Trixitan ja Integran saaga 6: Kaksi soturia (K18)

Mustahiuksinen naurahti vaisusti.
- Miksi muuten olisin tässä? hän kysyi virnistäen.
Pienen tuuppauksen avulla Trixitan selkä erosi seinästä ja jalka sohvasta naisen hivuttautuessa eteenpäin. Ei kuitenkaan huoneesta ulos, vaan vain hieman edemmäs, jotta pääsisi Integran vierelle. Vaaleat silmät katsoivat Integran sinisiä hiljaa.
- Mitäpä vielä odotamme? vaaleammilla silmillä näkevä kysyi vaaleahiuksiselta Hellsingin suvun edustajalta.

Integra otti tukea Trixitasta ja kaksikko lähti marssimaan yläkertaan kohti Integran makuuhuonetta. Se oli kartanon ainoa paikka, jossa oli tarpeeksi hiljaista ja josta monille tahoille oli pääsy kieletty, mutta sinne pääsi luvalla tai erityisissa tapauksissa. Usein Integra torkkui joko työhuoneensa pöytän ääressä taikka olohuoneen nojatuolilla. Tässä tapauksessa täytyikin mennä omaan huoneeseen ja omaan petiin lepäämään ja ehkäpä vielä nukkumaan. Toisen kerroksen pitkä eteinen on käyty läpi, tämän jälkeen olikin ovi, joka vei sitten pienemmälle eteiselle suoraan Integran omaan huoneeseen.

Ohjastaessaan vaaleahiuksista mustahiuksisen mielen täytti naisen menneisyys liian monennen kerran sinä päivänä, tai ylipäätään aikana, jonka hän oli viettänyt Hellsingin kartanossa. Tällä kertaa Trixitan mieleen iskeytyi muistelmat viimeisestä illasta, jonka hän vietti isänsä kanssa.

Sinä iltana hänen isänsä oli tavallista pahemmassa humalassa, ja riehui ympäri Kegelapanin perheen taloa. Seinien sisällä työskentelevä joutui poistumaan ovesta kunnes tuo juoppo oli talutettu miehen huoneeseen. Kyseiseen hommaan oli varattu yksi henkilö, ja se oli nuorempi Kegelapan. Trixita talutti melkein joka illallisen jälkeen isänsä huoneeseensa välittämättä naarmuista ja mustelmista jotka hänen isänsä aiheutti hänelle. Vaikka hänellä olikin väkivaltainen ja alkoholiin taipuvainen isä, Trixita rakasti isäänsä, ja syvimmillään tiesi, että mies rakasti tytärtään..

Päästessään Integran työhuoneeseen Trixita asteli rauhallisesti eteenpäin, jotta taluttamansa nainen ei jäisi ilman tukea. Integran työhuoneessa Trixita ei ennen ollut käynytkään, mutta pitkäksi aikaa ei sinne pystyisi jäädä. Hellsingin johtajan piti antaa levätä rauhassa, eikä seura tässä vaiheessa tarvittaisi henkivartijaa..

-Kiitos, Integra sanoi Trixitalle päästessään omaan huoneeseensa.

Aikahyppy!

Integra joutui viettämään sairaslomaa kolmisen päivää omassa huoneessa. Hän ei ole astunut kertaakaan ulos huoneestaan, koska välillä ei jaksanutkaan noista. Hän tilasi hoviväestöltä jatkuvasti kirjoja luettavakseen, koska hänellä oli usein tapana lukea kirjoja, jos ei ollut muuta tekemistä ollessaan sairaslomalla pitkän rasitusjakson jälkeen. Hän luki mielellään taikauskoon ja astrologiaan liittyviä tekstejä. Mutta suurimmat kiinnostukset olivat juuri alkemia ja okkultismi. Kukaan ei koskaan tiennyt, minkä takia hän luki juuri sen aiheista kirjallisuutta. Todellisuudessa hän oli alan salainen harrastaja. Jos joku saisi tietää, mitä Integra välillä puuhastelee ollessaan yksin kartanossa, niin häntä kuviteltaisiin hulluksi, koska magian ja muiden taikauskoisten voimien käyttö oli pelkkää satua. Integra pikemminkin tutki alaa ja syvensi taitojaan siinä. Nyt Integra löhöili omalla sängyllään mustat farkut ja kauluspaita päällään henkseleihin kiinnitettynä. Hän luki tällä hetkellä Bram Stokeria ja filosofisoi itsekseen, kunnes ovelle koputettiin...

