Apollon arkipäivä

- Jep. On erästä asiaa luutnantti Gregille..., naurahti Integra ja heitti sikarin pois astellen eleganttisesti sisälle poliisiasemaan.

Apollo katseli Integran menoa poliisiaseman sisälle. Hän kohautti harteitaan, ennen kuin itse uskaltautui mennä sisälle. Joka paikassa oli virkapukuisia poliiseja ja ehkä jotain pikkurikollisia. Jokin vastaanottopistettä muistuttava vilahti lykaanin näkökentän reunassa. Hän laittoi kädet lanteilleen ja katseli ympärilleen.
- Okei, Apollo sanoi lopulta. - Törkeät luokkaerot Coventryyn nähden. Asematkin on jotenkin uuden tuntuisia, hän lisäsi pienen tauon jälkeen ja jäi ovensuun lähettyville varautuneena - ahdistuskohtaus oli tulossa. Apolloa kun alkaa ahdistaa paikossa, missä on paljon ihmisiä. Lykaani jäisi odottelemaan Integraa tiukasti paikoilleen, ellei jokin omituinen voima saisi häntä hievahtamaan

- Eivät nämä ole kuin poliiseja vain..., naurahti Integra ja hänen luokseen asteli eräs nuorehkon ikäinen poliisi mustine hiuksineen. Hän sanoi Integralle:
- Tuota... Suokaa anteeksi. Jos etsitte luutnanttia, niin olisi hyvä mennä suoraan hänen työhuoneeseen.
Poliisin sanottuaan asiansa loppuun, Integra nyökkäsi. Poliisi katsahti hetkeksi Apolloa ja lähti tassuttelemaan omille teille sanomatta mitään. Integra sanoi Apollolle:
- Taidamme sitten mennä seuraavaan kerrokseen. Mennään.
Sinne sitten mentiin. Toisessa kerroksessa poliiseja oli paljon vähemmän kuin alakerran eteishallissa ja infopisteessä. Integra marssi erään oven eteen ja koputti.
KOP KOP.
Integra huokaisi syvään ja astui sisään työhuoneeseen, jossa työpöytän istui silmälasipäinen ja lihavahko hopeahiuksinen mies poliisin virkapuvussa. Mies säikähti toden teolla:
- Hellsing! Mitä ihmettä te yhtäkkiä...?
Integra menikin suoraan asiaan:
- Luutnantti. Ensin pyydätte minut tänne ja nyt huutelette kuin asiaa ei olisi ollutkaan.
- No itseasiassa. Keskityin paperitöihin...

Apollo huokaisi, ennen kuin seurasi Integraa toiseen kerrokseen - hän tosin joutui pakottamaan itsensä liikkumaan. Lykaani katsoi pitkään häntä vilkaisneen miehen perään tympeä ilme kasvoillaan. Toisessa kerroksessa, kun Integra oli astunut eräästä ovesta sisään, Apollo seurasi oven suusta tapahtumia. Hän naurahti;
- Ihan samanlaisia paperinkatsojia kuin Coventryn läävässä! Hauskaa, kun joitakin asioita löytyy joka kaupungista, vai mitä neiti?

- Totta Mooses! nauroi Integra.
Luutnantti Greg katsoi Apolloa ja sanoi vilkas ilme kasvoillaan.
- Toit taas vaihteeksi uuden kaverin tänne, Integra..., hän naurahti. Integra ei muuta kuin hymähtänyt tähän ja istahti jakkaralle mennen suoraan asiaan:
- Missä hirviöitä jälleen liikkuu?
Luutnantti säpsähti ja närkästyi.
- Tuota noin.... öööh...

Apollo innostui heti kuullessaan sanan "hirviö". Hän nojasi oven suuhun kädet puuskassa ja naputti kärsimättömänä sormellaan käsivarttaan. Lykaanin kasvoille nousi virne. Oli tosin eri juttu, että pääsisikö Apollo Integran ja joukkojen kanssa koskaan hirviömetsälle, kun tyttö oli hiukan epävarma päätöksestään jo valmiiksi. Lykaani päätti odottaa, mitä kohtalo tuo tullesssaan ja kuunnella hiljaa luutnantin sanottavan...

