Trixitan ja Integran saaga 6: Kaksi soturia (K18)

Integra, tämän sotilaat ja Trixita olivat palanneet ensin mainitun kartanolle pari päivää sitten Edinburghista. Edelliset päivät olivat kuluneet levon puitteissa, sillä molemmat naispuoliset ihmiset olivat vielä palatessaan potilaista. Mustahiuksinen katsoi vaaleilla silmillään huoneensa ikkunasta ulos istuessaan sängyn reunalla. Aurinko laski hitaasti metsikön taakse. Edellisen hyökkäyksen jälkeen ei naisen mieli ollut joutunut hyökkäyksen kohteeksi.
- Vaiensin sinut sitten pidemmäksi ajaksi, vai..? Trixita naurahti itsekseen ja käänsi katseensa suljetulle ovelle, jonka takaa kuului askelia.

Integra istui omalla sairasvuoteella ja mulkoili sokkona edes takaisin. Richardon ilmestyi paikalle pitäen kädessän silmälasikoteloa ja sanoi:
-Johtaja. Toin lasinne. Pojat eivät kyllä ihme osanneet käydä optiikolla.
-Sanoihan tämä sinulle Prayer, vai?
-Kyllä, Richardson sanoi ja antoi lasikotelon Integralle. Tämä sai itse kaivaa lasinsa sieltä ja laittamaan ne nenälleen. Lasien myötä Integra näkökenttä parantui.
-Nyt on paljon parempi, hän tokaisi ja virnisti. Komentaja teki kunniaa ja lähti. Integra kääntyi sitten Trixitan puoleen:
-Millainen on vointisi?

Mustahiuksisen katse siirtyi hitaasti Integraan.
- Ainakin parempi kuin jokunen päivä sitten, hän sanoi nyökäten Integralle.
Näytti siltä, ettei Integra ollut enää niin huonossa tilassa kuin ennen kartanoon paluuta. Kuitenkin oli kohteliasta kysyä toisen vointia, joten Trixita kysyikin toiselta naiselta hennon hymyn leviten suupielilleen:
- Entäpä sinun laita, Integra?

-Saattaa olla hiukan pää kipeänä, mutta olen kunnossa, Integra selosti ja sitten hymähti Trixitalle. Pääsäryn takia, asioita oli vaikeaa pohtia itsekseen, joten niitä kannatti kysyä muilta.

- Ei mikään ihme, Trixita lausahti hiljaa laskien leukaansa lähemmäs rintakehäänsä.
Vaikkei Trixita sillä hetkellä ollutkaan täysin tietoinen, mitä hänen kehonsa teki sillä hetkellä, oli hän kuullut jonkin iskeytyvän puuhun, ja kovaa. Kyseinen henkilö oli Integra, kuten mustahiuksinen oli päätellyt panssariautossa. Huojentavaa oli kuulla, ettei hänelle ollut käynyt sen kummemmin, tai mitään pysyvää vammaa ei ollut jäänyt vaaleahiuksiselle.

Integra keskittyi hiukan pohtimaan asioita. Ei ollut mitään väliä siinä, antoiko huono kunto hänen pohtia asioita.Ainakin tuo ei tuntunut mukavalta: lentää puuhun oikein selkä edellä! P*rkele! Selkäranka olisi katseknnut ja minulla oli vain tuuria! Hän ajatteli ja sanoi ääneen puolet ajatuksistaan:
-Se samperin ghoul! Onneksi se kuoli...Hetkonen! Olihan Sirius siellä kanssa? Ai niin, kyllä...se kutsumisloitsu...
Hän hihallaan kylmänhkistä otsaansa ja alkoi pikkuhiljaa hermostumaan, muttei sellaisella tavalla, että se jotenkin vaikuttaisi ympäristöön. Useinpien mielestä se olikin osa järkytystä.
-Hitto! En oikein muista mitä tarkalleen tapahtui siellä. Sain melko kovan tällin.

Mustahiuksinen nosti katseensa takaisin Integran tasolle. Hänen äänestään kuuli vaaleahiuksisen hermostuneen.
- Sen kyllä kuuli.. Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että selvisit hengissä. Oli tuurista kyse tai ei, Trixita sanoi Integralle.

