Apollon arkipäivä

Apollo seurasi Integraa vieläkin kuin mikäkin koiranpentu. Kun kaksikko pääsi alempaan kerrokseen ja ampumaradalle, lykaanin leuka loksahti auki. Hän katseli mielenkiinnolla, kun sotilaat harjoittelivat. Apollo muisteli osittain huomaamattaan ensimmäisiä yrityksiään osua johonkin kaljatölkkiin aseella, kun oli vasta pikkulapsi, mutta luodit olivat menneet kirjamellisesti puihin. Ja ennen kuin hän itse huomasikaan, hän olikin metsästämässä vampyyreita rynnäkkökiväärin ja pistoolin kanssa. Lykaani katsahti Integraa ja hymyili innostuneena.
- Olen myyty, hän sanoi. - Olen itse ampunut tölkkejä aidan päältä, mutta nyt on oikein luksusta. Saanko kokeilla?

Integra nyökkäsi vastaukseksi ja huudahti sotilaille kiinnittääkseen heidän huomionsa:
- Kuunnelkaa!... Hyvin toimittu. Saatte pitää loppupäivän vapaata ennen jahtia.
Sotilaslauma nyökkäili vastaukseksi toisilleen höpötellen ja toisilleen naurskellen kuin yläasteen pojat. He laittoivat omat ylimääräiset aseensa lukkokaappeihin ja kävelivät jonossa ulos ampumaradalta Integran ohitse tyytyväiset, mutta myös leikkisät ilmeet kasvoillaan. Integra oli katsellut hiljaa heidän marssiaan hiljaa ja muutaman minuutin päästä ampumarata jäi tyhjäksi. Hellsing katsahti uutta nuorta tuttavaansa ja totesi:
- On helpompi oppia keskittymään kun vähemmän porukkaa täällä. Sotilaat viettävät aikansa mielummin yhdessä kuin pienissä ryhmissä, sillä näin ollen he oppivat luottamaan toveriinsa. Tulokkaille on kumminkin helppo päästä ykstyisharjoituksiin, sillä heidän olisi vaikeampaa ilman tukea liikkua massan mukana. Heidät pitää harjoittaa tätä varten. Annan sinulle siis tilaisuuden ottamaan ampumaradan haltuusi.

Apollo katsoi sotilaiden poislähtöä tyynenä. Kuunneltuaan Integraa hiukan hän nyökkäsi ja käveli lukkokaapille, mutta se oli tiukasti lukossa. Lykaani potkaisi tyrmistyneenä lukon rikki, otti sieltä aseen, asetti uuden lippaan ja latasi sen vilkuilen Integraa.
- Maksan tuon kyllä, hän sanoi. - Kunhan saan jostain fyrkkaa...
Apollo käveli ampumaetäisyydelle, muttei laittanut kuulokkeita puhtaasta tottumiskysymyksestä. Hän tähtäsi ja alkoi ampua. Hän ampui kuusipanoksisen lippaan tyhjäksi. Lippaan tyhjennettyä Apollo laski aseen ja katsoi tulosta. Kaksi ammusta oli mennyt ohi, mutta muut olivat osuneet maaliin. Lykaani närkästyi - hän oli toivonut hiukan parempaa tulosta. Hän katsahti Integraa uudellen, kuin odottaen tältä jonkinlaista arvoita.

Integra naurahti siihen, että Apollo potkaisi lukkokaapin rikki ja tokaisi:
- Sen voi aina korjata...
Tämän jälkeen Integra tassutti katsomaan kuinka Apollo aloitti ampumaan huonolla tuloksella maalitaululle. Hän huokaisi syvään ja sanoi:
- Ampujan ei tarvitse olla hermostunut tai yli-innostunut, muuten luodit eivät koskaan osu kohteeseensa. Mieti hiukan. Jos nuo ohimenevät luodit lävistäisvät vihollisesi takana olevan kaverin. Ensinnäkin, jos hirviöitä metsästetään, niitä täytyy aina ampua päähän tai sydämeen. Näin ollen, he eivät koskaan nouse. Yritä uudestaan.

