Trixitan ja Integran saaga 6: Kaksi soturia (K18)

Rakettilaukaisimen ampuja kaatui kumoon tikarin osuessa hänen kaulaan ja yrjösi verta. Sotilaat alkoiuvat ampua muita vastustajia, joista hetkessä alkoi tulla tuhkakasoja.
-Tappakaa kaikki! Cris käski ja juoksi viimeistelemään rakettimiestä.

Kuulessaan aseensa osuneen maaliinsa Trixita virnisti itsekseen ja loikkasi alas oksalta lähtien samantien Crisin perään. Matkan varrella osui kuitenkin muutama vastustaja tielle. Ne kuitenkin ehtivät vain huomata jonkin valkean välähtävän edessään ennen kuin vampyyrit kaatuivat maahan tuhkakasoiksi muuttuen. Raketti näytti olevan laukaisuvalmis, joten sen laukaisijan oli kaaduttava tuhkana maahan ennen kuin se saisi mahdollisuutta painaa liipasinta. Mustahiuksinen aseistautuneena eteni komentajansa vierellä silppoen samalla liian lähelle tunkeutuneilta vihollisilta kehon raskaimman osan irti kauloista.

Cris tielle tulevia vastustajia kivääristään. Muut sotilaat seurasivat perässä. Tyyppi, joka oli saanut tikarilla kaulaan oli noussut ylös viimeisillä voimillaan ja yritti kohottaa rakettilaukaisimen ylös. Siinä hän onnistuikin ja painoi lipaisinta. Jos hidastaisimme aikaa, niin näkisimme raketin lentävän Crissiä kohti.
-Kapteeni! Varokaa!!! kuului sotilaiden huudahdus raketin lähtiessä liikkeelle.

- Komentaja! Trixita yhtyi sotilaiden huutoihin tajutessaan, mitä tapahtuisi hetkien kuluttua.
Sotilaiden ja komentajan onneksi mustahiuksinen oli lähtenyt komentojen antajan perään, sillä tuolla hetkellä kaukaa varoittaminen ei komentajaa pelastaisi. Raketti oli lähtiessään kuitenkin melko kaukana, joten se antoi hieman enemmän aikaa toimia. Tätä ylimääräistä aikaa hyödyntäen Trixita iski komentajaansa miekan kahvalla selkään kaataakseen tämän samalla kun painui itse matalaksi. Vaikutti kuitenkin siltä, että tuon raketin tehtävänä oli räjähtää maassa, sillä se ohitti mustahiuksisen senteillä ennen kuin teki tuhoavaa tuttavuutta nurmikon kanssa..

Cris lösähdi naama edellä nurmikolle ja nousi ylös sylkien ruohoa suustaan.
-Mitä helkattia? hän oli aivan hämmillään ja tuijotti sinne tänne. Rakettimies hekotti irrottaen Trixitan tikarin kaulastaan.
-Hehehe... Hyvä yritys...
Sotilaat tähtäsivät rakettimiestä ja sanoivat:
-Tuo on viimeinen.

Maahan törmättyään Trixita sai kylmän vastaanoton nurmikolta, eikä sitä lämmittänyt räjähdys, joka heitteli nyt mustahiuksista kivillä ja maapalolla. Seuraavaksi olikin sitten tuon raketin laukaisijan vuoro avata suunsa, ja vielä hekottamalla. Noustessaan ylös tuo vastapuolella lymyilevä vastustaja sai osansa Trixitan jäätävästä katseesta, joka läpäisi naisen silmien eteen levähtäneet hiukset hiljaisen murahduksen kumpuilessa naisen kurkusta.
- Ettekö te vampyyrit osaa pysyä kuolleina..?! Trixita karjui itsekseen raivoissaan lähtien uuteen hyökkäykseen kohti tuota veristä vastusta.

Sotilaat avasivat tulen kohti vampyyriä. Vampyyri yritti suojella omaa asettaan eikä yhtään ihme, että hän yritti välillä loikkia pakoon. Kuitenkin sotilaat pysyvät etäisyydessä, sillä vampyyri olisi ampunut kaikki perunamuusseiksi ja söisi sitten illallisekseen. Cris yhtäkkiä pongahti pystyyn ja juoksi huutaen kohti vampyyriä, joka tietenkin katsoi joukkuekapteenia silmät pyöreinä. Cris kohotti nyrkkinsä mottaakseen otusta ja huusi:
-Hellsingin nimeen!!!
Sotilailla taas leuat loksahtivat auki uuden näytelmän syntyessä.
-Hullu!