-Kyllä... Voisin uskoa tuohonkin..., Integra sanoi tämän jälkeen lösähtäen makuulle sängyllensä. Jonkin ajan päästä hän pongahti takaisin istumaan. Mikä ihmeen...?
-Kuulitko äsken mitään? hän kysyi hiukan epävarmana Trixitalta.

Trixitan ilme värähti Integran sanoille ja nainen katsoi ympärilleen hetken aikaa. Huoneessa ei näyttänyt olevan mitään ääntä pitävää kaksikon lisäksi. Puiden oksat olivat aivan liian kaukana raapiakseen ikkunoita. Käytävältäkään ei tuntunut ääntä hiiskuvan.
- En.., Trixita totesi hieman epäillen ympäristöään. Hän katsahti Integraa ja kysyi:
- Mitä sinä kuulit?

Integra pyöritti etusormaan ilmassa sanoen:
-Joko olen tulossa hulluksi tai...kohta tapahtuuukin jotain, mitä ei jälleenkään voisi odottaa ja siitä olen jostain syystä olen täysin varma, että on tapahtumassa jo nyt jotain...
Integra käänsi katseensa ikkunaan. Ikkunasta ulos näkyi suoraan puutarhaan ja muurimaiseen autaukseen, ketään ei näkynyt ulkona, sillä vartioita oli takaportilla taikka pääportilla, tuskin puutarhassa. Integra tuntui katsovan kaikkien niiden esteiden läpi todella kauas. Jonnekin, missä tapahtuu jotain.

Hiljainen hymähdys käväisi mustahiuksisen kasvoilla. Trixita katsoi Integraa rauhassa. Oliko kyseessä vain jokin harha-aistimus, vai tapahtuiko oikeastikin jossain jotain, jonka Integra aisti..? Mustahiuksinen ei ollut varma itsekään, kumman vaihtoehdon kannalle päätyisi. Trixita nousi ylös ja astui sen lyhyen välimatkan kaksikon välissä umpeen asetellen Integran toiselle puolelle, mutta hieman taaemmas. Hän katsoi ikkunasta ulos vaaleilla silmillään, ja pian ne olivat erottavinaan jotain kaukana metsien takana.
- Savua..? hän kysyi itsekseen ääneen hiljaa.

-Siltä näyttää. Muuten tänään ei oli noin pilvistä..., Integra sanoi. Huoneen ovelle koputettiin ja Integra käänsi katseensa sinne suuntaan. Huoneeseen sisään astui valkoiseen kauluspaitaan, mustiin housuihin ja henkseleihin pukeutunut nuorehko vaaleahiuksinen mies. Hänellä oli myös kaulassaan naru, jossa hän piti nimikylttiä. Mies sanoikin ikään kuin lyhyehkön epävarmuuden olisi saanut, hiljaa ja rauhallisesti:
-Johtaja. Epäilyttävää liikettä kartanon lähiseuduilla. Prayer käski tulla sanomaan sen teille.
-Mitä siellä tapahtuu?
-Lähetimme juuri helikopterin tiedostamaan asiaa.
-Käskekää se takasin, turvaupseeri. Jos meidät haastetaan taisteluun, olemme mennyttä sakkia. Nyt olemmekin heikoimillaan.
-Kyllä si...
Ulkona kuului jonkinlainen pamahdus. Se kuului jopa kartanoon saakka. Integra oli kääntynyt katseensa ikkunaan päin juuri kuultuaan sen. Turvaupseeri närkästyi.
-Minähän sanoin, Integra tokaisi hiljaa.

- Jos ne kerta taistelua haluavat, Trixita aloitti virnistäen: saavat he pettyä pahemman kerran..
Periaatteessa Trixita oli fyysisesti kunnossa. Rasitus oli lähinnä henkistä, mutta taistelukentällä ei nainen yleensä antanut sen häiritä. Toisaalta Edinburghin laitamilla tapahtuneessa välikohtauksessa sillä oli väliä, sillä mustahiuksinen ei pystynyt toimimaan kamppailussa omien vaistojen mukaisesti. Ajatus hallinnan menettämisestä pelotti mustahiuksista hieman, ja sitä paitsi hän halusi tällä kertaa varmistaa, ettei Integra vahingottuisi.

