrittivät keksi keinon päästämään Integran vapaaksi. Integra huokaisi mielessään ja sanoi ääneen:
- Minullakin on sitten puheenvuoro, herra midiani. Se, mitä sinä sanot on pelkkää tyhjää huuhaata. Nimittäin minulla on sinulle ilmainen lippu kotiisi Helvettiin! Voi, että tästä tulee hauskaa!
- Varo sanojasi, ihminen! Minä nirhaan sinut! Liiga nirhaa sinut!

Apollolle nuosi omituinen tunne yhtäkkiä ja hän kuuli , kun joku kaatui. Hän huomasi Integran olevan maassa ja pian sitten puunrungossa kiinni, mutta se mikä aiheutti koko homman, sai hänen verensä kiehumaan. Hän kuunteli hetken aikaa vampyyrin suunnitelmiä tämän kohdalle, ennen kuin pinna palaisi. Apollo tunsi, että siinä oli jotain henkilökohtaista ja muistokuvat tulvivat taas pintaan.
- Vampyyri...!, hän sai lopulta sanottua silmät raivosta levällään. Hän nosti kiväärinsä vampyyria kohti ja ilmeestä päätellen painaisi pian liipaisimesta. Mutta hän muutti kuitenkin nopeasti mielensä. Voin osua neiti Hellsingiin tai tuo vampyyri repii hänen kurkkunsa auki, kun kuulee laukauksen, hän mietti raivona huultansa purren. Apollo laski kiväärinsä alas ja mietti useita vaihtoehtoja, jopa oman rotunsa paljastamista. Se saattaisi hyvinkin suurella todennäköisyydellä kiinnittää vampyyrin huomion - ihmissudet ja vampyyrit kun eivät toisiaan siedä. Mutta ihmissusitytöllä oli päällimmäisenä kysymyksenä "miksi" - miksi hän luopui ajatuksesta ampua vampyyrin kallo pirstaleiksi? Miksi hän yhtäkkiä välitti jonkun hengestä? Ja miksi vielä ihmisen, jota hän ei ollut tuntenut kuin muutaman tunnin? Hän puri hammastaan - jotain piti tehdä ja äkkiä. Hän nuosikin nopeasti kiven päälle, mahdollisimman korkealle paikalle mitä maassa sillä hetkellä oli.
- HOI! Apollo huusi. - Hei! Sinä! Vampyyri! Käännä ruma pärstäsi tänne!

- Jaahas, että kenellä on ruma pärstä? Teikäläisiä haistaa jo pitkältäkin..., vampyyri katsoi taaksepäin, siellä missä Apollo oli, painaen uhrinsa vieläkin puuhun. Integra itsekin mietti, miten laittaisi hommat pyörimään. Sotilaat katsoivat tilannetta kuin hullantuneet mymmelit. Integra, sillä välin kaivoi takustaan pistoolin ja ampui vampyyrin vatsaan, olento perääntyi äristen raivosta ja tietenkin heitti puukon tähän suuntaan. Onneksi sentään Integran refleksit olivat pelastaneet päivän ja hän ehti väistää lentävän teräaseen.

- My f*cking god..., Apollo sanoi painottaen jokaista sanaa ja pitäen seitsemän sekunnin tauon niiden välillä. Hän ei vain voinut uskoa silmiään, kun Integra ampui vampyyria vatsaan ja väisti verenimijän puukon. Apollo nosti kiväärinsä ja ampui vampyyria kohti, mutta luoti meni ohi ja taas seuraava ja sitä seuraava... Hän tuhahti, ennen kuin ampui neljättä kertaa. Luoti osui vampyyria jalkaan. Lykaani oli selvästi turhautunut. Sihtini ei ole näköjään nyt terässä, kun kiehun raivosta, hän mietti itsekseen. Tästä tulee h*lvetin vaikeaa... Apollo päätti vastata vampyyrin sanoihin, saisivat Integran sotilaat tietää minkä kanssa olivat tekemisissä; - Joo, me ihmissudet tunnistamme kyllä teikäläisten rumat pärstät mailin päähän, p*ska. Apollo ei sanonut tuotakaan mielellään - hän oli paljastanut rotunsa. Ja siitä tuskin hyvää seuraa...

Vampyyri lösähti istumaan ja räkätti verisenä siinä:
- Vai niin, että sellaista. Hähähähä! Hassua!
Integra määräsi sotilaat ampumaan vampyyrin, niinhän he sitten aloittivat suoran tulituksen kohti sitä mörköä. Muutaman sekunnun päästä vampyyri oli tulossa perunamuussi...

