Trixitan ja Integran saaga 4: "Hyvä minä..."

Jatkoa Trixitan ja Integran saagalle! xD



Integra vietiin omaan makuuhuoneeseen lepäämään. Siellä hän vietti aikaa jo kaksi tuntia. Integra sai rauhoituttua mielensä heti kun muiden lähdettyä hetkeksi hänen huoneestaan kaivamalla baarikaapistaan viinapullon. Tosin pokaallinen viiniä aina auttoi rasitukseen. Ilman Walterin lupaa, hänen ei tarvinnut ottaa rauhoituslääkettä. Hän istuskeli sängyn reunalla omassa huoneessa ja mietiskellen, miten käyttäytyisi illalla kuningattaren palatsissa.

Asetettuaan Integra huoneeseensa Trixita jätti tämän omaan rauhaan. Oven sulkeutuessa takanaan Trixita jäi hetkeksi kuuntelemaan, mihin tilanne mahtaisi liikahdella. Ilmapiiri kuitenkin vaikutti tarpeeksi rauhalliselta, joten hän päätti palata huoneeseensa, jossa hän rojahti sängylle selälleen. Hetken aikaa hän antoi ajatuksensa rullailla kilpaa toistensa kanssa, kunnes ne asettautuivat paikoilleen. Noustessaan ylös sängystä hän huomasi verta lakanoilla. Samassa pistävä kipu ilmoitti sen alkuperän; takaraivo. Trixita kirosi itsekseen ja pyyhki veriä pois, kunnes oli tyytyväinen lopputulokseen. Parin tunnin kuluttua hänet löydettiin kävelemässä portaikkoa alaspäin, ja suuntasi matkansa Integran huoneen oven eteen, jonka taakse hän jäi kuuntelemaan hiljaisena.

Integra istui huoneessaan ja filosofisoi mielesssään itselleen: No niin, nyt on kaikki hyvin... Ei mitään hätää... Hän istui sängyllään jalat ristissä ja kädet puuskassa. Sikaria hän ei ole sytyttänyt vaan pureskeleli sitä kuin pikkuinen lapsi tyhjää jäätelötikkua. Se oli välillä hänen tapansa mukaista, koska hän vain poltti sikareita hermoissaan, mutta myös väillä pureskeli niitä tuosta vain. Ettei vain kieltä polttaisi. Ympärillä vallitsi hiljaisuus. Olisipa Walter palannut takaisin... Integra ajatteli: Koska muu hoviväki terrisoi aivojani...Ei... Ei saa näin ajatella...Tuhma, Integra. Tuhma. Häpeäisit... Hän pudisti päätän ja lämäisi kämmenellään otsaansa.

Laskeutuneen hiljaisuuden keskeytti hiljainen läppäisy, joka kantautui oven takaa. Joko Integra itseään mottasi tai sitten jotain epätervetullutta vierasta, kuten jotain pientä pörräävää itikkaa tai muuta vastaavaa. Toisaalta ensin mainittu oli se järkevämpi. Aseensa Trixita oli jättänyt vierashuoneeseen, jossa hän oli saanut oleskella eilisen aikana. Näin hänen oli helpompi valua seinää pitkin istumaan. Hän kallisti päätään seinää päin, jotta kuulisi tilanteen ulkoapäin. Ovista sisäänmarssiminen ei kuulunut niihin tapoihin, joita arvostettiin kansan keskuudessa. Pian Trixita tajusi, ettei jokaisella kartanossa pyörivällä olisi vapaa päivä edessään, ja Integra oli yksi niistä.

