Trixitan ja Integran saaga 5: Veikkaus ja aavistus (K18)

Jatkoa saagalle.

Ruokatauon jälkeen sotilaat lähtivät suorittamaan annettujen määräyksien mukaan pienoistehtäviä. Osa lähetettiin nukkumaan, jotta aamulla haettaisiin ruokaa lähikaupasta ja osa lähetettiin säätämään radiopuhelimia. Integra nousi ylös ja hiippaili Prayerin luokse antaen ruokakulhon suoraan tämän käteen:
-Kiitos ruuasta ja se oli pahinta, mitä olen syönyt.
Prayer nauroi ja sanoi sitten:
-No niin. Niin sitä pitää. Mutta ottakaahan komento, sir, täksi yöksi. Olenkin jo itse väsynyt.
-Mene nukkumaan, jos kerran olet väsynyt, Integra sanoi sytyttäen sikarinsa.
Prayer lähtikin panssariauton sisään nukkumaan. Integra lähti sen jälkeen hiippailemaan ympäriinsä ja katselemaan, onko kaikki hyvin, sitten hän huomasi Trixitan puussa.
-Miten sinä sinne pääsit? ihmetteli Integra kun katsoi ylhäällä lymyilevää Trixitaa.

Juuri ja juuri kuultavissa nauru irtosi Trixitan suusta naisen kuullessa Integran hämmästyksen toisen äänessä.
- Tännekö? Trixita kysyi toiselta virnistäen, ja jatkoi kohauttaen olkapäitään: - Oksille kiipeily kuuluu erikoisiin tapoihini, tämä on mainio paikka nokosten ottoa varten.
Ihmisille puihin kiipeily ei ollut se tavanomaisin tapa, mutta se kelpasi Trixitalle. Oksille kiipeily oli myös taisteluissa hyödyllistä, mikäli vastustajat odottivat taistelua maasta käsin. Toisaalta ylhäällä pysyisi toisten tieltä pois, ja sieltä pystyisi myös etsiä lähestyviä vastustajia.

-Kivaa...Tuohon varmaan tarvitaan lihasta, Integra naurahti itsekin. Tuskin hän olisi päässyt oksalle. Puusta oli helppo katsella ympäristöä ja se on erinomainen tähystyspaikka. Vampyyritkin usein hyökkäilivät puista, silloin oltiin tehtävällä metsäalueilla. Integra, vaikkei näyttänytkään täysin ymmärtämään Trixitan tapaa kiivetä puuhun, päättikin itsekin kokeilla loikata alimmaiselle oksalle. Koska kuitenkin hänellä ei ollut varsinaista tekemistä. Tosin se ei heti onnistunut.

- Ei sitä nyt niinkään paljon tarvitse.., Trixita sanoi hiljaa ja hymähtäen.
Ei sitä ikinä tiennyt, hyökkäisikö maan alta jokin eksynyt porakone kimppuun. Toisaalta jos se kaivautuisi maan pinnalle suoraan puun kohdalla, olisi alastulo varsinaista ryminää. Integran yrityksille Trixita ei voinut olla hymyilemättä.
- Kyllä se joskus onnistuu, kunhan tarpeeksi hyvän otteen saa, hän sanoi vaaleahiuksiselle.

Integra loikkasi kolmannen kerran pääsi heilauttamaan itsensä oksalle istumaan.
-Vou...Nyt naurettavalta kuulostaa: vampyyrimetsästäjän jälkeläinen istumassa puun oksalla, hän naurahti ja yritti pysyä tasapainossa: -Sanotaan, ettei kannata toistaa perässä. Ennen kyllä luulin, että vain apinat kiipeilevät puissa, mutten tiennytkään ihmisten kykenevän siihen...
Hän katsahti alas ja ajatteli: Entäpä miten tuonne pääsee? Hyvä, Integra! Taas teit jotain ihan outoa! Kömpelyys ei kuullunutkaan siihen arvostaviin asioihin. Integra poltti sikariaan ja sanoi:
-Ainakin pääsin tänne jotenkin, Trixita.

Trixita nyökkäsi Integralle.
- Sepä hienoa. Miten ajattelit ajan tullen alas päästä? hän kysyi seuraa tuoneelta naiselta nojaten selällään puun runkoa vasten.
Totta. Ylös kiipeäminen oli oma haasteensa. Alas pääseminen oli periaatteessa helppoa, mutta itsensä loukkaamisen riski oli kieltämätön.
- Ja anteeksi vain, jos seuraan vaistojani..