Oven takaa ilmestyi mustahiuksinen nainen, joka avasi oven varovasti. Kuluneina päivinä huoneeseen astunut oli viettänyt aikaansa harjoittelemalla uusia taktiikoita, jotka eivät sisältäisi niin paljon aseiden heittelyä. Sitä mustahiuksinen oli harrastanut hieman liikaa viime aikoina, mukaanlukien Edingburghin metsien taistelu ja kuluneen viikon vampyyrin kaato.
- Integra. Miten voit? Trixita kysyi toiselta naiselta painaen päänsä pieneen kumarrukseen.

-...Täällä olikin viime aikoina harvinaisen hiljaista..., Integra kurkisti kirjansa takaa huomasi Trxitan saapuneen paikalle: -Olen kunnossa...Kiitos kysymästä...
Hän katsahti seinällä olevaa kelloa ja tokaisi:
-Onko kello jo noin paljon? Taisin liikaa keskittyä tähän mestariteokseen...
Hän naurahti ja laittoi kirjan yöpöydälle nousten istumaan sängyn reunaan ja katsahtaen uteliaan näköisenä Trixitaa...

- Hyvä kuulla, Trixita lausahti hymähtäen Integralle.
Kyllähän sen oikeastaan näki jo huoneeseen ilmestyessään Integran olevan jo paljon paremmassa kunnossa. Siitä istumalta vaaleahiuksinen ei kyllä taisteluihin välttämättä rynnättäisi, mutta ainakaan hän ei valittanut päätään tai muuta jäsentään. Tosin vaaleahiuksisen naisen ilme vaikutti uteliaalta. Trixita kallisti päätään toiselle puolelle ja kysyi:
- Onko jotain mielessäsi?

-Itseasiassa kyllä...tai en minä tiedä, Integra rapsutti takaraivoaan ja pudisti päätään. Hän ajatteli samalla itsekseen: Pieni juttu vain, mitä hän on sillä välin oikein tehnyt, kun jouduit täällä roikkumaan, Integra... Integra hymähti ja nousi ylös kuin kissa, joka hyppäsi äske ikkunalaudalle ketterästi ja tokaisi:
-Dracula on muuten hyvä romaani, joka ei koskaan jätä lukijaansa... Noh... Mitä itsellesi kuuluu?

Mustahiuksinen nyökkäili rapsuttaen vuorostaan takaraivoaan.
- En ole kyllä mikään lukutoukka.. Mutta ei minulle sen ihmeempää kuulu, Trixita sanoi kovin vähättelevästi, mutta lisäsi sitten olkiaan kohautellen: - Tavallista hiljaisempaa on kyllä ollut..
Edinburghin reissun jälkeen nimeltä mainitsematon mies ei ollut päästänyt hiljaisintakaan naurahdusta. Näin pitkää taukoa varjoissa lymyilevä mies ei ikinä aiemmin ollut pitänyt. Tämä sai Trixitan hermostuneeksi, mutta piilotti tunteensa varsin taidokkaasti vähättelevällä käyttäytymisellään.

-Pitäisi kai mennä tarkastamaan, mistä kaikki hiljaisuus johtuu..., Integra tokaisi ja pyöräytti katseensa peiliin ja sitten takaisin Trixitaan: -Sitä ennen minun kannattaisi vaihtaa vaatteet...

Hetken aikaa Trixita seisoi suorana hiljaa. Tuon hetken täytti hiljaisuus, joka ei sitten rikkoutunut, ennen kuin joku ylemmästä kerroksesta sytytti lampun mustahiuksisen pään päällä ja hän painoi päänsä pieneen kumarrukseen. Niiausta hän ei ikinä suostunut opettelemaan.
- Siinä tapauksessa odottelen ulkopuolella, Trixita lopulta sanoi ja ennen kuin oli kuullut mahdolliset kommentit Integralta oli mustahiuksinen painunut huoneen toiselle puolelle sulkien oven perässään.

Integra hymähti itsekseen Trixitan katoessa oven taakse ja kipitti kaivaamaan vaatekaapistaan jotain päälle laitettavaa. Mitäköhän voisi löytyä? hän mietti samalla hösläten vaatteiden seassa. Oho! Missäköhän tämä lymyili? Integra yhtäkkiä huomasikin jotain kiinnostavaa. Kaapista löytyikin hänen suosikkiasunsa.... pikemminkin perinteinen aatelispuku kokonaisuudessaan. Väriltään se oli musta, niin kuin jotkut hänen uniformuistaan. Sen lisäksi Integra kaivoi kaapista vielä sinisen solmion, sillä punainen lähti jo pesuun. Viiden kuluttua hän sai asunsa päälleen ja tassutteli oven ulkopuolelle eleganttiseen tyyliin samalla laittaen hanskat käteensä.

