Trixitan ja Integran saaga 5: Veikkaus ja aavistus (K18)

Integra olikin vasta nyt huomannut olevansa täysin liikkumiskyvytön iskujen jälkeen. Trixita olikin todennäköisesti unessa, eikä Hellsingillä ollut siitä täyttä varmuutta, koska lasit olivat menneet rikki vampyyrin iskussa. Integra pelkäsikin saavansa pureman, mutta onneksi näin ei käynyt. Tuskin. Vampyyri vain halusi saada hänet tuosta vain hengiltä, niin kuin kaikki muut. Integra vaipui miettimään, miksi juuri se oli näin. Miksi typerä sinä et huomannut, että tuo vampyyri hyökkäisi kimppuusi? hän ajatteli ja katsoi panssariauton kattoa, joka suojasi häntä ja Trixitaa auringonsäteiltä ja muista vastaavilta uhkilta. Sotilaat varmaan puuhastelivat omiaan ja yrittivät samalla keksiä, mitä tekisivät seuraavaksi.

Molemmat hahmot purskahtivat nauramaan, tosin tumman terän omistajan räkätys kaikui taivaisiin toisen naurun mitätöiden.
- Ensi kertaan siis, Kegelapan, mies sanoi hyytävät hyvästinsä toiselle ja kääntyi ympäri kaapuaan heilauttaen.
- Seuraavan kerran jälkeen erkanen elottomasta ruumiistasi.., nainen hymähti katsellessaan miehen poistumista.

Trixitan toinen silmä aukesi hitaasti kohdatakseen panssariauton katon lymyilevän yläpuolellaan. Tosiaan, sotilaathan olivat raahanneet hänet tänne. Mustahiuksinen avasi toisenkin silmänsä, ja ilokseen totesi sen täydentävän parinsa näkökenttää. Noustessaan varovasti ylös Trixita tarttui toisella kädellään päähän, jota jomotti vieläkin oma isku.

-Oletko jo hereillä...? Integra sanoi hiljaa Trixitalle tuijottaen samalla kattoa puolikuivalla katseellaan.
-Hyvä, että tapoit sen yhden...Olen sinulle henkeni velkaa.

Trixita käänsi päätään äänen suuntaan hymyillen. Integra näytti olevan paranemaan päin, muttei ollut lähelläkään parasta vointiaan.
- Hereillä kyllä, mutta.., Trixita sanoi hiljaa Integralle ja laski päätään jatkaessaan: - Mutta se, joka sen vampyyrin tappoi, ei ollut minä.

-Niin kuin veikkasinkin...Miten yhtäkkiä näin tapahtui? Integra sanoi edelleenkin tuijottaen kattoa, mutta vielä lisäten tähän mukaan: -Aivoni melkein lensivät ulos korvista, kun tuo rumitus mottasi sellaisella voimalla...
Integra tiesi, että olisi jo kuollut tuossa vaiheessa, mutta hän vain selvisi tuurilla.

Mustahiuksinen pudisti päätään.
- En tiedä.. Ghoulit pääsivät väsyttämään meitä aivan liikaa, jolloin vampyyrin yllätyshyökkäys tuli kaikille.. no, yllätyksenä, Trixita sanoi vaisusti, pakottaen pienen virneen kasvoilleen.
Tuo pakotettu virne kuitenkin kuoli hyvin pian naisen kasvoilta Trixitan pään painuesssa polveaan vasten.

-Se, ketä minulta kopautti tajun, oli varmaankin se typerä vampyyri..., Integra tuumi hiljaa. Hän muisti kyllä ghoulien taistelun, mutta ei oikein hyvin muistanut sitä, miten joutui nykyiseen kuntoon. Vampyyrin oli mahdollista lyödä hänelta tajun. Tämänkin jälkeen, Integran olo oli kuin kuolleella.
-...Joudumme nyt pitämään pientä...sairaslomaa...

- Ainakaan sitä ei tarvitse kestää yksin.., Trixita melkein naurahti.
Vaikkei mustahiuksinen saanut ghouleilta tai vampyyrilta henkeäuhkaavaa ulko vahinkoa, mielen sisällä käyty sota oli vienyt yhtä paljon voimia naiselta kuin pitkään kestävä taistelu monen vihollisen keskeltä.
- Onpahan aikaa valmistautua sen psykopaatin seuraavaan, ja toivottavasti viimeiseen, iskuun..