Paljonko kello on? Integran yhtäkkiä kohotti päänsä ja katsoi seinäkelloa. Kello näytti varttia vaille kuusi. Noinko kauan olen täällä lymyillyt?... Ai niin joo! Alucardinkin piti herätä kuudelta ja sitten tämä on varsinainen tehtävien jako... No niin.. Älä panikoi... kaikki on edelleen hyvin... Integra ajatteli korostaen mielessään sanaa "edelleen". Jos oikein arvioit, hyvä minä...sotilaat olivat lähteneet treenikeskukseen ja kun taas...Siis kaikki on hyvin! Kyllä! Hän kallisti päätään tuijottaen seinäkelloa hetken ja otti lasit pois päästään ja alkoi puhdistaa niitä, sen jälkeen hän nousi ylös ja ryhtyi kaivamaan vaatekaapistaan varauniformun. Juhlapuvun hän pukee vasta myöhemmin. Pikaisen vaatevaihdon jälkeen piti vielä etsiä kravaatti, joka oli tietenkin osa uniformua. Vihdoinkin löytyikin kravaatti ja Integra huomasi pureskellensa sikaria. Upsista... hän otti sikarin pois suustaan ja heitti sen tuhkakuppiin. Sitten oli vuorossa kravaatin laitto. Solmun tekeminen kesti hetken. Integra todellisuudessa osasi tehdä paremmin ranskalaisen solmion solmimistavan kuin englantilaisen. Tähän ei ollut koskaan erillisistä syytä. Todellisuudessa Integra oli kova, mutta itsenäinen. Hän oli siis muihin aatelisiin verrattuna erilainen, mutta myös erilainen omassa suvussaan. Hän oli ensimmäinen naispuolinen perillinen ja lisäksi ensimmäinen naisjohtaja järjestössä. Usein suvun järjestöä johtivat miehet, mutta nyt se on hän. Sellainen rasavilli johtaja. Integra ei huomannut, että joku oli välillä kuuntelemassa seinän takana...

Seinän toiselta puolelta alkoi kuulua epämääräistä meteliä. Ilmeisesti Integra oli tajunnut, ettei hänellä ollut varaa oleskella liian pitkään huoneessaan, oli se miten mukavaa tahansa.
-Pysyit siis ajan perässä.. Trixita naurahti itsekseen, päätellen tuosta huoneesta kantautuvista äänistä, mitä Integra teki oven ja seinän toisella puolella.
Enempää ajattelematta Trixita ponkaisi takaisin jaloilleen ja lähti vaappumaan kohti yläkertaa. Vastaantulijoita ei ollut matkan varrella. Huoneeseen päästyään Trixita istahti ikkunalaudalle ja veti polvensa tiukkaan syliin.

Vihdoinkin pienen häsläyksen jälkeen huoneessaan Integra lyllerisi esiin huoneestaan kuin iilimato ja lähti kävelemään kohti yläkertaa. Ensisijaisesti työhuoneeseen tarkistamaan arkistoja ja lupia tehtäviin. Matkalla työhuoneeseen juuri astuttuaan yläkertaan hän huomasi Trixitan:
-Terve.

Trixitan pää suunnisti hetken aikaa huoneen seinillä kunnes se löysi tervehtineen hahmon. Tunnistamiseen ei vaadittu paljon hitaasti ohikulkevia sekunteja. Trixita nyökkäsi Integralle.
-Näytät paremmalta, hän sanoi hymyillen.

-Kyllä kai..., Integra sanoi hiljaa ja rapsutti takaraivoaan. Hänen oli kyllä vaikeaa kertoa syy asiaan, jolla tavalla käyttäytyi natsien hyökkäyksessä ja hyökkäyksen jälkeen, muttei hän kuitenkaan viitsinyt.
-Sellainen minä olen. En mahda mitään.

-Taitaa kuulua ihmisten luonteeseen, Trixita lausahti salamyhkäisesti virnistäen.
Ajat olivat kyllä muuttuneet, kun Trixita kerta pystyi oleskelemaan samassa talossa - tai tässä tapauksessa kartanossa - ventovieraiden kanssa. Jokin side oli ehtinyt kiertyä tuon vierashuoneen ilmaa hengittävien välille. Se tuntui tuovan kaksikon yhteen juuri ennen Integran tappoyritystä, ja vaikka hän pärjäisikin itse, ei Trixita perääntynyt tämän luota. Hetken kuluttua Trixita käänsi katseensa ikkunasta ulos, mutta ei ennen, kun kysyi Integralta:
-Eikös sinulla ollutkin ne juhlat vielä juhlimatta?