-No en itseasiassa tiedä, mutta taidanpa päästä alas hyppäämällä..., Integra kohautti hartejaan ja vislaisi tämän jälkeen. Hän tarkkaili ympäristöä puusta. Se oli nyt erilainen, kuin ikkunasta katsottu. Sotilaat ramppasivat edes takaisin ja tarkkaillen, ettei paikan päälle tulisi yhtään mitään hirviöitä. Toiset työskentelivät tekniikan kanssa ja jakoivat keskenään radiopuhelimet.

Vaisu hymähdys ilmestyi Trixitan kasvoja koristamaan hetkeksi. Toisen seura osasi olla rauhoittavaa, mutta erityisesti Integran läsnäolo rauhoitti Trixitan mieltä merkittävästi, mistä lienee johtuikin.
- No jaa, eihän tässä mikään kiire ole, Trixita sanoi nostaen katseensa Integrasta öiseen taivaaseen: - Vaikka aamu sarastaisikin pian, tuskin lähdemme liikkeelle aurinkoa karkuun kaupunkiinkaan..
Katse eksyi alhaalla hyöriviin sotilaisiin, jotka tekivät työtä käskettynä.

Integra heittikin huumorilla:
-Kiire tulee, kun örkit hyökkää...
Hän sen jälkeen pöhki sikarin savua ilmaan ja pyysi yhtä sotilasta tulla käymään.
-Mikäs on, johtaja? sotilas tuli hämmästyneen näköisellä ilmeellä paikalle. Varmaan hän oli ihmetellyt sitä, mitä Trixita ja Integra tekivät puussa.
-Pysy tossa paikallasi, Integra käski ja yhtäkkiä sammutti sikarinsa tökkimällä sotilasta pään päällä olevaan kypärään.
-Hei! En ole mikään tuhkakuppi!
-Ei täällä muita löydy, Integra naurahti: -Mene takaisin muiden luokse.
Sotilas lähtikin, mutta näytti sen jälkeen hölmistyneeltä lähtien sinne, minne käskettiinkin. Integra naurahti itsekseen ja vaipui miettimään mielessään: Outoa...Alucard vain nukkuu siellä arkussaan eikä esille tule...Mikäs nyt sitä risoaa? Sotilaiden kiusaaminen olikin osoittautunut kuitenkin hauskasti, vaikka mielessä olikin arkussa olevan vampyyrin syvä uni.

- No, hän on kuitenkin johtaja.. Trixita vakuutti itselleen seuratessaan Integran puuhia pidätellen samaa aikaan nauruaan.
Sotilaan reaktio sai kuitenkin Trixitan naurahtamaan, joskin se pääsi ulos tukahdettuna. Kuitenkin hän henkäisi hiljaa luottaen puun rungon kestävän hieman raskaamman painon.
- Parempi kypärään kuin ihoon, vai mitä..? Trixita kysyi virnistäen ilkikurisesti.

-Polttaisnko mielummin näppini joskus? Aina täytyy varautua johonkin..., Integra katsoi sormiaan ja sitten puhdisti pientä likaa hanskoistaan.
-Läheltä aina löytyy jotain, mihin voisi sikarin sammuttaa. En haluaisikaan metsää sytyttää. Siinä tapauksessa oli sitten kypärä aiheessa mukana.
Sitten hän kiipeli ylemmälle oksalle ja piti siitä molemmin käsin kiinni, ettei putoaisi alas.
-Onko sinulla jonkinlaisia aavistuksia vihollisen liikkeistä? Hellsingin johtaja vaihtoi heti puheenaihetta.

- Ei sitten mitään ajatustakaan, Trixita huokaisi kohauttaen olkapäitään.
Ensin yksittäinen vampyyri ja sen apurit, seuraavana oli vuorossa se ihmissusi ja viimeisimpänä olivat natsivampyyrit. Tosiaan, monet halusivat päästä eroon Integrasta. Seuraava ei siis voinut olla edeltäjiään kovinkaan paljoa eriskummallisempi. Toisaalta mistä sitä tiesi, mitä tämä maailma oli keksinyt Hellsingin suvun edustajan tien eteen asettaa.
- Mutta mikä ikinä se seuraava vihollinen onkaan, se ei pääse langettamaan sormeakaan sinuun, Integra, Trixita sanoi hiljaa vaaleahiuksiselle.