Nopea vilkaisu taakseen kertoi naiselle tarpeeksi. Cris oli lähtenyt Trixitan perään saman vihollisen perässä. Hymähtäen mustahiuksinen jatkoi syöksyään kohti vampyyria, joka onnistui väistelemään sotilaiden luoteja. Tuo verenimijä ei pystyisi kauaa enää pitkittämään olemassaoloaan, sillä molemmat ihmiset lähestyivät sitä huomattavalla nopeudella. Käskyä ei kuulunut, joten oli siis oletettavaa, ettei tarvitsisi odotella sen kummemmin lupaa irroittaa tuon elävän kuolleen päätä muusta kehosta.

Pickman kohotti pistoolinsa ja jarrutti vauhtinsa metrin päässä vampyyristä. Hänen pistoolistaan kuului laukaisu ja luoti sinkosi vampyyrin silmän läpi.
-Nyt leikkele se! hän huusi Trixitalle. Koska vampyyri oli helppo viimeistellä leikkaamalla palasiksi, ettei se uusiudu helposti.

Trixita virnisti itsekseen kuulessaan uuden määräyksen. Hän olisi varmaankin tehnyt sen ilman mitään erillistä käskyä tai pyyntöä. Vampyyrin silmän puhjettua oli sen luokse helpompi juosta, etenkin kun sen pää nytkähti osumasta taaksepäin rajusti. Samassa tuon elävän kuolleen kädestä irtosi Trixitan heittämä tikari, jonka vampyyri oli repinyt irti itsestään. Pian lyhyempi ase oli sen oikean omistajan käsissä. Mustahiuksinen heilautti molempia aseitaan, pidempi Fehér sai kohteekseen vampyyrin kaulan, lyhyempi tikari puolestaan vampyyrin silmät..

-Sitten sydän! sotilaat huudahtivat. Cris hymähti, kun porukka näki vampyyrin seuraavan silmän puhkaisseen ja pään lentäneen jonkun sotilaan eteen. Sotilas tuijotti hämmissään vampyyrin silmätöntä päätä, koska ei edes tiennyt tämän lennähtävän Fherin iskusta noin kauas.

Vampyyri kaatui maahan päättömänä, ja sai saman tien Trixitan lyhyemmän aseen sydämeensä. Mustahiuksisen takana tuo päänsä menettänyt otus leimahti liekkeihin samalla kun Trixitan silmät katsoivat sotilaita ja tuhahti hiljaa.
- En ole vasta-alkaja näissä puuhissa, hän sanoi vaisusti virnistäen, ja siirsi jalkaa toisensa eteen suunnaten askeleensa ryhmän jäseniä kohti poimittuaan lyhyemmän aseensa mukaansa.

-Vau..., sotilaat olivat ihmeissään ja yksi heistä potkaisi liekihtivän vampyyrin pään menemään huudahteen:
-Hyi, h*lvetti!
Cris piillotti aseensa ja sitten laittaen otsatukkansa syrjään sanoi kaikille:
-Hyvä päästiin heistä eroon. Onko kukaan loukkaantunut?
-Ei.

Trixita pyöräytti silmiään komentajansa suuntaan. Joko häneltä puuttui silmistä näkö tai sitten hän luuli vampyyrin apujoukkojen hyökänneen sotilaiden kimppuun sillä välin kun kaksikolla oli muita kiireitä johtajavampyyrin kanssa.
- Näyttävätkö he muka loukkaantuneilta? Trixita kysyi Crisiltä, ja lisäsi virnistäen samalla kun loi ilkikurisen katseen sotilaisiin: - Paitsi tietenkin, jos he henkisesti loukkaantuivat äskeisestä..?

-Tarkistin vain, ellei joku ole kuollut? Cris katseli sotilaita silmät tappeina. Joku sotilaista oli niin hermostunut ja potki paikallaan kiveä. Cris huokaisi ja huusi hänelle:
-Selkä suorana, alokas!
-Kyllä, sir.
-Hyvä. Me siis palaamme takaisin kartanoon, kun kerran noista päästiin eroon.
Sotilaat matkalla naureskelivat ja jotkut heistä jopa vain ihmettelivät äskeistä tapausta. Tuosta äskeisestä taistelusta he höpöttivät vain omia mielipiteitään. Pickman johdatti joukon takaisin kartanoon.

Palatessaan kartanolle mustahiuksinen asteli porukan hännillä. Tästä hyvästä hän sai kuunnella muiden sotilaiden höpötyksiä ja mielipiteitä tuosta hetki sitten käydystä yhteenotosta. Ne eivät vaihdelleet paljoakaan toisistaan, mutta pieniä muutoksia saattoi kuulla sotilaiden suista. Trixitan ympärillä oli koko ajan jonkinlainen keskustelu ilmassa, mutta naisen mielessä oli sen sijaan hiljaista. Liiankin hiljaista, ja sen takia nainen joutui piilottamaan pelkonsa pienillä eleillä.
- Mitähän sinäkin mahdat ajatella kun lasket minut näin helpolla näiden ympäröimänä..? Trixita kysyi itseltään mielessä, jopa toivoen edes jonkinlaista vastausta.
Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Ei edes hiljaisintakaan naurahdusta. Mustahiuksinen joutui todenteolla piilottamaan tunteensa ulkopuolisille porukan astellessa kartanon pihaan.