-Kyllä. Pikkuhiljaa pitäisi lähteä..., Integra sanoi laittaen laiskasti kädet puuskaan: -Täytyy vain vielä ottaa pari henkivartijaa mukaan... ja minulla ei ole ideaa mistä aloittaisin. Luulen kyllä, että sielläkin joku juoksee pyssy kädessä yrittäen tappaa minut. Viholliset ovat siis liian aktiiviset ja voivatkin tunkeutua ihan minne vain.
Tämän sanottuaan hän kohautti hartejaan ja jatkoi:
-Mitäs sinä aiot tehdä tänään?

Trixita kohautti olkapäitään huolettomana.
-En tiedä. Luultavasti makoilen sängyllä, harjoittelen tai sitten juoksen seiniä pitkin, hän sanoi, naurahtaen lopuksi.
Juhliin hänellä ei kuitenkaan ollut mitään asiaa. Eihän hän ollut osaa suurta ja kuuluisaa sukua, toisin kuin Integra. Parempi vaan, että otti jonkin päivän viikosta rennommin.

-Olinkin jo huolissani siitä, ettei sinulla ole tekemistä, mutta hyvä, että edes jotain on... Taidanpa tästä lähteäkin kun on jo kiire lähteä. Moro! Integra kääntyi ympäri rituaalisen tavoin ja suuntasi takaisin huoneeseensa. Ehkä työhuoneeseen hänen olisi mentävä myöhemmin vasta juhlien jälkeen. Hän ei kyllä tiennyt kuinka kauan joutui viipymään. Toivottavasti Trixita osasi olla kunnolla kartanossa, koska kuitenkin oli enemmän kuin ystävällinen. Integra olikin tuntenut sanan "toveri", mutta sana "ystävä" taikka "tuttava" olikin jo uutta. Sellaisella aatelisella kuin hän ei ollut kunnon ystävää.

Tunnin päästä Integra pukeutui juhlamekkoon ja lähti kuningattaren palatsiin. Hän oli ottanut mukaansa kolme henkivartijaa, jotka lyllersivät ympäriinsä häntä vartoiden. Onneksi juhlien kukaan ei ole käynyt kimppuun tai mitään. Integra joutui käyttäytymään siellä kuin neiti ja puhua jopa kuningattaren kanssa kaikesta mahdollisesta. Kuningatar aina ihmetteli hänen miesmäistä asennetta ja tapansa mukaan pienellä teehetkellä puhui miehistä ja sulhasista. Integralle tämä oli kyllä liian arka aihe. Totuus on: hän ei siedä miehiä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä pahalla eikä myöntänyt asiaa kuningattarelle, muuten tämä pitäisi jälleen naisten tapakoulutusta. Integra oli tavannut myös juhlissa muut konferenssit jäsenet perheitään ja sai kuullakin heidän kokemuksistaan paikan päällä. Hän oli myös ottanut selvää, milloin olisi seuraava kokous ja missä. Onneksi tällä kertaa se tulisi olemaan Parlamenttitalolla. Saatuan selville hän vielä kierteli ympäriinsä juhlissa henkivartijoidensa seurassa. Kului useita tunteja ja vihdoinkin juhlat loppuivat ja Integra sai palata takaisin kartanoon.

Palattuaan kartanoon vartijasotilaat tervehtivät häntä normaalin tavan mukaisesti. Hän kiitti henkivartijoita hyvästä työstä ja lähti huoneeseensa vaihtamaan jälleen uniformunsa ylleen.