- Oo... Koo. Katsotaas uudelleen kohta...
Apollo asetti taas uuden lippaan aseeseen. Hän veti syvää henkeä kuin rauhoittuakseen. Hän pani kaiken keskittymiskykynsä peliin, tähtäsi ja alkoi taas ampua - lipas oli hetken päästä tyhjä. Lykaani laski aseen alas ja katsoi tuloksia. Pari luotia oli taas mennyt ohi, mutta nyt sentään oli osuttu myös maalitaulu-ukkelin päähän.
- Nyt vasta huomaan, että adrenaliidi ei ole hyväksi tähtäämisen kannalta, Apollo mutisi. Hän katsahti Integraa kohti, ennen kuin kysyi;
- Menikö yhtään paremmin?

- Ainakin sait osuttua yhdellä luodilla kohteeseen... Se kyllä jo kertoo jotakin..., Integra kurtisti kulmiaan kohauttaen hartejaan: - Tarvitsen ammattilaisen opettelemaan ampumista, mutta olen hyvinkin yllättynyt siitä, että olet noin huonoilla ampumataidoilla selviytynyt tähän asti.

Apollo keihui raivosta, kun Integra kommentoi hänen ampumataitojaan.
- Sitä on tullut jos minkälaista kuultua siitäkin, hän murisi. - Kun ampumataidot ei pelitä, fyysinen voima korvaa senkin, vai...?
Lykaani ei tarvinnut muistutusta suurista puutteistaan. Hän oli saattanut ehkä kuulla surkeista ampumataidoistaan jolta kulta tuttavalta taholta slummeissa, mutta joku täysin vieras ihminen kommentoi...? Apollo antoi asian olla - hänhän itse pyysi jonkin tasoista arviota tästäkin sessiosta. Hän kohautti harteitaan, ennen kuin totesi;
- Mutta harjoitus tekee mestarin.

- Aina voi jollakin tavalla yllättää. Ei siinä voimaa ja taitoa välttämättä tarvitse.
Puhuessaan uudelle tuttavalleen Integra hymähti, sillä tulipa joskus nuoruuden muistot mieleen. Silloin oli vielä rankkaa harjoitella johtajaksi jo heti isän kuoleman jälkeen sekä hankkia tavan puolustaa itseään murhanhimoiselta sedältä. Integra ei koskaan myöntänyt sitä, että sedän kuolema oli turhaa, sillä hän ei todellisuudessa koskaan halunnut tätä vaan se oli pikemminkin vahinko ja tapa puolustautua. Tapa puolustautua... Onko kaikki negatiiviset tai jopa viattoman oloiset teot ole puolustautumista? Apollolla oli vissiin omakin syy taistella vampyyreitä vastaan, mutta noin nuoressa iässä. Integralla oli harvoin tapana ottaa kartanoonsa epäilyttävän oloisia vieraita, mutta tarkkaan miettiessään ja suunnitellessaan hän saisi aikaan näistä hyviä "selviytyjiä" taistelussa vampyyreitä, mutta myös miksi ei toisia ihmissusia vastaan. Apollon vastaus mielytti Integraa hyvinkin paljon, niin hän sitten sanoikin:
- Ihminen on olomuodoltaan heikko, mutta hänellä on voimakkaampi sielu ja taistelunhenki. Kun hän oppii oikein sitä hallitsemaan, niin jopa hirviönäkin hänestä tulisi voimakas taistelija.
Näin teki myös Nagasaki. Hän sen tahdollaan todisti...

- Ai tulee vai? No, niinpä kai...
Apollo mietti Integran sanoja jotenkin kiinnostuneena. Lykaani oli rauhoittunut ja katsoi maalitaulua haikeana. Hän kuvitteli sen mielessään riviksi tyhjiä kaljatölkkejä ja haikeus muuttui suruksi. Apollo hätkähti ja ravisti päätään huomattuaan asian ja katsahti Integraa jälleen. Hän aikoi selvästi kysyä jotain, mutta jätti asian sikseen. Apollo kuitenkin päätti rikkoa hiljaisuuden tavalla tai toisella.
- Mikä on sinulla vampyyreita vastaan?, hän kysyi lopulta uudelta tuttavaltaan katsahtaen tämän suuntaan sekalaisin tuntein.