Integra oli hetken hilja sitten purskahti nauramaan sen jälkeen sanoen:
-Minulla on liikaa kilpiä. Kun yksi niistä murretaan, vihollisten tielle asettuu seuraava ja sen jälkeen sitä seuraava...mutta en vain koskaan tiennyt, minkä takia juuri minut, puolikyvyttömän pikkuisen vampyyrimetsästäjän naperon, halutaan saada hengiltä. Ehkä vain vihollinen tai joku siihen liittyvä pelkää liikaa sukuni mainetta, kuka ties...
Tämän jälkeen hän kohautti hartejaan ja seurasi hekten sotilaiden häsläystä. Ilmeisesti siellä oli tapahtumassa jotain. Integra loikkasi alas puusta.
-Ai...Samperi..., jaloissa hiukan tuntui puusta laskun jälkeen, kuitenkin Integra kykeni nousta ja lähteä sitten katsomaan, mitä on tekeillä. Sotilaat selittivät tämänhetkisen tilanteen:
-Meillä on vaihtovuoro, johtaja, mutta Grego ja Bill eivät palanneet.
-Missä he ovat?
-En tiedä.
-Äääh...Senkin kyvyttömät. Menkää etsimään!
-Selvä! sotilaat sanoivat ja lähtivät tutkimaan lähialuetta, mutta sitten joku heistä huudahti metsän suunnalta:
-Ruumis!
Integra kääntyi katsomaan huudon suuntaan ja nyökkäsi Trixitalle päättäen itsekin mennä katsomaan, mitä on tekeillä.

Trixitan kaikki aistit valpastuivat saman tien, kun yksi sotilaista huudahti löydöstään.
- Ruumis..? Trixita kysyi itseltään ääneen kulmaansa kohottaen.
Laskeutuessaan oksalta Trixita huomasi vielä yhden epämielyyttävän yllätyksen; jähmettynyt musta neste oli peittänyt huomaamatta puolet naisen kasvoista. Samassa jokin tuntui napsahtavan mustahiuksisen kehossa, mutta tuo vieras tunne luovutti otteestaan sillä hetkellä, kun Trixita ehti tuntea sen. Hän ravisti päätään puolelta toiselle ja lähti Integran perään tutkimaan tilannetta..

Integra saapui paikalle, josta löytyi kuolleen kadonneen hetki sitten sotilaan ruumis.
-Se on Greg! joku sotilaista huudahti. Integra murahti: Hitto! Ainakin toista sotilasta ei näkynyt, vaan yksi löytyi kuolleena.
-Varmaan vihollinen... Olkaa varuillanne! hän sanoi rauhoittaen porukkaa sitten hän otti pistoolin esiin ampui ruumiin päähän. Sotilaat olivat shokissa. Integra sanoikin:
-Hänestä olisi tullut ghoul. Etsikää vihollinen!
-Selvä!
-Elric, Salmon ja Ernest! Ilmoittakaa havainnosta välittömästi Prayerille!
-Sain!
Kolme sotilasta juoksi takaisin leirille, loput jäivät vainumaan vihollista ja katsomaan viimeistä kertaa kuollutta kaveria. Kohta alkaa taistelu..., Integra ajatteli hermoissaan.

- Tämäpä hienoa.. Trixita murahti itsekseen porukan saavuttua kuolleen ruumiin luokse, jonka päähän Integra vielä ampui, jottei se nousisi ghoulina ylös. Ymmärrettävää, mutta silti mieltä järisyttävää.
Siirtäessään katseensa pimeään metsään Trixita yritti kuunnella mahdollisia liikkeiltä vihollisilta. Niitä oli kuitenkin vaikea erottaa, sillä sotilaiden askeleet sekoittuivat mahdollisen vihollisen askeliin, ellei se sitten viettänyt laatuaikaa oksien seassa..

Sotilaat olivat hiukan hermostuneet ja eivät tienneet, mistä vihollinen olisi voinut hyökätä. Pian pensaita hyökkä lauma ghouleja. Kaikki sotilaat aloittivat suoran tulituksen. Integra ampu pistoolilla ja käski:
-Ampukaa päähän tai sydämeen! Pääsemme niistä sitten eroon!
Joku sotilas sai kunnon paniikkikohtauksen ja päätti hyökätä rynnäköimällä puukko kädessä ghoulien kimppuun. Integra huomasi tämän ja huusi:
-Idiootti! Älä!
Sotilas yritti tehdä tämän väkisin. Integra heitti pistoolin pois ja veti sapelin esiin ja juoksi sotilaan perään. Sotilaan saavutettua ghoulin lähietäisyydeltä, ghoul yritti iskeä tätä, mutta Integra ryntäsi väliin ja taklasi sotilaan kumoon leikaten ghoulilta pään samalla. Sotilas närkästyi ällistyksestä. Muut olivat taisteluasemissa ja ampuivat ghouleja puiden ja kivien takaa...