Paikalle yhtäkkiä ilmestyivät Prayer ja kapteeni Cris Pickman. Cris sanoi hiukan puolihuolestuneella sävyllä:
-Sir. Mitä pitäisi tehdä?
Richardson myös tuli kaksikon mukana paikalle ja käski turvaupseerin palata takaisin asemalleen. Prayer katsahti Crissiä ja Richardson katsahti Integraa sanoen:
-Helikopteri tuhoutui.
-On kostettava tämä, Prayer lisäsi.
Integra hieroi otsansa hihaansa ja sanoi hiukan hermostuneesti:
-Voimme vaikkapa yrittää ottaa maajoukot käyttöön. Ilmapuolustus petti. Mitä mieltä olette, arvon herrat?
Cris kysäisi itseltään ääneen:
-Voiko olla, että tämä olisi ainoa vaihtoehto?
Integra katsoi huoneessa oleskelijoita vuorotellen silmiin hiljaa ja näytti epävarmalta.

Trixitan katse oli muuttunut rauhallisesta lievästi ärsyyntyneeseen kuunnellessaan keskustelua. Tuhoutunut helikopteri ei ollut mikään pieni menetys. Toisaalta, jos vastustaja ampuisi nuo väpättävät lennokit alas, mikä sitten odottaisi maasta käsin hyökkääviä..?
- Siltähän se hieman vaikuttaisi.., Trixita murahti itsekseen Crisin ääneen laukaistulle kommentille.
Määräysten anto ei ollut mustahiuksisen käsissä, joten hän nosti katseensa kohdatakseen Integran.
- Jos joku sen päätöksen tekee, niin se olet sinä, Integra, Trixita sanoi Hellsingin suvun edustajalle nyökäten.

Integra huokaisi syvään ja sitten pienen mielessä olevan pohdinna jälkeen antoi määräyksensä:
-Ryhmä Alfa lähtee sinne, kapteeni Pickmanin komennuksessa.
-Se-selvä..., Pickman sanoi hiljaa ja antoi kunniaa. Komentajat tekivät samoin. Integra kääntyi Trixitan puoleen sanoen tälle:
-Koska ryhmä Alfa on liian pieni, joudumme ottaa yhdensotilaan sinne lisää. Voisitko tehdä tämän palveluksen? Emme tiedetä kuitenkaan tarkka vihollisen määrää.
Koska Trixita oli Integraa toipuneempi ja oli todennäköisesti hyvässä kunnossa taistellakseen vihollista vastaan.

Jokin osa mustahiuksisessa oli osannut odottaa äskeistä pyyntöä Integralta. Ensin mainittu virnisti huomaamattaan.
- Kunhan lupaat, ettet kuole täällä, Trixita sanoi pään painuessa pieneen kumarrukseen.
Yleensä viimeistään tässä vaiheessa olisi miesääni mustahiuksisen sisällä purskahtanut räkäisimpään nauruunsa ja manailisi Trixitan liiallista lempeyttä. Ääni oli kuitenkin hiljaa mustahiuksisen suureksi iloksi. Trixita siirteli katsettaan kunnes vaaleat silmät löysivät tulevan reissun komentajansa, herra Pickmanin. Tälle vasenkätinen väkersi hymähdyksen.
- Olen teidän armoillanne, komentaja. Älä turhaan tunne ylimääräisiä paineita, Trixita sanoi melkein naurahtaen.

Integra hymähti Trixitan kommentille ja nyökkkäsi tälle sitten salaperäisellä katseella. Trixita kääntyi Crissin puoleen ja Cris vastasikin siihen:
-Tervetuloa joukkooni, soturi.
Kapteeni olikin ensimmäistä kertaa nähnyt Trixitan, joten hän ei ollut täysin varman näköisen. Hän näytti kuitenkin luottavan kyseiseen naiseen, koska Integra myös luotti tähän. Pickman sitten sanoi Trixtalle:
-Me lähdemmekin tästä. Tule.

Vasenkätinen ei ehtinyt miettiä Integran katseen merkitystä kun komentaja antoi jo ensimmäisen komentonsa. Cris oli kuitenkin arvoissa ylempänä, ja ylempiarvoisia kuului totella, joten mustahiuksinen teki työtä käskettynä. Ennen kuin parivaljakko katosi oven taakse Trixita loi katseen vielä Integran suuntaan lyhyen, terävän nyökähdyksen saattamana.
- Kehtaatkin rikkoa lupauksen, Integra.. vasenkätinen tuumasi itsekseen tuon hetken aikana, ja vielä sen jälkeen, kun oli pingonnut komentaja Crisin perään..