Integra hymähti:
- Niitä metsästi jo varhain esi-isäni, Van Helsing. Hirviömetsästys kuuluu suvumme perinteisiin. Jos emme hävitä kaikkia vampyyreitä, ihmisten kuolemia ei koskaan selvitetä tavallisten ihmisten keinoin. Olemme lyhyesti sanottuna vampyyrimetsästäjät. Vampyyrit kuuluvat riistaamme ja pyrimme hävittämään ne maamme, uskonnon, kuningattaren ja yhteisen maamme turvallisuuden vuoksi. Jotkut hirviöistä eivät kuitenkaan hävitetä vaan käytetään vihollisia vastaan, sillä uuden miesvoiman hankkiminen salaiseen vampyyrimetsästyspalveluun on lähes mahdotonta ja vie paljon rahaa. Noilla rahoilla riittäisi ostaa tarpeellisen määrän varusteita sotilaille. No tiedäthän nytkin... olen hirviömetsästäjien viimeinen perillinen...
Hän kohautti hartejaan ja vaihtoi aihetta:
- Nagasaki liittyi tänne vapaaehtoisesti. Halusit kai hänet tavata? Luulisin, että hän voisi opettaa sinulle pari seikkaa liittyen tämmän systeemiin.

- Vai sellaista... Kai tuon voisi hyväksyä syyksi. Minun syyni ovat henkilökohtaiset, mutten mielelläni puhu niistä. No - sinä sentään autat tätä lähes mätää yhteiskuntaa, mutta minä ajan omaa etuani. Mielestäni tämä mätä maailma olisi hitusen parempi ilmaan mitään h*lvetin verenimijöitä.
Lykaani muisti puhuessaan oman synkän ja jokseekin värikkään menneisyytensä ja kaiken kokemuksiensa aiheuttaman pelon. Näitä miettiessään hän tunsi suurta kuvotusta, mikä näkyi ihmissuden ilmeestä. Apollo oli selvästi kiihtynyt - miksi hän edes meni mainitsemaan koko asian? Hän katsahti taas Integraa, latasi aseen ja alkoi ampua. Se oli ainoa tapa purkaa aggressiota tässä tilanteessa. Vai yksi luoti osui - sekin vain maalitaulun vatsaan.
- Just, hän mutisi. - Että näin...

Koska tämä on miniroolipeli, adminit voivat pelata muillakin hahmoilla hiukan.


Integra jälleen hymähti ja sytytti sikarinsa puhuen tyhjiöön:
- Kersantti. Tiedät olet täällä jossain.
Paikan päälle asteli pitkähkö tukeva ja punahiuksinen kiiluvinen vihreineen silmineen hilpeä ilme kasvoillaan. Hän naurahten sanoikin:
- Mistä asti johtajastamme oli tullut meedio?
- Kersantti Nagasaki. Olisitteko ystävällisiä ja kertoisitteko, miksi tulitte tänne pizzalaatikko kädessä?
- Hupsista. Päätin tilata hiukan ruokaa, kun en mitään muuta voi syödä ja tänään olisi jauhelihapihviä...., Ryuu rapsutti takaraivoaan ja laskien pizzalaatikkonsa pöydälle: - Ensinnäkin, ajattelin tulla kokeilemaan vastarakennettua pistoolimallia ja sen toimivuutta, mutta yllätyksellä te ja teidän uusi kaverinne olette täällä jo paukkuja piuhottamassa.
Integra pöhki sikarin savua ilmaan sanoen ankaraan sävyyn, jota punatukkainen ei loukkaavana:
- Ainakin itsekin ajattelin lampsia tästä työhuoneeseeni raporttia kirjoittamaan, joten voisitko vahtia tätä "uutta" kaveriani tässä hetken? Ja vielä yksi juttu...
- Ilman muuta.
- Voit saman tien saada käteiseksi vain punnan kolikon, sotilas!
Ryuu kohautti hartejaan ja huokaisi hiukan harmittoman näköisenä:
- Olen pahoillani, sir.
Integra kuitenkin suuntasi kohti ja sanoi tälle ennen lähtöä:
- Minä en tahdo roskaruokaa syöviä ihrakasoja tappamaan vampyyreitä.
Tämän sanottuaan hän marssi ulos. Ryuu Nagasaki kohautti hartejaan ja nappasi pizzalaatikosta pizzapalan ja ryhtyi syömään sitä mumisten:
- On tjää meiän pomo ihaa outjo...
Syötyään pizzapalasen hän kääntyi Apollon puolelle kysäisten:
- Olet kai yksityisiä vampyyrimetsästäjiä, vai? Älä turhaan kiusaannu. Integra on nyrppänokka ja hänellä on periaatteessa ihan sama, miten hommat etenisi järjestön eduksi.