Äskettäin vain Trixitalle kuultava murahdus esittäytyi Integralle ja muille sotilaille ghoulien ilmestyessä. Niitä tuntui tulevan lisää tauotta, mikä ei ollut hyvä juttu.
- Pitihän se arvata..! Trixita murahti ärsyyntyneenä mulkoillen ghouleja.
Mustahiuksisen molemmat aseet olivat hetkessä esillä puolustamassa omistajaansa iskuilta. Kauhukseen kyseinen nainen huomasi Integran kadonneen vasemmalta puoleltaan. Ei, Integra ei ollut ainut sieltä kadonnut henkilö. Jokainen sotilas, ghoul ja metsän luomus oli nyt mustan verhon peittämä. Oli luotettava, ettei toisilla ollut mitään akuuttista kiirettä, sillä Trixita ryntäsi edessään heiluvien ghoulien kimppuun.

Sotilas, jonka Integra oli taklannut kumoon, pongahti ja pystyyn ja huusi:
-Varo, johtaja! Takanasi!
-Mit...? Integra kääntyi ympäri ja huomasi seuraavan ghoulin. Kummatkin iskivät yhtä aikaa, mutta Integra menetti tasapainona ja kaatui selälteen. Ghoul yritti iskeä uudestaan, mutta Integra potkaisi sitä vatsaan ja lähti loikkimaan syrjempään, kunnes puun takaa hyökkäsi seuraa ghoul ja mottasi nyrkillä häntä vatsaan. Integra lensi kolmen metrin päähän puuta vasten. Osuttuaan puuhun häneltä kuului ininän kaltainen äänähdys. Sotilas suuttui ja otti kiväärin esiin ampuen tielle tulevia ghouleja raivopäissään. Muut sotilaat hyökkäislivät piilosta, ghoulien vähentyessä pikkuhiljaa ja päättivät auttaa toisiaan. Tosin oli hässinkiä löytää toisensa pimeästä.

Mellakan keskeltä Trixitan kuulo rekisteröi Integran äänähdyksen. Ensin mainitun liikkeet pysähtyivät pieneksi hetkeksi kauhusta, kun ei nähnyt hahmoa lähistöllä. Kuitenkin samalla hetkellä yksi ghoul oli päässyt liian lähelle ja onnistui tarttumaan mustahiuksista vasempaan käteen. Nuo ruumiinsyöjät olivat yllättävän voimakkaita, sillä seuraavalla hetkellä Trixita huomasi lentävänsä kohti maata, ja vielä järkyttävällä nopeudella ja voimalla. Ennen kuin hänen rimpuilusta oli minkäänlaista hyötyä oli hänet paiskottu maahan sitä järisytttävän tömähdyksen säestämänä. Kuitenkin huomatessaan useiden ghoulien ärjyvät päät yläpuolellaan Trixitan pidempi ase heilahti leikaten ghoulien päät siististi irti kauloista. Kaaos kaikui metsän pimeydessä..

Taustamusiikki : Navras!!! Älkää kysykö miksi

P*rkele! Ei hyvä..., Integra yritti saada aikaan puuhun osumisen jälkeen. Hänen selkäänsä särki ja ilmat olivat menneet pihalle iskun jälkeen. Ghoul oli poiminut hänen sapelinsa maasta ja yritti lävistää hänet sillä. Integra kierähti sivuun ja ghoul iski kömpelösti, mutta voimakkaasti sapelin runkoon. Alucard! Olisi apu tarpeen! Alucard...Alucard!... hän ajatteli ja vapisi. Hän alkoi ryömiä pakoon, mutta ghoul sen huomasi ja yritti hyökätä uudestaan. Integra pääsi vihdoin jalkeille ja ghoul mottasi häntä nyrkillä otsaan. Integra melkein kaatui kumoon, mutta nappasi sitten olennon nyrkistä kiinni ja väänsi tämän käden. Ghoul kirkaisi kivusta ja perääntyi pari askelta taaksepäin. Integra loikkasikin yhden askeleen taaksepäin itsekin. Helkkari vie! Samperin hirviö!