- Muutama päivä sitten me havaittiin pieni ryhmä keskustassa. Toisin meille oli mahdotonta löytää niiden pesä. Uhreja näistä kiusankappaleita oli vajaati kolme ihmistä. Yksikään niistä ei muuttunut ghouliksi ja heidät oli juotu kuiviin. Siinä olisi jotakin teille tekemistä... Toisin joukkoni on jo aivan sekaisin siitä, mitä on tapahtumassa nykypäivinä..., selosti luutnantti. Integra nyökkäili hänen jokaiselle sanalleen ja kun luutnantti sai tarinansa loppuun kerrottua sanoikin jykevästi:
- Luutnantti! Olette sentään poliisipäällikkö ja tehtävänne on valvoa vapaiden kansalaisten turvallisuutta! Tehän kävitte luentokurssin vampyyrimetsästystoimista ja taas vaihteeksi uhohditte kertoa meille pulmasta!
- No ei se nyt niin ihan ole! Emme voineet unohtaa teitä Protestanttisia Ritareita tai Hellsingin järjestöä. Tehän olitte kumminkin kolmen tehtävän kimpussa yhtä aikaa! ällistyneenä huusi luutnantti. Integra sihisi vastaukseksi hampaitensa takaa:
- Silti olisitte jopa poissaollessani ilmoittaneet tästä päämajalle.
Näitä lyhyeitä taikka pitkiä keskusteluja Apollo joutui kuuntelemaan. Integra itsekin tiesi varsin hyvin, että luutnanttin kanssa oli miltein aina joko humoristinen tai ristiriitainen kemia. Luutnantti oli selvästi puolustanut omaa asemaa ja vältti sitä, että loukkausi vampyyrimetsästäjien johtajaa. Luutnantti Greg oli sentään tavallinen tallaaja, joka ei ole ihan kunnolla motivoitunut ymmärtämään vampyyrimetsästyksen käsitystä. Senkin rillipäinen läski-p*rse! kirosi Integra mielessään. Etkö koskaan opi keskustelemaan asioista kunnolla?!

Apollo kuunteli osittain tylsistyneenä, osittain jännittyneenä Integran ja luutnantin välistä keskustelua. Hän oli jopa uskaltautunut siinä toimiston puolelle ja nojasi seinää vasten. Kun keskustelu alkoin pikku hiljaa muuttua varsin äänekkääksi, lykaanin silmät lennähtivät hämmästyksestä auki. Apollo nauroi hiukan, ennen kuin ryhdistäytyi ja kuunteli taas ympäristöään. Integran sihinä sai hänen niskatukkansa pystyyn. Hellsingin johtaja oli nyt hyvin, hyvin vihainen.
- Hyvin kiinnostavaa, hyvin kiinnostavaa, lykaani sanoi, vaikka saattaisi saada peetä niskaan siitä hyvästä. Apollo päättikin nyt olla aivan kiltisti hiljaa ja katseli tämän hetkistä tilannetta seuraavia tapahtumia virne naamalla.

Koska Integra ja luutnantti Greg olivat kovassa äänessä, niin he saattoivatkin unohtaa sivussa kuuntelevaa Apolloa hetkeksi. Säikähtäneenä... jos edes säikähtäneeltä näytti, luutnantti heilutti käsiään ylös alas:
- Jukolauta! Itsellänikin on muutenkin muutakin tekemistä kuin heittää postipoliisin teille kotia ja sitä paitsi itse olette harvoin lukemassa sähköpostia!
Integra huokaisi hermostuneesti:
- Koneeni kaatui, pässi. En luota nykyvempaimiin.
- Noh noh. Nyt unohdetaan koko juttu. Saatte luvan tutkia sitä ihme vampyyriryhmittymää keskustasta, luutnantti sanoi viimein ja heilautti kättään kuin sanoisi "Alapas nyt siitä laputtaa" Integralle: - Se on sitä paitsi teidän homma siivota näitä pakanallisia örkkejä.
- Olisiko...? Integra nousi ja tuijotti luutnanttia nostaen kulmiaan. Tämä säpsähti ja kaivoi vetokaapistaan arkiston ja antoi sen Integralle sanoen:
- Tässä olisi jotakin materiaalia liittyen tehtävään.
- No niin! virnisti Integra ja ryhtyi uteliaasti tutkimaan arkistokansiota.
- Alkakaapas laputtaa tai muuten joudun heittämään teidät huonosta käytöksestä putkaan! sanoi luutnantti vitsikkäästi. Integra kääntyi Apollon puoleen:
- Mennään jo.
Näin sitten lähdettiin marssimaan ulos poliiasemasta.