Pickman käveli Trixitan kanssa hakemaan Alfa-ryhmän ja sitten kaikki lähtivät yhdessä aseistettuina ulos kartanosta. Päästyään ulkopuolelle, Cris laittoi kaulalleen kiikarit ja sitten käski joukkojaan:
-Seuratkaa. Koitamme päästä näköetäisyydelle.

Crisin johtama Alfa-ryhmä koostui tummahiuksisen odotuksien mukaisesti miehistä. Ei mikään yllätys, olihan Hellsingin edustaja jossain vaiheessa maininnut asiasta. Miesten ympäröimänä porukan ainoana naispuolisena olo olisi ehkä tavanomaiselle naispuoliselle henkilölle hankalaa. Integran tavoin Trixita oli tottunut miesten läheiseen läsnäoloon, joten tottumuskysymys pyöri lähinnä sotilaiden päällä.
Komennon kajahtaessa ilmaan seurasi Trixita komentajansa välittömässä läheisyydessä. Kiikarit kun kerta omisti ja joukon komentaja oli, oli hyvä antaa toisen kulkea edeltä. Aavistuksen taaempaa pystyi seuraamaan tilannetta ja tutkailemaan horisonttia vihollisten varalta.

Pickman liikkui joukkojensa kanssa eteenpäin ja pysähtyi metsän reunalle käskien sotilaat menemään kyykkyyn. Itse hän meni istumaan polvilleen ja katsoi pensaasta kiikareilla kohti kohdetta.
-Mikä siellä on? sotilaat ihmettelivät.
-Ainakin näen helikopterin tuolla, Cris sanoi.
Muut kohottivat katseensa kauas pensaiden sisältä ja näkivät helikopterin, joka oli pudonnut maahan ja oli hajonnut. Se vieläkin näytti savuavan.
-Kukaan ei näköjään selvinnyt, sotilaita harmitti.
-... Hei odottakaa! Näen jotain! Maahan.
Helikopterin lähellä hiippaili hahmo rakettilaukaisin kädessään ja räkätti kovaan ääneen. Hänellä oli mukanaan seuralaisia, jotka olivat aseistautuneet kivääreihin. Keitä hekin ovat? Cris ajatteli ja seuraili hiukan outon porukan liikkeitä.

Painuttuaan takaisin matalaksi mustahiuksinen näki piilostaan syyn viimeisimmän käskyyn. Asestautuneita vihollisia näkökentässä ei voinut tietää hyvää, etenkään jos ne räkättivät ääneen alas ammutun kapistuksen lähettyvillä. Seuraavaa komentoa ei kuulunut, joten oli siis leikittävä piilosilla vielä toinenkin hetki, vaikka mieli halusikin tehdä muuta. Pian kuitenkin aiemmin hullua naurua nauraneiden äänet vain voimistuivat, eikä syytä siihen löytynyt paljaalla silmällä etsimällä..

-Valmiina..., Cris käski joukoilleen valmistautua hyökkäykseen vihollisen lähestyessä ja itsekin latasi kiväärinsä. Heitä voi olla enemmänkin..., ajatteli kapteeni. Ladattuaan aseensa hän huudahti ja ampui kohti vihollista:
-Tulittakaa!
Vihollinen huomasi heti tulituksen ja yritti ottaa käyttöön raketin. Sotilaat rynnivät ympäriinsä, ettei raketti lentäisi heidän päällensä. Raketin lähtiessä liikkeelle Cris piiloutui kiven taakse ja huusi:
-Yrittäkää päästä tuosta ampujasta eroon!

Komentajan määräys kaikui Trixitan korvien välissä yhtä selvästi kuin häntä kontrolloinut ääni aikoinaan. Tulituksen käynnistyttyä porukan naispuolinen jäsen oli tarrannut oksaan ja heilautti itsensä sen päälle. Toisen komennon kajahtaessa Crisin suusta oli mustahiuksisen lyhyempi ase jo valmiina tämän kädessä. Käsi heilahti ja pian tuo tikari lensi kohti vastustajansa kaulaa..