Apollo katsoi hetken aikaa sotilaiden tulitusta, ennen kuin ampui vampyyrin pään tuhansiksi siruiksi - ja ihme kyllä ensi yrittämällä. Hän huokaisi, sulki silmänsä ja läsähti istumaan. Kivääri osui maahan piippu edellä ja kaatui sitten Apollon viereen. Kaikki tuntui olevan kuin suoraan hänen historiastaan, mikä tuntui lykaanista äärimmäisen kuvottavalta. Hän katsoi Integran sotilaita jotenkin peloissaan ja täristen, mikä johtui enimmäkseen adrenaliinipitoisuuden laskemisesta ja ahdistuksesta. Apollo muisti äitinsä, mutta ajoi asian pois mielestään lähes heti - keskellä taistelukenttää itkevä lykaani ei olisi (ainakaan Apollon omasta mielestä) kaunis näky. Olihan yksi verenimijäkin passitettu takaisin Helvettiin Paholaisen luokse. Apollo katsoi sotilaita mietiskely hetken jälkeen totisena.
- Onko teistä tyypeistä kuvottavaa, kun olette hukan kanssa tekemisissä?, hän sai lopulta kysyttyä.
- Sanokaa ukot ihan rehellisesti.

- Se vähä riippuu. Jos on pentuisässä tai siitä pois jo lähtemässä, emme iha heti tapa.
- Niinpä, meillä on ainakin tuttavana eräs ihmisleijonakin, toisin hän jäi Lontooseen päämajaa vartioimaan senioreiden kanssa. Erinomainen sotilas, joka ei edes toista olemustaan tarvitse.
Integra kuunteli hetken sotilaiden höpötystä Apollon kanssa ja ampui vampyyriltä sydämen läpi ennen kuin tämä ehtisi renegoitua. Otus oli hetkessä sekä vertaa ja tuhkaa. Integra päättikin liittyä keskusteluun tokaisten:
- Ryuu Nagasaki on kyseisen herran nimi. On paljon muutakin kuin lahjakas sotilas.
Sotilaat nauroivat leikillä:
- Sentään ihmissusien palkkaaminen on helpompaa. Hehehe.
Integra lähinnä murahti vitsille, mutta ei raivon mielissä...

Apollo kuunteli sotilaita hetken hämmentyneen oloisena. Häntä suoraan sanottuna nauratti miekkosten viimeinen kommentti ihmissusityövoimasta.
- Jaa, on vai? Apollo kysyi nauraen. - Haluaisin joskus tavata tämän Nagasakin.
Lykaani huomasi, että ahdistava tunne ja menneisyyden muistot olivat yhtäkkiä poistuneet. Hän nuosi ylös, otti kiväärinsä maasta ja nakkeli niskojaan, ennen kuin jatkoi; - Ette tekään ole hassumpia äijiä. Otetaankos joskus uusiksi?

- No niin. Ainakin riitti se, että kahdessa päivässä saatiin vampyyri alas. Palataanko me takasin himaan vai? joku sotilaista kysyi Integralta. Integra urisi jälleen ja sytytti sikarinsa samalla sanoentyly ilme naamallaan:
- Siltä näyttää. Koska kukaan ei tule sitten kotiseuduilla lääppimään.
- Otetaanko tää pikkuinenkin mukaan?
- Jos hän itse haluaa tulla mukaan. Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Seuraava pysäkki on Lontoo, vampyyripeijasten kultakaivos...., Integra sanoi ja sotilaat hurraasivat. Kaikki olivat tyytyväisiä. Nyt tällä hetkellä tehtävä on hoidettu ja sai edes rauhaa vampyyreiltä. Porukka matkasi takaisin leirille muiden joukkojen luokse...

Apollo tunsi suurta liikutusta - häntä oli tavallaan pyydetty mukaan Hellsing-järjestön toimintaan. Hän sulki uudelleen silmänsä ja hymyili.
- Kiitos tarjouksesta, Apollo sai sanottua. Hän piti tauon ennen kuin lisäsi; - Kyllä senkin voisi hyväksyä.
Apollo ei aikonut päästä joukkoja menemään ilman itseään, kun oli kerrankin tavannut kanssaihmisiä, mikä saattoi merkitä lykaanille paljonkin. Niin hän lampsikin Integran sotilaiden joukossa takaisin leiriin muiden luokse...