Huvittunut virne pysyi lykaanin kasvoilla vielä hetken, kun luutnatti ja Integra keskustelivat. Apollo kuunteli hiljaa kuin hiiri, kunnes luutnatti heitti vitsikkään kommenttinsa putkasta. Hän närkästyi heti.
- Jaaha, mutta minä pääsen kyllä ulos sieltä, hyvä herra, Apollo sanoi hillittyään itsensä niin, ettei sanoisi mitään loukkaavaa. Olihan hän poliisin toimistossa ja kunnianloukkaus oli välillä vakavakin rikos. Kun Integra ilmoitti, että he lähtisivät, Apollo lampssi tämän perässä poliisiasemasta ulos. Lykaani oli hetken hiljaa ennen kuin naurahti;
- Ei ollut hirveästi järkeä tuonkaan äijän päässä.

Englanti- Tervetuloa oikeudenkäyntiin. Perusjuttuja siis.

Integra naurahti upottaen kätensä taskuihin kuin kovanaamainen katupoika rikkaan aatelisen vaatteissa ja sanoi veikas ilme kasvoillaan:
- Itseasiassa hän tuskin pysyy tärkeiden aiheiden perässä kun on muutenkin katujuoppoja ja muita pikkurikollisia ympäri kaupunkia. Luutnantti Greg ei kyllä poliisina halua jäädä vailla kunniaa. Eivät poliisitkaan halua koskaan jäädä syrjään. Kuitenkin hyi hyi häpeä, tyttönen! Oikein kivan hyvästinkin heitit hänelle! Varo, että pääsi säästyy, sillä oikeudenkäynnit Englannissa on kovempaa luokkaa. Enemmän pahempaa kuin Amerikoissa vaikkapa.
Samalla kun hän puhui Apollolle hän tutki arkistokansion sisällön. Hän ei katsonut ollenkaan eteensä ja tiesi tarkalleen minne pitää kävellä, vaikka ei katsoisi ympärilleen. Kuitenkin oli ehkä kannattanut keskittyä katsomaan hiukan ympärilleenkin...

- Jaa, Apollo sanoi hiukan nolona Integran saarnalle. - Kiitti vinkistä.
Lykaanin kasvoille nuosi jotenkin järkyttynyt ilme. Hän ei suostunut uskomaan, että oikeudenkäynnit Englannissa olisivat kovempaa luokkaa kuin Amerikassa - sieltähän tulee lehtiin käikenlaista moskaa. Olisi ehkä pahempaakin tullut, hän ajatteli itsekseen. Apollo katsahti arkistotietoihin, muttei nähnyt kunnolla teksiä. Tämä puolestaan johtui osittain siitä, että Integran kädet olivat papereiden edessä ja aamuhämärästä. Utelias ilme pienine hymyineen nuosi ihmissuden kasvoille , ennen kuin hän kysyi Integralta;
- Onko papereissa jotain kiinnostavaa?