- Kai minä sitten olen sellaista, epämääräistä sorttia , Apollo naurahti viattoman oloinen hymy kasvoilla.
-Eikä se minua haittaa, että tuo neitokainen on outo ja nirppanokkainen persoona, kuten asian osuvasti ilmaisitkin!
Hän tutkaili kiinnostuteena tätä kersantiksi kuulemaansa miestä jokseekin varautuneena, pistooli tiukasti käden puristuksessa. Omituinen, pizzalaatikkoa kädessään pitävä punahiuksinen heppu, sai lykaanin miettimään, että oliko tästä yhtään mihinkään. Apollo vilkaisi hetkeksi pois päin, mutta kohdisti katseensa uudestaan Ryuun puoleen. Useat sanomattomat piirteet viittasivat siihen, että tämä mies oli se sama Nagasaki, josta lykaani oli taistelukentällä kuullut ja jonka hän halusi välttämättä tavata. Hän kohautti harteitaan, laittoi kätensä puuskaan ja nosti harmittoman virneen kasvoilleen, ennen kuin avasi taas suunsa;
- Olen itsekin jotenkin outo nimittäin. Ihmissusi, näes. Näin meidän ihmiseläinten kesken, mikäli en erehdy henkilöstä, pomosi kertoi sinusta hiukan. Että hauska tavata, Nagasaki. Leijonako olit? Toivottavasti tulemme toimeen, edes vähäsen.
Apollo ei juuri ajatellut sanojaan tuossa vaiheessa. Hänestä oli yksinkertaisesti mukavaa päästä tapaamaan edes osittaisia lajitovereita - hän itse kun oli koiraeläin ja Ryuu puolestaan kissaeläin. Hän odotti Ryuun vastakommentteja jännityneenä ja hento virne naamalla.

Ryuu heitti pizzalaatikkonsa jälleen pöydälle ja nyökkäsi vastaten samalla:
- Kyllä se minä olen ja kuulemasi perustella kersantti Ryuu Nagasaki. Minä olen ihmisleijoja ja ihmissusien korkeimpia tasoja. Periaatteessa ihmisleijoa on ihmissuden "alalaji", mutta myös kehittyneempi muoto. Minä en tavallisten kissojen tapaan lätki maitoa.... Ei mitään hätää! Lajitoverit minun kanssani viihtyvät hyvinkin, koska ihmisillekin ei ole välttämättä pakko kertoa mitään.
Puhuessaan hän hymyili ja puhui rauhallisesti, koska tuskin tarvitsisi riehua. Olihan kartanossa säännötkin hyvää käytöstä varten, johon periaatteessa kaikki sotilaat olivat koulutettuja mukaan lukien Nagasaki itse. Kyllä ainoana japanilaisena, mutta ainoana ihmiseläimenä hänen oli helppo viihtyä täällä, sillä hän toimi erittäin hyvin työssään.