Muut joukot odottelivat heitä. Integra kävi vielä joukkojen komentajilta kysymässä raportteja siitä, oliko sattunut mitään vahinkoa, josta järjestö olisi ollut vastuulla. Tästä päivästä ei ollut, mutta eiliset viisi kuollutta sotilasta oli pakko viedä takaisin kotiin ja ilmoittaa siitä viranomaisille. Integra tunsi jonkun verran surua, kun nämä viisi kuolivat ihan vain pienen tapauksen takia, mutta tunteitaan ei näyttänyt muille ja raakui käskyjä kaikille:
- Pakatkaa tavarat! Varokaa, jos teettekin mitään tyhmää! Komentaja Prayer! Ilmoittakaa päämajalle, että olemme tulossa takaisin!
- Selvä, sir!

Apollo oli innoissaan - hän pääsisi Coventryn läävästä Lontooseen, Englannin pääkaupunkiin. Hän ei tosin tiennyt mitä tulisi sielläkin niskaan. Lykaania alkoi hiukan jännittää ja pelottaa, mutta Apollo otti kiväärinsä muina miehinä kunnolla kantoon. Olipas keikka, hän mietti itsekseen.Ihan selkäpiitaa kylmää, haha! Apollo katsahti muita sotilaita, ennen kuin saattoi jatkaa matkaansa. Kaipa hän oli ajatellut kysellä jotain Lontoosta, mutta jätti asian sikseen. Kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, hän mutisi.

Innokkaan pakkaamisen jälkeen sotilaat pakkautuivat panssariautoihin itse kuin silakat purkkeihin. Integra suuntasi kun taas autonsa luokse ja huusi Apollolle.
- Saat kunnian lähteä minun autollani Lontooseen, ettet lytisty miesten alle!

- Jaaha, jaaha, Apollo vastasi. - Kiitos tarjouksesta, neiti - jälleen kerran, hän naurahti perään. Apollo käveli Integran autolle, meni taas takapenkille ja asettui samaan asentoon kuin aiemmin. Kivääri nojasi taas pystysuoraan lykaanin ruumista vasten. Apollo odotti Integran käynnistävän auton, jolloin he pääsivät matkaamaan kohti Lontoota. Liikutuksen tunne ei ollut kadonnut mihinkään, mikä ärsytti Apolloa hieman. Jos alan itkeä, mistä tiedän etteivät he saa traumoja tai jotain vastaavaa?, hän mietti itsekseen.

Integra käynnisti auton salakähmäinen hymähdys naamallaan ja matka kohti Lontoota. Hellsingin johtajalla oli jo koti-ikävä, eikä Integra maltannut odottaa olla jälleen kotonaan rakkaassa kartanossaan suosikkipalvelijoiden ympäröimänä. Panssari autot ajoivat jonossa Integran auton perässä, mikä saattoikin olla hiukan omituista, mutta se oli Hellsingin järjestölle peruspäivän rutiinia.

Kesti useita tunteja ajaa maastoteitä ja moottoriteitä pitkin Lontooseen, mutta vihdoinkin kaupunki alkoi näkyä pikkuhiljaa. Nyt oli jo aamu sarastamassa ja tuomassa uutta tunnelmaa meidän sankareillemme. Integra näytti innostuneelta. Hän kysyikin Apollolta ohjaten rattia yhdellä kädellään:
- Haluatko lähteä suoraan kaupunkireissulle?

Apollo oli kuolla tylsyyteen pitkän ajomatkan aikana. Nousemassa oleva aurinko häikäisi lykaanin silmiä. Aamuinen tunnelma oli jotenkin rauhoittava Apollolle. Sitten hän kuuli Integran kysymyksen koskien kaupunkireissua. Häntä väsytti hiukan, mutta vastasi virne naamalla ja naurahtaen;
- Totta kai, jos se neidille käy. Mihis mennään?

- Sotilaat saavat mennä vapaasti takaisin päämajaan. Kaupungilla minulla olisi hiukan menoja, joten siksi sinne olen menossa. Eräälle kyttäkaverille on sanottava jotain..., sanoi Integra kohauttaen hartejaan. Ulkopuolella ajavat panssariautot kääntyivät syrjäiseltä näyttävälle maastotielle ja katosivat lehvuston sekaan. Integra ajoi suoraan moottoritietä pitkin kohti kaupunkia. Muutaman minuutin päästä auto pääsi jo kaupungin laitamille saakka.