Pickman pysähtyi portille ja laski sotilaita, kun nämä astelivat jonossa sisälle portista. Pian kaikki olivat kasassa ja kartanon portti suljettiin. Nyt pitäisi ilmoittaa johtajalle, mitä tapahtui..., Cris ajatteli nielaisten itsekseen.
-Anteeksi? hän kysyi Trixitalta: -Voisitko ystävällisesti ilmoittaa johtajalle, että me selvittiin tuosta vaarasta?

Hetken kummasteltuaan Crisin pyyntöä Trixita kääntyi komentajan puoleen toista kulmaa kohottaen.
- Hmm? Kyllähän minä sen voin tehdä, hän sanoi, mutta repi tyhjästä virneen ja kysyi vielä Crisiltä: - Vai menikö komentajalla jokin karvahäntäinen takin alle..?
Ennen kuin mustahiuksinen ehti saada Crisin reaktion koettua silmillään oli nainen jo astelemassa kartanon eteistä pitkin kohti ylös vieviä portaita, hymyillen omahyväisesti.

-Ööh tota joo..., Cris lämäisi kämmenellään otsaansa. Tietenkin, hän ei uskaltanut keskustella Integran kanssa yksin, joten hän päättikin pysyä varovaisuuden takia kaukana tästä. Trixita lähtikin heti sisälle kapteenin pyynnöstä.

Integra istui sairasvuoteensa reunalla ja katseli ympäri huonetta. Hän vain odotti niin kauan siellä kunnes saisi selvää mitä tapahtui ulkona tai pikemminkin kartanon ulkopuolella. Joku astui sisään huoneeseen. Integra kääntyi katsomaan tulijaa...

Trixita astui huoneen toiselle puolelle hiljaa. Huomaamattaan hän painoi ovea aavistuksen verran kiinni, ja kun se ei mustahiuksisen astellessa eteenpäin auennut, oletti hän komentajan jääneen alakertaan. Trixita katsoi Integraa hennosti hymyillen.
- Homma hoidettu, mustahiuksinen sanoi pään painuessa pieneen kumarruksen ja nyökähdyksen välimuotoon.

-Hyvä. Ainakin nyt saisi olla hekten rauhassa tai jotain... Keitä he edes olivat? Integra kallisti päätään hikan kyseliään näköisenä katsoen suoraan musthiuksista naista silmiin.

- Löysimme helikopterin jäämien seasta vampyyrin, joka ilmeisesti oli ampunut helikopterin alas raketilla, Trixita selosti Integralle kohauttaen olkapäitään.
Saatuaan lyhyen raportinsa selitettyä vaaleahiuksiselle tummempia hiuksia kantava istahti sängyn reunalle.
- Hauskaa sillä kyllä tuntui olevan kun se löysi ampumansa vekottimen rungon.., mustahiuksinen tuhahti hiljaa ääneen siirtäen samalla silmien eteensä levähtäneitä hiuksia korviensa taakse.

-Kukaan ei siis selvinnyt helikopterin pudottua. Sepä ikävää..., Integra sulki silmänsä laskien päänsä alas. He, jotka olivat lentäneneet helikopterilla olivat kuolleet, eikä heitä voitu saada takaisin. Kirotut vampyyrit. Integra vihasi näitä olentoja koko sydämestään. Edellisiä sotilaita korvaisi harva. Tapaus oli kuitenkin tutkittava loppuun, joten tämä vastuu tällä hetkellä siirtyi komentoryhmälle eli siinä tapauksessa kometajille ja joukkuekapteeneille.

Integran pään painuessa alemmas Trixita huomasi oman päänsä tekevän saman tempun. Myötätunnosta varmaankin, tai ainakin se oli ensimmäinen mustahiuksisen veikkaus. Ei se kovinkaan huono veikkaus voinut olla, ihmisethän yleensä harrastivat kyseistä tunnetta välillä. Trixita hieroi otsaansa kämmenellään tunnustellen samalla, olisiko erään nimeltä mainitsemattoman äänen heräilystä tietoa. Ääni pysyi hiljaisena, ja arpikaan ei vuotanut.
- Kauanko ajattelit leikkiä kuollutta sisälläni..?! Trixita murahti itsekseen, jättäen sivustakatsojien ihmeteltäväksi nyrkkiin puristuneen kämmenen.

-Joudumme kuitenkin kärsimään tätä..., Integra avasi silmäänsä ja nosti päänsä: -Meidän on joko kuoltava tai taisteltava...
Hän vaivalla nousi ylös. Noustuaan hän puristi kädet nyrkkeihinsä, silti hän pystyi pysymään pystyssä. Jotenkin...
-...Tällä tavalla maailmamme on luotu.