Apollo nyökytteli Ryuun puhuessa. Hänestä oli kiinnostavaa kuunnella lajitoveria ja hän itsekin alkoi rentoutua pikkuhiljaa. Lykaani saattoi liittyä keskusteluun mukaan hyvin mielin;
- Aika hyvin. Itse olen alempaa tasoa, joten muutun vain täydenkuun aikaan. Se ei ole välttämättä hauskaa tai hyödyllistä, etenkään kun ei ole vampyyrimetsällä. Tulee hajoitettua paljonkin paikkoja... ja ehkä vähän ihmisiä tappolistalle... Mutten tapa ihmisiä tahallani, en missään nimessä. Nimittäin ainoat erot meidän ja ihmisten välillä on kehittyneet aistit ja silloin tällöin ilmestyvät turkki, häntä, kuono ja korvat!
Apollo sanoi viimeisen lauseensa naurahtaen. Siinä ei tosin välttämättä ollut mitään humoristista. Eikä hän taaskan ajatellut sanojaan yhtään, hän esitti vain oman mielipiteensä asiasta. Lykaani käänsikin päänsä pois hölmistynyt hymy kasvoillaan. Sitten se muuttui pienen hetken jälkeen viattomaksi hymyksi ja harteiden kohautukseksi. Sitten hän katsahti Ryuua hymyillen silmät kiinni.
- Itse asiassa minusta on hienoa, että tapaan lajitovereita. Nimittäin ainoa ihmiseäin, jonka tunsin, oli äitini. Hän on...
Apollo vaikeni heti. Sisäistettyään, mitä oli juuri päästänyt suuresta suustaan, aloitti hän mielensä sisällä itsensä syyttelyn; Tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä! Etkö osaa olla olenkaan hiljaa mistään asiasta! Etenkään SIITÄ! Lykaani hakkasi samalla päätään molemmilla nyrkeillä. Rauhoituttuaan parinkymmenen sekunnin jälkeen hän katsahti Ryuuta uudelleen ja saattoi päästää pienen valheen;
- Älä kysy, mikä minuun iski. En itsekään välillä tiedä, mikä minuun menee.

Ryuu kuunteli Apollon puhetta ja tarkasti pysyen perässä valppaasti. Hänestä itsestään oli hienoa tavata muitakin lajitovereita, mutta juuri niitä, jotka ymmärtävät sen, että heidän toinen puoli saattaa olla uhaksi ihmiskunnalle. Mutta ihmieläimet ovat ihmiseläimiä, eivätkä otusparat mahtanneet siihen mitään. Apollo oli kertonut argumenttinsä innokkaasti, mutta Ryuu huomasi lykaanin puheen sammuvan ja tämän anteeksipyynnön siitä, että puhui liikaa. On parasta pitää tuo omana tietona..., ajatteli Ryuu Nagasaki ennen kuin vastasi tälle.
- Ei se mitään, ymmärrän kyllä. Minäkin olen menettänyt jotain ja minut on häädetty pois kotimaasta jonkun toisen syyllä. Siitä asti olenkin täällä metsästämässä vampyyreitä.

- Kiitos, kun ymmärrät. Äiti on minulle arka paikka.
Apollo nosti haikean hymyn kasvoilleen. Hän mietti kuumeisesti kertoisiko Ryuulle menneisyydestään, kun tämä itse oli sen sanonut pähkinänkuoressa. Hän nosti katseensa ihmisleijonan silmiin, mutta käänsi päänsä sitten pois. Apollo kamppaili kovien muistojen ja miespelkonsa välillä tätä miettiessä. Lykaani huokaisi syvään ennen kuin lopulta aloitti;
- Menetin äitini ihan pienenä. Hän sairastui ja kuoli. Minulla ei ollut silloin edes tullut mieleeni pidellä asetta, vaikka kasvoinkin slummeissa - olin ihan kakara vasta. Isääni en ole ikinä nähnyt, mutta haluan löytää hänet, vaikka se veisi henkeni.
Apollo kohautti harteitaan. Lykaani katsahti uudelleen Ryuun puoleen, ennen kuin jatkoi kertomustaan hyvin hermostuneen ja ahdistuneen oloisena;
- Se tosin liity mitenkään vampyyrivihaani. Sen syyt ovat vielä arempi paikka kuin äitini kuolema... On se ihme, että pystyn puhumaan sinulle, kerta kaikkiaan.