Integra poistui vierashuoneen oviaukosta yläkertaan. Trixita huokaisi ja painoi päänsä polviensa päälle. Kestäisi monta tuntia, ennen kuin Integra palaisi juhlista. Oli siis todella hyvin aikaa harjoittaa uusia liikkeitä tai tyylejä. Huoneen pieni koko hieman vaikeuttaisi asiaa. Toisaalta, mikäli jokin tulevaisuuden tuoma taistelu olisi ahtaassa tilassa, oli silloinkin oltava jokin keino selviytyä tilanteesta.

Avonainen ikkuna kertoi auton poistuneen kartanon pihasta tunnin vierähtäessä. Pitkien minuuttien aikana Trixita oli miettinyt suunnitelmia kevyttä harjoitusta varten. Muutamia mainoilta vaikuttavia liikesarjoja oli kehittynyt hänen mielessään, ja enää puuttui niiden toteutus. Se tuli aloitettua saman tien, ja Trixita vapautti itsensä ylimääräisestä paidasta. Harjoitukset kestivät melkein yhtä kauan, kuin ikkunan seuraava ilmoitus autosta kajahti ilmaan.

Viimeisen miekaniskun jälkeen Trixita hymähti tyytyväisesti. Kääntyessään kohti sänkyä hän kuuli saman synkän naurun, jonka kuuli eilenkin. Trixita kääntyi ympäri nähdäkseen hahmon, ja kappas vain. Henkilö, joka teki Trixitan elämästä yhtä verinäytöstä. Yhdellä miekan heilautuksella tuon miehen kasvot haihtuivat ilmaan naurun vielä kaikuen huoneen seinillä. Ärähdykseen sekoittunut tuhahdus säesti huoneen hiljaisuutta Trixitan jalkojen etsiessä suorinta tietä sängylle. Oikean osoitteen löydettyään ne kaatoivat naisen patjalle. Trixita tuijotti selällään maatessaan kattoa rintakehän kohoten ja laskien rauhallisesti. Samassa hän kuuli liikkeitä käytävillä..

Huomasin juuri nappaneeni edellisessä vietissä kirjoitusvirheitä xD



Viimeinen kerta kun olen mekko päällä...! Integra kähähti mielessään ajatellen. Ei voinut mitään, kun hän oli enemmän sopeutunut miesten pukeutumistyyliin. Hän suoristi kravaattiaan ja lähti hiippailemaan pitkin kartanon käytäviä hiukan sekavalla päällä.

Ihme, mitä hetken hengähdystauko saa aikaiseksi. Pienen hetken päästä Trixita henkäisi tyytyväisenä ja venytteli käsiään kattoa kohti ja huokaisi. Liiallisen energian purkaminen osaa sitten tuntua hyvältä kerta toisensa jälkeen. Pitkältä tuntunut päivä oli kuitenkin tulossa päätökseen, ja siitäkin nähtävästi tuli selvittyä ehjänä, myös Integra, joka kuultavasti palasi juhlista. Tai mistä sitä tiesi, jos hänestä olisi tullut elävä kuollut niissä juhlissa. Trixitan katse seikkaili huoneen seiniä pitkin kunnes ne huomasivat miekan, joka oli ilmeisesti jäänyt harjoittelun keskellä lattialle. Hymähdys kohosi hetkeksi mustahiuksisen kasvoille tämän nostaessa miekan nojaamaan sängyn reunaa vasten.

Integra päätti mennä katsomassa Trixitaa, mutta ensin piti rauhoittua ja ottaa mielensä ohjat käsiinsä. Hän huokasi painaen päänsä eteen ja taakse. Sitten hän kohautti hartejaan ja suuntasi kohti vierashuonetta. Hän koputti ovelle:
-Trixita? Oletkos siellä?