- Jaaha jaaha..., mumisi Integra laskien paperiarkiston naamansa edestä: - Illalla on siis paljon tekemistä ja tällä kertaa vampyyreitä on enemmän. Lyhyesti sanottuna se on pikkuinen lauma niitä eikä ghouleja varsinkaan näkynyt. Katsopa vaikkapa tätä...
Hän kaivoi arkistosta valokuvan kuolleesta naisruumiista. Tämän kaulassa näkyi selvästi hampaanjäljet.
- Tuo nainen tuossa on pormestarin sihteeri ja kuoli siitä, kun vampyyri hänet kuiviin imi. Karseaa, vai mitä?

Apollo nosti toista kulmaansa nähtyään kuvan. Lykaanilta hyytyi hymy lähes heti ja se vaihtui jokinlaiseksi kiihtyvyydeksi. Jännitys ja into valtasivat Apollon kokonaan parissa sekunnissa, mikä sai aikaan adrenaliiniryöpyn ihmissuden kehossa.
- Riippuu vähän näkökannasta, hän sanottua lopulta. - On tuo kyllä karmivaa, mutta siihen tottuu ajan myötä, vai mitä?
Apollo sanoi viimeisimmän lauseensa jotenkin syvällisesti. Hän katsahti Integraa nostaen hymyn taas huulilleen - tällä kertaa vain viekkaan sellaisen. Lykaani asetti kädet lanteilleen ja kallisti tyypilliseen, lapselliseen tapaansa päätään.
- Ja vielä pormestarin sihteerikö? Apollo sanoi kysyi hyvin kimeällä äänellä, ennen kuin jatkoi;
- Ne verenimijät ovat toden totta alhaista saastaa!
Tämänkin lauseen Apollo sanoi kiihtyneenä ja raivoissaan.

Integra naurahti.
- Jospa sitten illasta aloitetaan lampsimaan töihin, mutta nyt olisi parasta ottaa pieni tauko. Minä en ole eilisestä syönyt yhtään mitään ja alankin ikävöidä työhuoneessa lojuvia paperikasoja.
Hän kohautti hartejaan ja piilotti valokuvan arkistokansioon. Kansin suljettuaan hän lähti marssimaan takaisin autolle.
- Mennään.

- Selvä, Apollo vastasi. - Alkaa kyllä minullakin hiukoa ja nukuttaa.
Apollo marssi Integran perässä autolle päin. Lykaani oli rauhoittunut lähes heti jonkin verran, mutta adrenaliini ei poistunut tämän kehosta mihinkään. Autolle päästyään Apollo meni taas kerran takapenkille vakituiseen asentoonsa. Hän haukotteli ja raapi niskavillojaan poissaolevana.

Muutaman tunnin päässä he olivat kaupungin syrjäseutuja pitkin ajamassa. Ikkunasta sai nähdä metsää ja suuria peljoja. Integra käänsi rattia ja auto putkahti suoraan metsätielle. Metsä päätyi suurelle rakennukselle, jota suojasivat portit. Siitä sitten ajettiin sisälle ja pysähdyttiin parkkipaikalle.
- Perillä ollaan, sanoi Integra ja kömpi ulos autosta.

Apollo katseli hetken aikaa suurta rakennusta autosta, ennen kuin kömpi ulos. Hämmästys nuosi vähemmästäkin lykaanin kasvoille. Hän mumisi jotain epämääräistä, tuskin hän itsekään olisi saanut selvää siitä. Apollo käveli tutkien uutta ympäristöä uteliaana, pysytellen Integran lähellä.
- Onkos tämä neidin koti? hän kysyi lopulta ja käänsi päänsä Integraa kohti.

- Jotain siihen suuntaan, mutta siellä seinien sisällä synnyinkin..., naurahti Integra jälleen sytyttäen sikarinsa ja lähti lampsimaan portaikolle.
- Jopa minullekin se on hiukan iso. No, minkäs sille mahtaa, kun ukki oli sellaisen ostanut?
Integralle mieleen juolahti hassu ajatus ukista, vaikka hän ei ole koskaan elämässään tätä tavannut. Ainakin hänen isänsä Arthur oli paljon päässyt kertomaan kartanosta, sen maan ostosta sekä rakennuksesta että sen suunnittelusta. Ainahan me Hellsingit olimme ihmehemmoja. No miksipä meille ei sopisi ihmetalokin?...