Ajankulusta Trixitalla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Aika, joka kului oven käymisten välissä, tuntui vierähtävän yllättävän nopeasti. Joko mustahiuksinen oli nukahtanut seinää vasten nojatessaan ja havahtunut sen auetessa, tai sitten toisen pukeutumisessa ei kestänyt kauaa.
- Sentään jotkut osaavat valita kaappien uumenista vaatteet joka tilanteeseen.. Trixita naurahti itsekseen Integran sujahtaessa oven takaa.
Mustahiuksinen työnsi itsensä käsillään seinää nojaamasta ja lähti seuraamaan Integraa tämän kävellessä käytävää pitkin.

Integra marssi oman tyylinsä mukaisesti pientä käytävää pitkin suuremmalle käytävälle, jossa jo alkoi pikku hiljaa jonkun verran porukan jäsenistä. Richardson puhui jonkun sotilaan kanssa jostakin ja viittoili tälle yrittäen selittää jonkinlaista tilannetta ilmaisutaidon muodossa. Samaan aikaan Integra ja Trixita ilmestyvät ja kaksikko kääntyy katsomaan heitä. Sotilas ja Richardson ottivat ryhdikkään asennon ja antoivat Integralle kunniaa, tämä nyökkäsi heille vastaukseksi ja sen jälkeen kysäisi:
-Onko mitään murheita tai huolia?
-Ei sentään! sotilas vastasi hiukan säikähtäen ja heilutteli käsiään näyttäen samalla sanoen "Ei hätää!". Richardson pudisti päätään ja sanoi:
-Prayer kertoi minulle kaiken. Kuinka voitte?
-Hyvin voin, Integra vastasi ja virnisti hiukan vampyyrimäiseen tyyliin, vaikkei vampyyri ollutkaan. Tuon virne tarttui Alucardilta. Richardson hymähti takaisin ja vilkaisi Trixitaa tervehtien tätäkin:
-Päivää.

Kumpikaan kaksikkoon kuuluva hahmo ei ollut mustahiuksiselle tuttu. Uusia kasvoja hän oli nähnytkin melkein joka päivä. Trixita nyökkäsi häntä tervehtineelle Richardsonille takaisin hymyillen hieman.
- Päiviä vain itsellesi myös, Trixita sanoi kumarruksensa keskeltä uudelle silmäparille.

-Prayeriltä kuulinkin paljon sinusta, toisin en ehkä tarpeeksi... Sinun avullasi, myös johtajaa on pidettävä lirissä, Ricahrdson naurahti Trixitalle ja viittoi sotilaalle. Sotilas lähti marssimaan jonnekin sanomatta mitään. Integra laittoi kädet puuskaansa ja kallisti päätään hiukan ja mulkkaisi Richardsonia. Richardson närkästyi hiukan nähdessään tämän ilmeen ja tokaisi:
-Anteeksi! Roskaa on täynnä suuni! Unohdinkin esittäytyä uusille tuttaville: olen Jonathan Richardson. Työskentelin järjestölle seitsemän vuotta.

Trixita virnisti hieman ilkikurisesti pidätellen nauruaan Richardsonin reaktiolle Integran eleestä. Mustahiuksinen nosti toisen kätensä päänsä vierelle samalla kun silmiä hallitseva ruumiinosa laskeutui pieneen kumarrukseen.
- Ehei, minun tässä pitäisi anteeksi pyytää, joten yritetäänpä uudelleen. Olen Trixita Kegelapan, mustahiuksinen esitteli itsensä kunnolliseen sävyyn toiselle pitäen päätään vieläkin pienessä kumarruksessa.

-En ole koskaan kuullut tuollaista nimeä, Richardson hymähti laittaen lakkinsa kunnolla päähänsä: -Mutta hienolta se kuullostaa. Hauska tutustua.
Hän teki myös kumarruksen. Sotilailla olikin näin usein tapana. Korkea-arvoisen tervehdettin antamalla kunniaa, uusia tuttuja pienellä kumarruksella sekä omia vilkuttamalla tai jollain muulla tavalla. Hellsing-järjestö oli pikemminkin jonkinlainen armeijalaitos, jossa tehtiin paljon kaikkea. Integra sentään oli tyytyväinen siihen, että sotilaat olivat melko itsenäisiä ja osasivat käyttäytyä kunnolla.
-Erittäin hyvä! Integra hymähti: -Kunhan esittelyt on hoidettu, herra komentaja saakoon kertoa uusia uutisia.
-Tuota joo...Teidän tiedoksenne..., Richardson tokaisi: -Jälleen perustettiin joku vampyyriliiga Lontooseen. Ei olla varmoja uhrien määrästä, mutta heidän sanottiin murhaavan 12 ihmistä. Haluaisitteko tutustua ensin poliisiasemalta tulleeseen raporttiin?
-Miksipä en? Vaikken luota miliisiin, heillä löytyy aina jotain tietoa. Trixita. Varmaan löytyykin jälleen jotain puuhasteltavaa.
Viimeisen lauseen sanottua Integra naurahti ja marssi sisälle työhuoneeseensa. Richardson tuli myös perässä...