Yksinään saattoikin olla tylsää pitämässä sairaslomaa Integralle. Hellsing jo valmiiksi tieti, miltä tuntui olla yksin sairasloman aikana. Integra oli todellisuudessa muutenkin aina yksin, mutta pysyen pystyssä suvunsa kunnian perässä. Kätyreitä saattoikin käydä usein paikalla kyselemässä vointia, mutta kuitenkin ensimmäistä kertaa Integralle tulikin tosiaan juttuseuraa. Varmaan Trixitakaan ei jaksanut olla yksin lymyilemässä puolikuolleena. Todennäköisesti. Kuka ties?
-Se on totta...Yksinään oleminen on kurjempaa...

- Sanos muuta.., Trixita sanoi nyökäten.
Tietenkin oli olemassa pienoinen, mutta vakava riski tuon levon yhteydessä. Jos se mies hyökkäisi kesken levon, ei Trixita välttämättä pystyisi puolustautumaan siltä. Silloin olisi Trixitan oman hengen lisäksi Integran henki vaarassa, ja se poltti toisen naisen ajatuksia. Ei, se hullu ei ikinä saisi langetettua sormeakaan Integraan.

Integra sulki silmänsä, koska oli väsynyt pitää ne auki. Hän ei nähnyt kovin ilman laseja, mutta onneksi kuulolla hän sentään pystyi pelaamaan tässä selviytymiskeikassa. Myös tieto siitä, että tuttu Trixita on paikalla, oli myös melkoisen tärkeä ja sotilaat olivat todennäköisemmin vahdissa ulkona. Hellsing pohti päivän tapahtumia, mutta vain yksi asia jäi hämäämään, nimittäin se, mikä Trixitaa välillä kykeni ohjailemaan. Ei siis ollut hyvä jättää Trixita syrjään, vaan asia olisi hyvä tutkia perusteellisesti omalla keinolla. Ihmisten käsittelyssä Integra oli välillä täysin nolla, koska ei välttämättä voinut puolustautua heidän sanoiltaan. Trixita saisi olla mielummin rauhassa ja saisi vähemmän kuulusteluja. Näin olisi helpompi oppia ymmärtämään, mikä oli homman nimi taistelussa vampyyriä vastaan. Integra naurahti avaten silmät jälleen ja sanoi:
-Ei meitä kukaan koskaan jätä vaanimatta...Luulisin, että tehtävän suoritus menisi hiukan hitaammin kuntomme vuoksi...

Yksinään istuskelu suljetussa kuljetusneuvossa oli ahdistavaa jo pelkästä ajattelusta. Nyt jos joskus Trixita arvosti toisen tuomaa seuraa, etenkin kun kyseessä oli Integra. Pelkästään hänen läsnäolonsa tuntui rauhoittavan mustahiuksisen mieltä. Hän pystyi puolustamaan itseään taisteluissa, mutta vampyyri pääsi yllättämään hänet.. Ratkaisua kysymykseen "miksi?" Trixita ei keksinyt.
- Ainakaan sinua ei helpolla jätetä elävien kirjoihin.. Olisi kuin jokainen vastaantuleva vampyyri tai jokin muu vastaava yrittäisi saada jättipotin tapostasi.

-Varmaankin...Puolisen vuotta sitten törmäsin organisaatioon, joka teki keinotekoisia vampyyreitä ja heilläkin oli tavoitteenaan vain uhmata maatamme ja sukuani. Taistelu päätyi kuitenkin voittooni. Tämän jälkeen kaikki muutkin kiinnostuivat päästäni. On paljon murhia ja tappoja muutenkin. Kaikki ovat täysin säälittävän merkitsemättömiä, turhia ja pelottavia sellaisia. Ja tuollaisen asioiden perässä täytyy roikkua koko ikäni...Minä...Minä en halua kuolla vielä... En tahdo luovuttaa olisi kyseessä kuka tahansa vihollinen, teen niin, että se pääsee suoraan Helvetin portista sisään eikä enää palaa koskaan tappamaan turhaan pysyvän kivun ja tuskan myötä ihmisiä...., Integra alkoikin jo itsekin miettiä, mitä puhui. Totuus siitä, että hän on legendaarisen vampyyrimetsästäjän jälkeläinen ja totuus siitä, että hän joutuu kantamaan aisoissa ja kahleissa raskasta vastuutta, vaarna ja krusifiksi kädessä. Hirviöt olivat syntyneet tappajiksi. Ainakin tuota häntä isäkin oli opettanut. Hirviöt taistelevat, juuri etsien todellista vastustajaansa: ihmistä, joka veisi heidät tappamalla Pelastukseen. Integran mielestä jokainen hirviö olisi kukistettava, millä tahansa keinolla. Pantiksi oli annettava joko oma tai muun henki. Tosin tätä peliä oli vaikeaa hallita hänelle täysin. Trixita oli arvoltaan vielä siviili, mutta hän sentään osasi taistella. Hänelläkin oli jonkunlainen rankka menneisyys, joka ajoi hänet hirviöiden teille. Integra katkaisi ajatuksensa hetkeksi saadessaan lyhytaikaisen kramppikohtauksen. Tämän jälkeen hän sanoi:
-Maailmassa on paljon niitä, jotka vain verta janoavat, olkoon he ihmisiä taikka vampyyreitä...Yhdessä he vaeltavat yön pimeydessä etsien toisiaan vain tappakseen... Vihollisia on jo todellakin paljon... Niiden takia tahdonkin vielä pysyä elossa...elossa ihmisenä ja jos kuolen, kuolen mielummin ihmisenä...