- Hmm...
Apollon kerrottuaan tarinan loppuun, Ryuu vaipui miettimään. Jos tytön isä on kateissa vampyyrien syystä, oli myös ehkä mahdollista, että tämä liikkuisi heidän kanssaan, mutta joko omasta tahdosta tai vailla omaa tahtoaan. Apollon äidin kuolemasta oleva tarina jonkun verran pisti ihmisleijonan säpsähtämään huomaamattomasti, sillä Ryuulle samalla myös tuli mieleen päivä, jolloin hänen oli pakko poistua Japanin rajoen takaa. Juuri siinä päivänä hän sai tietää olevansa ihmisleijona opettajansa, Hu Jyangin, ansiosta. Tuona samana päivänä Ryuu menetti isänsä, äitinsä sekä rakkaan opettajansa. Kaikki oli vampyyrimafia, Gaia Imperan, syytä. Vampyyreiden määrä on tosiaankin kasvanut, kun Gaia Impera nousi kuvioihin kilpaillen Milleniumin kanssa ja kukako tietäisi millainen kaaos syntyisi vihollisrodun välille. Ajateltuaan asiat hiukan tiiviimmin Ryuu vasta Apollon viimeisemmälle lauseelle:
- On hyvä joskus kertoa jotain itsestään, älähän suotta ahdistu. Uskoisin kyllä, että isäsi löytyisi jostain. Oletko aivan varma, että hän on jossain Englannissa?

Apollo hämmästyi Ryuun ymmärtäväisyydestä. No, Ryuu olikin ensimmäinen, jolle hän itsestään jotain pikkutietoja vuodatti. Hän mietti kertoisiko tarinansa aivan loppuun asti. Kertoisiko hän vampyyrijengistä, pikkuisen piian roolista ja raiskauksista. Apollo ahdistui entisestään - kohtaus oli niin paha, että hän tuskin sai henkeä. Hän osasi toki peittää sen ja veti syvään henkeä. Lykaani puri hammasta, ennen kuin vastasi Ryuun kysymykseen;
- En tiedä yhtään. Enkä minä isän vuoksi ahdistunut. Se johtui siitä, kun...
Apollo vaikeni, sulki silmänsä ja puri huultaan. Hän nosti kätensä ilmaan, mutta laski ne nopeasti alas. Hänelle aivan välttämätön pakko kertoa suurimmista ja kivuliaimmista traumoistaan, edes uudelle tuttavalleen. Apollo ei miettinyt tarkoituksella sanomisiaan, vaan antoi tulla, mitä suusta ja pääkopasta sillä hetkellä tuli;
- Pidät turpasi kiinni seuraavasta asiasta, jooko? Tämä on hyvin luottamuksellista. Jengi urosvampyyreita vei koskemattomuuteni, kun olin lapsi. He kohtelivat minua kuin mitäkin piikaa... Siksi olen tälläinen iso pala p*skaa, joka etsii isukkiaan, vaikkei edes tiedä onko tämä s*atana vieköön elossa ja joka pelkää vastakkaista sukupuolta olevia hemmoja! P*RKELEN P*RKELE!!
Apollo heitti yhä kädessään olevan pistoolin nurkkaan - niin kovaa kuin ihmissusi yleensä pystyy. Hän haroi pehkoaan kaksin käsin kovakuoraisesti ja oli vähällä itkeä ennen kuin rauhoittui. Sitten hän katsoi Ryuua surullisin silmin. Ilmeestä päätellen jo kaiken muisteleminen sai lykaanin riekaleiksi.
- Onnetar ei todellakaan hymyillyt minulle kakruna... Olet ensimmäinen, jolle kerron tämän kaiken, Nagasaki. Anteeksi, että vaivaan.

Ryuun silmät menivät pyöreiksi kun Apollolta lipsahti. Saamari! Olisi heti pitänyt tajuta! hän kirosi itsekseen kuin ketäkin vanha pappa muinaisessa japanilaisessa taistelukoulussa.
- Et olisi kaikkea heti ulos kakistanut... Tuo on hirveää jos joku kuulee tuon. Toivon, että ei kukaan muu kuin olisi kuullut tuota hirvittävää elämäntarinaasi!
Hän rutisti kädet nyrkkiinsä hermostuneesti jatkaen:
- Kuin Gaia Imperan vampyyrimafia olisi taas hankkinut roskaväkeä kaikenlaista väkeä kiusaamaan! Vaikka perhanan tämäkin mafia ottaa jo päähän jo toisella puolella maapalloa. Minua kun taas syytettiin keisarin murhasta!