- Tahdon ensin nähdä millainen paikka Lontoo on, Apollo sanoi kuunneltuaan Integraa hieman. Kun lykaani kuuli, minne he olisivat menossa, hän hymähti. Apollo katseli, kun panssariautot katosivat lehmusten sekaan. Tyttö oli muutaman minuutin ajomatkan aikana ihan hiljaa. Kun auto saapui kaupunkin laitamille, Apollo ällistyi. Hän katseli etupenkkien välistä kaupukia.
- Voi Ristus..., hän aloitti. - Ihan kuin...
Apollo vaikeni yhtäkkiä ja meni takaisin paikalleen. Tyttö käänsi päänsä ikkunaan kohti ja pidätteli kyyneliä - Apollon äiti oli tullut lykaanin mieleen. Autoon laskeutui hiljaisuus yhtä nopeasti kuin se oli rikkoutunut...

- Mennään siitä vaan keskustaan. Ongelmaksi saattaa koitua ruuhka. Pysäköin auton jonnekin, jotta sillä olisi helpompi päästä pois keskustasta, totesi Integra laittaen sikarin suuhunsa.

Auto pysähtyi eräälle parkkipaikalle, joka oli lähellä jonkin sortin lenkkeilypuistoa. Integra asteli ulos autosta sytyttäen sikarinsa samalla ihaillen kaunista maisemaa ympärillään.
- Lontoo on suuri kaupunki ja paikkoja on monia yksittäisellekin henkilölle. Oletkos jo tulossa sieltä?

- Selvä, keskustaan sitten, Apollo sanoi vaisusti. Jonkin matkan ajettua auto pysähtyikin lenkkeilypuiston viereiselle parkkipaikalle. Apollo oli vain hiljaa Integran astellessa ulos autosta. Kuultuaan matkakumppaninsa sanat hän vain tuijotti tätä omituinen ilme kasvoillaan, ei sitä voinut silloin oikein sanoin kuvailla, tuskin lykaani itsekään olisi osannut. Apollo astui ulos lopulta ja katsoi Integraa silmät puoliummessa. Hän käänsi päänsä pois ja katseli hiljaista puistoa haikean oloisena huultaan purren.

- Jos täällä olisi illalla lenkillä niin pensaikosta todennäköisesti hyppäisi jokunen örkki. Mennään.
Integra lähti hiippailemaan eteenpäin kädet taskuissa pitkin puiston polkua pöhkien sikarin savua ilmaan.

Apollo lampsi Integran perässä. Hänen mielen tilansa oli kohentunut hiukan, se oli lykaanin päähän jopa siedettävä. Hän olisi valppaana, jos kerta örkkejä tulisi, mitä hän ei ihan heti uskonut. Johtui varmaan siitä, että Apollo ei ollut törmännyt Coventryssa useasti vampyyreihin keskellä kaupunkia. Hän oli yhä hiljaa, kunnes jokin ehkä rikkoisi senkin.

- Lontoo on suuri kaupunki. Siitä on pakko pitää huolta vain öisin, sillä poliisit eivät aina ole siihen aikaan aktiivisia. Päivä on kuitenkin hyvä myös hirviömetsästäjille, jos osaa kunnolla paikantaa hirviöiden piilopaikan ja hyökätä. Toisin tämä on nykyään harvinaista kun nämä meidän tuttavat poliisit eivät ole nykyään perehtyneet auttamaan vampyyrien tutkimuksissa... Miettiä hiukan, kun nukkuu yöllä kotonaan ja yhtäkkiä tuleekin verenimijä sieltä varjoista vertasi juomaan... Melko yleistä suuressa ihmismassassa ja tämä onkin suurin vampyyrialue...., Integra kertoi matkalla. Hän välillä joutui hiljentymään nähdessään muutaman ohikulkijan, mutta kun niiden lähtettyä hän jatkoi selitystään, kunnes kaksikko pääsi viimeinkin poliisiasemalle saakka.
- No niin. Perillä ollaan.

Apollo kuunteli Integran sanoja vilkuillen sivuilleen ja varautuneena, etenkin kun ohikulkijoita tuli vastaan. Hän vastasi Integran sanoihin hymähtäen ja nyökyttäen, paitsi silloin, kun puhuttiin verenimijöistä omassa huoneessa, jolloin lykaani naurahti. Heidän saapuessa poliisiasemalle Apollo tyrmistyi. Olihan tyttö kasvanut slummeissa ja poliisiasemat olivat varmasti tulleet tutuiksi. Hän käänsi päänsä Integraa kohti ja osoitti ovea. Hän oli luultavasti heivannut sanan "poliisiasema" Integran puheista - ehkäpä juuri jonkin tasoisten muistojen takia.
- Okei.., hän sanoi. - Määränpää numero yksi.