Trixita istui hiljaa ja kuunteli vierustoveriaan. Huojentavaa oli kuulla, ettei hän halunnut poistua samasta kirjasta, missä Trixita oleskeli. Integran perässä roikkui valtava lista yön olentoja yhden voiton takia..? Ajatus kuulosti yhtä aikaa järjettömältä ja ymmärrettävältä. Olennot ympäri maailmaa lähtevät liikkeelle kuultuaan voimakkaasta yksilöstä, joka voisi päästää ne kärsimyksestään ja vapauttaa ne maan päältä. Trixitan kohdalla oli samankaltainen tarina, mutta ilman hirviöiden kimppuun saamista. Tosiaan, majatalon tuhoamisesta oli kulunut pian puoli vuotta, samainen aika Integran voitosta.. Kaksi hahmoa kävivät samoihin aikoihin kamppailunsa, ja molemmat astelivat seuraavana päivänä tarinan kanssa.. Trixita huokaisi:
- Ymmärrän täysin.. Ihmisenä eläminen ja aikansa tullessa kuoleminen eivät ole ainoastaan sinun tavoitteitasi, Integra.. En ole ikinä ennen ymmärtänyt täysin, mitä ihmisenä eläminen tarkoitti, eikä menneisyyttäni ole syytä kiittää sen ajatuksen riistämisestä. Se riisti minulta kaiken..

-Niin kuin kaikki olennot, ihmiset ovat myös epätäydellisiä eivätkä tunne sitä täydellistä ihmistä itsessään...Näääh....Tämä kaikki lukee Raamatussakin! Myös nämä kymmenen käskyä, joista rikon itsekin jatkuvasti yhtä...Kuitenkin julman totuuden labyrintissä on aina yksi tie ulos ja tämä tie onkin se elämän todellinen päämäärä..., Integra sanoi rauhalliseen sävyyn virnistäen hiukan ja ajatteli: Väsyttää...Nukkumaanko pitäisi mennä?...Tuntuu jo siltä...ettet heräisi huomenna enää, Integra...Ei...Älä ajattele tuota...mitä jos se oikeasti on näin? Sinun täytyy elää. Sinun täytyy yrittää auttaa Trixitaa...Älä vain helpolla lähde pois...

- Joskus ei käskyjen seuraaminen auta ollenkaan, olivat ne käskyt sitten mistä suunnasta tahansa. Kumpikaan meistä ei välttämättä olisi tässä, ellei olisi joutunut rikkoa yhtä tai kahta sääntöä joskus elämänsä aikana.. Tänään oli hyvä oppitunti siitä, ettei sääntöjä tai käskyjä ole syytä noudattaa loputtomiin asti. Muuten me molemmat makaisimme tuolla metsässä omien verilammikoiden päällä.., Trixita lausahti hiljaa.
Mustahiuksinen ei ollut varma, olisiko se mies antanut naisen elää miten kauan sen jälkeen, jos olisi kaikki ympäriltään tappanutkin. Naisen kieltäytyessä noudattamasta hänelle annettua käskyä oli mies yrittänyt viedä Trixitan hengen itse, joskin käyttäen apunaan naisen miekkaa ja kättä. Naisen kaulalla oli verta hiljalleen vuotava muistutus tästä, ja Trixita asetti kätensä sen päälle.
- Mihinköhän se miekkakin lensi..? Sillä hetkellä ei oikein tullut ajatelleeksi, minne sen heitti.. mustahiuksinen naurahti itsekseen virnistäen.

-Käskyt ovat tehty niiden rikottaviksi..., Integra naurahti. Hän oli jo puoliunessa. Ei jaksa enää olla hereillä...
-Sallinet, Trixita, että nukun jonkun aikaa? Olen väsynyt. Todella väsynyt...Hyvää yötä..
Sitten hän nukahti sikeään uneen. Unen aikana mieli ja keho sai rauhassa rentoutua rasituksen ja stressin jälkeen. Hyvä keskustelu sai Integran nukkumaan hyvin.