Apollo puri huultaan kuultuan Ryuun sanat. Olisi ehkä pitänyt olla hiljaa, hän mietti jotenkin katuvana. Lykaanista tuntui, kuin jokin painava olisi ollut hänen rintalastassaan kiinni. Häntä oksetti selvästi ja häntä alkoi ahdistaa entistä enemmän. Pian Apollosta alkoi tuntua äärettömän pahalta sekä itsensä että Ryuun puolesta. Hän oli hiljaa, ennen kuin kuiskasi tälle seuraavasti;
- Anteeksi... Olisi sittenkin pitänyt olla hiljaa... Olen pahoillani myös siitä, että sinulle kävi niin kotimaassasi...
Apollon jalat tärisivät kuin viimeistä päivää. Tytöstä tuntui kuin ne pettäisivät hetkenä minä hyvänsä alta. Ennen kuin ne tekisivät sen, hän lähti juoksemaan pois taakseen katsomatta.

Apollo juoksi käytävälle ja rojahti yllättäen seinää vasten. Se näytti siltä kuin lykaani olisi kompastunut johonkin. Hän valui siitä sitten polvilleen. Hän kävi mielessään äskeisiä tapahtumia, eikä voinut tajuta, miten oli yhtäkkiä vuodattanut elämäntarinansa viimeistä tiedon murusta myöten tuntemattomalle taholle. Apollo alkoi katua vuodatustaan ja mietti miten menisi tästä eteenpäin. Hän tuijotti lasittuneena lattiaa yksinäisen kyyneleen valuessa poskea pitkin.

Ryuu rauhoittui hetkeksi ja meni katsomaan, minne Apollo olisi oikein ryysinyt. Muutaman sekunnin päästä hän löysi tämän käytävältä.
- Voisimme ehkä jättää tämän omaksi tiedoksemme. En minäkään kenellekään ole kertonut siitä, että minut häädettiin pois Japanista. Jouduin tämän hyväksymään jotenkin, mutta kostaa haluan minäkin. Vampyyrin ovat sen veroisia..., sanoi Ryuu Apollolle ajatellen samalla: Ja minä olen kuin hölmö, että itseämpi nuorempia tahoja osaa kunnolla käsitellä.... Sinne meni ruokahalu pizzaan...
- Voisimme rauhoittua ensin. Huomenna on kuitenkin uusi päivä, eikä lainkaan täällä tapahtuisi niin kuin kartanon seinien takana... Olet vielä lian nuori ja sinulla on vielä elämä edessä. Kaikki hyvä on vasta alkamassa ja varmasti löydät ne ilkikuriset vampyyrit.

Apollo ei edes vilkaissut Ryuua, kun tämä puhui hänelle. Hän oli tosin rauhoittunut, eikä häntä enää itkettänyt ollenkaan. Apollo ei pystynyt silti ajattelemaan juuri mitään. Vasta kun puhuttiin lykaanille niitä pahoja asioita tehneiden vampyyrien löytämisestä, hän toisteli mielensä sisällä seuraavasti; Minä tapoin ne kirotut verenimijät aikoja sitten! Vahingossa! Silti ei helpota yhtään, vaikka siitä on vuosia! Näin Apollo olisi halunnut sanoa keskustelukumppanilleen, mutta meni heti lukkoon, kun yritti avata suunsa. Hän vilkaisi Ryuua syrjäsilmällä, mutta käänsi katseensa pois lähes heti. Hän halusi välttämättä vaihtaa puheenaihetta, sillä hänen päänsä olisi tuskin kestänyt enempää menneisyyden luurankojen esiinkaivamista.
- ... En ole muuten kertonut nimeäni, lykaani aloitti varovasti pienen hiljaisuuden jälkeen. - Nimeni on Apollo Bounvier. Sinähän olit Ryuu, eikö?
Samassa Apollo muisti, että oli puhetta Gaia Imperasta. Lykaani ei ollut moisesta ennen kuulutkaan. Se kuulosti silti niin pahaenteiseltä kuin voikaan olla, vampyyrimafia kun kuulemma oli. Apollon kädet alkoivat refleksinomaisesti täristä. Se oli johtunut yleensä innostuksesta ja jännityksestä, kun hän kuuli sanat "vampyyri", "verenimijä" ja "hirviö" mutta nyt se oli silkkaa raivoa. Hän kääntyikin Ryuun puoleen heti. Lykaani oli aivan ihmeissään koko asiasta.
- Gai Impera? Vampyyrimafia?, Apollo kyseli totisena. - Kertoisitko vähäsen?