Trixitan katse kääntyi ovelle. Sen takaa kuului Integran ääni, ja se kuulosti kyllä ihan elävältä. Elävä kuollut saattoi kuulostaa elävältä, mutta kyllä niiden puheista erotti niiden tehneen pienen sivukierroksen tuonpuoleisessa.
-Kuka muukaan täällä olisi? Trixita kysyi virnistäen itsekseen.

-Luulinkin sinun painuneen pehkuihin, kun kello on näin paljon, Integra naurahti ja avasi oven. Hän asteli teputtaen sisälle.
-Olipa tylsä ilta, ei yhtään mörköä koko illan aikana vaan pelkkiä idiootteja. Hehe.

-Ihan kuin pystyisin nukahtamaan vielä tähän aikaan, eihän se kello niin paljon voi olla, Trixita naurahti ja käänsi katseensa ikkunasta ulos.
Ulkona olikin yllättävän pimeä, milloinkas sekin sinne laskeutui, tuo pimeys? Eipä sillä oikein ollut mitään merkitystä. Katse etsiytyi takaisin huoneeseen astuneen puoleen ja Trixita sanoi tälle:
-Noh, ainakin palasit ehjänä takaisin. Se lienee tärkeintä suuren suvun edustajalle?

-Kuitenkin tästä jää ikuiset traumat. Ainahan joillakin iilimadoilla on tapana päähän tarpeettomia asioita, en enää pikkuinen kakara ole, jotta minulle alettaisiin paapattaa jostakin aikuisviihteestä..., Integra rapsutti takaraivoaan. Mitä hän oikein selitti? Itsekkään hän heti tajunnut ja purskahti hekottamaan.

Trixita onnistui naurahtamaan pienen virneen kaartuessa naisen kasvoille. Täysin kivenä seisominen ei ollut kovinkaan soveliasta, etenkään jos toinen nauroi omalle kertomalleen.
-Lapset pysyvät yllättävän kauan lapsina aikuisten silmissä. Siitä ei oikein yli pääse, ennen kuin on maan vuoro ottaa ruumiimme syleilyyn, Trixita sanoi rauhallisesti päätään laskien.
Mustat hiukset levähtivät korvien takaa mustahiuksisen kasvojen tielle, kuin peittäen jotain. Hiusten takana tapahtuikin jotain; Trixitan näön melkein vienyt arpi oli herännyt pitkän unen jälkeen. Hiljalleen se alkoi valuttaa mustaa nestettä Trixitan poskia pitkin kohti leukaa. Näkikö Integra tapahtunutta, sitä Trixita ei tiennyt. Hän ei tuntenut itsekään koko heräämistä..

-Oletko ihan varmasti hyvässä kunnossa? Integra mulkkaisi Trixitaa tehden erittäin hassun ilmeen samalla. Trixitan poskea pitkin valui jotain mustaa. Mitäs helkkaria tämä nyt on? hän ajatteli samalla.

-Kunnossa olen, Trixita tokaisi nopeasti nostaen päätään ylemmäs ja jatkoi: -Miksi muka en olisi?
Hiukset asettautuivat takaisin kehystämään Trixitan kasvoja, väistyen tuon mustan nesteen tieltä pois. Trixita huomasi Integran ilmeestä, ettei kaikki ollut hyvin. Mustahiuksisen takana ei vaikuttanut olevan mitään normaalista poikkeavaa, joten jotain täytyi olla Integran edessä, joka sai hänen ilmeensä tuollaiseksi. Kahden sormen hipaisu poskelle jätti sormien päähän vastauksen. Trixita murahti hiljaa puristaen kätensä nyrkkiin.

-Kuitenkin..., Integra sanoi kääntäen katseensa muualle hetkeksi: -Ei se ole sinun vikasi, että epäröin jotakin sinussa...Se on vain...vain mielestäni tosi outoa...
Ja mitä mieleni tässä kohtaa sanoo? Integra ajatteli samaan aikaan ja kääntyi katsomaan jälleen Trixitaa. Hmm...Olen jostain syystä liian innokas...Mikä tuo neste edes on? Eeh...