Apollo käveli Integran perässä kuunnellen tämän sanoja. Lykaani mietti omaa synnyinseutuaan, vaarallista ja turvatonta slummia, ja joutui toteamaan, että hän ja Integra olivat kaksi ääripäätä. Ehkäpä tuon takia neiti Hellsing on mitä on, hän mietti itsekseen. Saanut hyvän kodin, kasvatuksen ja koulutuksen toisin kuin minä. Kartanon upeus jotenkin salpasi ihmissuden hengityksen. Apollo odottikin innolla sitä, mitä kartanosta loppujen lopuksi löytyy.

Kaksikko astui ovista sisälle. Integra kohotti kulmaansa, kun näki jonkun hovimestarin tulevan vastaan.
- Missä Walter on? kysyi hän tältä.
- Tällä hetkellä ruokaostoksilla ja on tällä hetkellä siivouksen päivä. Tervetuloa takaisin, sir..., selosti nuorehko hovimestari antaen kumarruksen Integralle ja Apololle. Integra nyökkäsi ja sanoi:
- Onko viereashuone jo siivottu?
- On kyllä.

Apollo huomasi hovimestarin ja muuttui heti varautuneeksi. Hän perääntyi tympeä ilme kasvoillaan askeleen Integrasta ja miehestä. Apollo huokaisi turhautuneena - lykaani taas antoi menneisyytensä ottaa otteen. Apollo otti askeleen lähemmäs Integraa ja kuunteli keskustelua edelleen jännittyneenä. Refleksit, p*rhana viekään, jatkakaa vain. Tämän hän olisi varmasti halunnut sanoa ääneen, muttei sanonut jostain syystä. Apollo lähti kävelemään yhtäkkiä muutaman askeleen päähän ja tutkaili uutta ympäristöään. Sitten hän katsoi Integraa olkansa yli osoittaen peukalollaan johonkin päin.
- Kyllä neidin kelpaa, hän sanoi tälle. - Eikös ole yhtään yksinäistä?
Taaskaan Apollo ei ajatellut sanojaan ajoissa. Lykaanilla oli kokemusta siitä, mitä saattaisi tapahtua seuraavaksi. Hän odotti seurauksia hento virne kasvoilla.

- Ainakin täällä on aina joku tai jokin, jos on tylsää..., Integra hieroi leukaansa mietteliäästi: - Voi vaikkapa lähteä katsoa sotilaiden puuhia ampumaradalla ja lukea kirjoja kirjastossa. Hoviväki kun taas tekee, mitä sanotaan.
Hovimestari hymähtäen lampsi tiehensä. Integra ei muuta kuin lähti talluttelemaan pitkin suurta eteishallia.

- Onko teillä ampumarata? Vielä parempi!
Apollo sanoi viimeisimmän lauseensa innostuneena. Hän kun oli joutunut tyytymään ampumaan tölkkejä aidan päältä - mikä sinänsä oli lykaanista hauskaa - muuta kyllä kunnon ampumaradalla kelpaisisi taitojaan hioa. Kirjasto ei taas Apolloa kiinnostanut. Näytänkö tyypiltä, joka lukee jotain tiiliskiviä?, hän nurisi mielessään. Hän seurasi hetken paikallaan seistyään Integraa eteishalliin. Lykaani kun ei tuntenut kartanoa ollenkaan, joten täytyihän jonkinlaista, talon tuntevaa seuraa olla. Apollo naurahti; ehkä tästä voisi tulla kivaakin...

- Onhan meillä sellainen..., tokaisi Integra. Hän mietti hetken, minne menisi ja päättikin suunnata alempaan kerrokseen. Alemmalta kerrokselta löytyi pitkä käytäkäytävä, joka paatyi ampumaradalle ja mikä yllätys siellä odottikaan? Sotilaat olivat siellä harjoittelemassa ampumista kuulosuojaimet korvillaan.
- Täällä on ampumarata, ihan ikioma sellainen. Se on laitettu tänne kun olin 12.