Ryuu seisoi ryhdikkäästi köädet selän takanaan ja kertoikin sen, minkä tiesi kyseisestä mafiasta:
- Gaia Impera on vampyyrien perustama mafia, joka nykyään hallitsee kaikkia rikollisia osapuolia Japanissa. Sen päämajoja löytyy mm. Nagasakin ja Hiroshiman kaupungeista, Nagoayasta ja Tokiosta. Vampyyrimafia eroaa muista vampyyriryhmistä siten, että sen jäsenet ovat vähintään Beta-tasoa. Heikkoja mafiassa ei koskaan hyväksytä ja sellaiset usein aina hävitetään törkeällä keinolla. Toisin Gaia Imperassa palvelee muutama ihmissusikin. Gaia Imperan sisällä on kaksi todella voimakasta tahoa, heidän johtaja ja komentaja Amaterasu sekä tämän ensimmäinen luotu ultimate vampyyri, Hotarubi Kita. Jos kuitenkin lasketaan koko suuri massa yhteen, siitä olisi uhka. Japanissa ollessani olin nimittäin salainen poliisi ja olen tutkinut erilaisia rikoksia, mutta minut saatettiin vaaraan ja niin ollen löysin keisarin kuolleena, näin ollen minut syytettiin maanpetoksesta ja joutuin pakenemaan rajonen taakse. En nykyään tiedä, millainen tilanne on Japanissa, mutta huhujen mukaan Gaia Imperan porukkaa pienine yrityksineen saattavat olla jonkun aikaa Euroopassa. Viimeksi Gaia Imperan havaittiin törmäävän myös toiseen vihollisjärjestöön, Milleniumiin, joka on jo kauan ollut Hellsingin vihollinen. Juuri sama Millenium, joka hyökkäsi vuosi sitten tänne ilmalaivoilla... Gaia Impera eroaa vain siten, että he etsivät mielummin jotain, ennen kuin varsinaisesti ryhtyvät tappamaan jotain. He etsivät voimaa nimellä Dark, toisin tämä on vielä mysteeri....

Apollo kuunteli Ryuun puheita kiinostuneena. Raivo valtasi lykaanin kuitenkin heti entistä kovempana, jolloin hän ajatteli seuraavasti; Mitä h*lvettiä ne verenimijät oikein tahtovat? Järjestäytynyttä rikollisuutta, eikö tuo mene jo vähän yli? Apollo muisti heti ilmalaivahyökkäyksen, kun tuli puhe Milleniumista. Hän oli kuullut siitä uutisissa - no, asuihan hän Coventryssa jo silloin, joten ei hirveästi sinä yönä vampyyreita oikein tapettu. Lontoo kun eristettiin kaaoksen leviämisen estämiseksi. Gaia Impera kuulosti tosin pahemmalta uhalta kuin tämä Millenium ihmissuden korviin. Sen toiminta kun kuulemma ulottui Eurooppaan asti. Kuunneltuaan loppuun asti Apollo vihdoin avasi suunsa;
- ... Tuosta ei pysty sanomaan oikein mitään järkevää. Jos niitä ihme hörhöjä on jo Euroopassa asti, miksen huomannut mitään? Minä olen se, joka tappaa vampyyreita siinä Coventryn läävässä, kai minun olisi pitänyt jotain tajuta. P*rhana, kyllä ne mafiosoverenimijät pitäisi teloittaa! Mökin taakse, viisi laukausta päähän hopealuodeilla ja se on siinä!
Apollo oli vihoissaan. Ilmiselvästi. Hän nuosi lopulta ylös ja katsahti Ryuun puoleen.