Trixita käänsi katseensa Integraan ja nyökkäsi lempeästi:
- Tottahan toki, nuku hyvin. Kunhan heräät taas..
Loppua mustahiuksinen ei kehdannut ääneen sanoa, vaikka oli huolissaan Integrasta. Katsoi asiaa miltä taholta tahansa, oli hän ihminen kuten Trixitakin, mutta vaaleahiuksinen oli saanut paljon enemmän vahinkoa kuin toinen samaa sukupuolta edustava.

Integra nukkui sikeästi kuin pikkulapsi ja näki jonkunlaisia unia:

Integra saapui Oxford Streetille suorittamaan tehtävää sotilaidensa kanssa. Sotilaat olivat hermostuneita eivätkä voineet odottaa suoraa hyökkäystä ghouleilta. Integra käski antaa sotilaille suoran tulituksen ghoul- laumaa kohti. Ghoulit kaatuivat yksi kerrallaan maahan tuhkina. Kun kaikki ghoulit oli lyöty, Integra ja kaikki muut ryntäsivät erään rakennuksen sisään. Rakennuksen sisältä löytyi ruumiita, joilta oli revitty raajat ja päät irti. Se oli kauhea näky. Pian ei kestänyt kauaa kun toinen joukko ghouleja hyökkäsi. Pian Integra pyysi Alucardin apuun ja käski tämän hoidella ne. Myös kersantti Ryuu Nagasaki oli paikalla. Hänkin auttoi hirviöiden kaadettaessa. Ghoulien lyömisen jälkeen Hellsing- joukko suuntasi ulos rakennuksessa ja havaitsi taivaalla valtavan kokoisen kohteen. Se oli ilmalaiva. Kaikki närkästyivät ja ilmalaiva alkoi pommittaa kaupunkia ohjuksilla...

- Nukkuu kuin viaton lapsi.. Trixita naurahti itsekseen katsellessaan vaaleahiuksista.
Seura oli sitä parempaa lajia silloin kun sitä tarjoava oli hereillä. Kuitenkin mustahiuksinen antoi toisen nukkua, sillä hänestä näki, ettei jaksaisi hereillä olla paljonkaan. Parempi oli antaa hänen nukkua niin paljon kuin pystyi tai halusi.
Trixita laski päänsä tyynyyn ja kohotti katseensa kattoon haastaen sen tuijotuskilpailuun. Panssariauton katto saisi toimia vastustajana kunnes hereillä oleva nainen keksisi muuta tekemistä.

Integra nukkui seuraavaan iltaan saakka. Sotilaat olivat välillä tulleet katsomaan Trixitaa ja häntä. Nyt Integra oli hiukan enemmän vireillä. Hänestä tuntuikin jo siltä, kun hän olisi nukkunut yli vuoden. Integra heräsi ja vihdoinkin nousi istumaan. Juuri samaan aikaan ilmestyi Prayer, Trixitan Feher vyöllään.
-Huomenta. Tai voisiko jo sanoa, hyvää iltaa? Millainen vointi kummallakin?
Sotilas nojasi auton oveen ja odotteli rauhassa kaksikon vastausta.

Trixita käänsi katseensa sisään tupsahtaneen Prayerin puoleen. Hänen kysymykselle mustahiuksinen palkkasi nopeasti laimean virnistyksen. Samaan pakettiin kuului myös nyökähdys, jota ei tosin helposti erottanut.
- Parempi kuin aamulla nyt ainakin, hän lausahti ja huomasi Prayerin vyöllä jonkin tutun aseen.
- Mistä hän mahtoi löytyä? Trixita kysyi vielä mieheltä viitaten miekkaansa.

Prayer otti Feherin vyöltään ja sanoi:
-Kun löydettiin sinut puolikuolleena, tämä löytyikin sitten jonkin matkan päässä. Olenkin myös kiillottanut sitä, koska se oli veressä...
Integra seuraili tilannetta hiljaa.

- Vihollisen ja oman peittämänä.. Kuten se sinne lensikin. Trixita hymähti nyökäten Prayerille uudestaan.
Samassa mustahiuksisen käsi heilahti nopeasti ja kahmaisi miekan miehen kädestä omiin. Pian Fehér lepäsi omistajansa sylissä hänen kiittäessä Prayeria. Hetken kuluttua Trixitan katse löysi Integran, ja odotti hänen vastaustaan.

Integra virnisti ja sanoi Trixitalle:
-Hyvä, että se löytyi...
Sitten hän alkoi silmäillä ympäriinsä ja yrittäen erottaa paikan päällä olevat kohteet. Prayer huokaisi syvään ja rapsutti takaraivaan sanoen:
-Pyysin poikia käydä ostamassa lasit, mutta he eivät tietä millaisia pitäisi niiden olla..
-Linssit pitäisi olla -5. Kehykset voivat olla mitkä vain.