Ghoulit tuntuivat pystyvän kertomaan vastustajansa heikkoudet, tai sitten oli tuuria, että ne osasivat lähestyä mustahiuksista hänen vasemmalta puoleltaan.
- Miksi juuri nyt?! Trixita ärjyi itsekseen kuulessaan vasemmalta puoleltaan ghoulien aiheuttamaa meteliä.
Pimeys suojasi liiankin hyvin ghouleja. Siitä huolimatta Trixita loikkasi jaloilleen, mutta kaatui toisen polvensa varaan saman tien. Lähelle tulleet ghoulit saivat kuitenkin maistaa valkean terän kitkerän maun ennen kuin ne kaatuivat maahan. Äkkinäinen kivun aalto läpäisi Trixitan vasemman käden kun viimeinen ruumiinsyöjä kaatui maahan.

Integra ei tiennyt, mitä tehdä. Ghoul oli jo hänelle liikaa jo yksinään, mutta jos niitä tulisi lisää, niin hän olisi jo alkanut kaivaa itselleen hautaa omin käsin. Integra yritti myös välttää ghoulien puremia, koska , jos ghoul puree, niin muuttuu itse ghouliksi ja ghoul-massaa olisi lisää hakattava. Hitto! Hitto! Hitto!!! hän kiukutteli mielessään ja sitten yhtäkkiä hän huudahti:
-Ignitus maximus maleficus!
Pian jostain kuului jytinää, ikään jokin juoksisi paikalle kovaa vauhtia ja sen jälkeen kuului kova haukahdus. Ghoul oli hetken päästä muuttunut tuhkaksi ja Integran edessä seisoi suurikokoinen musta koira.
-Olisit kyllä tullut aikasemminkin..., Integra kähähti ja lysähti polvilleen uuvutuksesta. Koira otti hänestä tukea ja heitti selkäänsä kyytiin. Sitten se lähti liikkeelle Trixitan ja muiden luokse poimien Integran sapelin maasta hampaisiin ja antaen samalla sen Integralle.

Tutkittuaan pikaisesti kätensä ei siitä löytynyt merkkejä, mikä tuon aallon oli laukaissut. Mustahiuksisen kauhuksi käsi ei osoittanut myöskään tottelevan käskyjään, vaan se pysyi oudon velttona roikkuen hänen kyljensä vieressä. Miekka oli jossain vaiheessa onnistunut putoamaan maahan.
- Mikä piru tuollekin tuli- Mikä tuo sitten on?! Trixita murahti kuullessaan kesken kaiken valtavan tumman koiran lähestyvän.
Mikä ikinä olikaan, tuo koiraa muistuttava hahmo lähestyi Trixitaa tämän vasemmalta puolelta. Tumman värinsä ansiosta sen liikkeet näkyivät vaaleille silmille heikosti, joten tarvittavaan väistöön tarvittaisiin kuuloa. Trixita ei kuitenkaan voinut luottaa siihenkään täysin, olihan hänen silmänsä pettänyt hänet ennen yhteenottoa ja nyt toinen käsi oli katkaissut sopimuksen olkapään kanssa. Oikean käden siepatessa Fehérin Trixita kiepsahti sivummas, väistäen samalla ghoulin puraisua..

Integra loikkasi pois koiran selästä melkein Trixitan viereen ja pysyi matalana kyykyssä. Koira kiisi ohi kuin raketti. Integra käski sille:
-Sirius! Puski!
Koiran kuusi punaista silmää alkoivat hehkua pimeässä ja se kävi ghoulien kimppuun repien jokaiselta yksi kerrallaan irti pään. Sotilaat jähmettyivät paikoilleen huudahtaen kauhusta:
-Mikä helkkari tuo on?
-Sirius von Baskerville. Alucardin luoma kutsumisolento, jota vain minä osaan komentaa, Integra sanoi hiljaa melkein ääneen ja ajatteli vielä: Juuri siksi piti raahata Alucard mukaan, jotta olento olisi voimissaan sinetin lähietäisyyden takia. hän virnisti. Hän vasta nyt huomata, että vieressä lymyilevä Trixita tappeli viimeisen ghoulin kanssa ja nousi lyödäkseen raakileen itsekin kumoon.