Mustahiuksinen nyökkäsi virnistäen.
- Eipähän tekeminen lopu hetkeksi, hän naurahti astellessaan kaksikon perään.
- Ja eipähän ehdi pahemmin miettiä sen kirotun perverssin suunitelmia.. mustahiuksinen vielä murahti itsekseen astuessaan Integran työhuoneeseen sisälle.

Richardson nappasi työpöydältä paperinipun ja antoi sen Integralle sanoen:
-No niin. Siinä niitä tietoja onkin.
-Jaahas, Integra katsoi mietteliään näköisenä paperin ensimmäistä sivua ja alkoi tutkia yhtä hämmästyneenä muitakin papereita. Richardson aloitti selostuksen:
-Homman nimi on se, että murhat ovat tapahtuneet baarissa, joten siitä voisi päätellä, että vampyyrit lymyilevät siellä.
Integra oli hetken hiljaa ja sitten kurkisti paperien takaa sanoen:
-Tottahan se näyttää olevan, mutta suurin ongelma on se, että se on julkinen paikka, emmekä voida voida lähettää sinne sotilaita. Järjestömme täytyy toimia salassa.
-Mutta...?
-Joudumme ottamaan joku toinen suunnitelma, Integra sanoi mietteliäästi ja käveli kädet puuskassa edes takaisin miettien samalla: Helvetti soikoon...Täytyy olla joku idea...Mikä niistä käy? Julkinen paikka...Tuntemattomuus...Nyt keksin! Hän yhtäkkiä pysähtyi ja tökkäisi paperikasan Richardsonin käteen huudahtaen:
-Tarvitsemme siis valepuvut yllätääkseen heidät, Nathan!
-Nerokasta....Miksen itse ole keksinyt tota?

Keskustelun aikana Trixita oli eksynyt seinän luokse ja nojaili siihen kuunnellessaan kaksikkoa. Vampyyreistä oli siis kyse, mikä yllätys. Baarissa käynti oli niitä harvoja taitoja, joita ei mustahiuksinen vielä ollut harjoitellut ollenkaan. Oliko se sitten hyvä vai huono ratkaisu, ei tuo vaaleilla silmillä näkevä tiennyt itsekään. Mutta valeasut tätä reissua varten..?
- Kuulostaa siis aikalailla tavalliselta metsästykseltä, Trixita sanoi ja jatkoikin saman tien: - Mutta mistä me valeasut revimme käsiimme..?

-Joudumme lähtemään jälleen ostoksille..., Integra pyöritti päätään ympäri ja rapsuttaen takaraivoaan huokaisi kuin olisi kyllästynyt johonkin. Hän katsoi Trixitaa ja sitten sanoi:
-Siviilivaatetus olisi hyvä valepuvuksi. Lähtisinkö tällä bleiserilläkö sinne? Se on liian epäilyttävää ja näyttäisin sitten joltain killeriltä.

- No kunhan ei mikään ihmissusi loikkaa niskaamme ostoksilla.., Trixita sanoi nyökätessään.
Samalla hän virnisti hieman. Siviilivaatetus tarkoittaisi aseiden jätön Hellsingin kartanoon. Mikäli he joutuisivat hyökkäyksen kohteeksi, olisivat he vihollisten ruokalistan kärjessä. Paitsi että hetkonen. Tuleva reissuhan on niiden kulmahampaisten otusten tappoa ajatellen suunniteltu. Mitenkäs kohteet oli ajateltu kaataa siviileissä..?
- Mikäli me siviileissä kuljemme, mihin me aseet näitä kohteita varten sujautamme? hän vielä kysyi pää aavistuksen kallellaan.

-Hopealuoteihin varustetut pistoolit, ehkäpä? Richardson nosti kulmiaan ja katsoi Trixitaa ja Integraa vuorotellen. Integra tokaisi:
-Se vissiin näyttää siltä. Oletko, Trixita, käyttänyt koskaan pistoolia?

- Pistoolia? Trixita kysyi toisen kulmansa noustessa korkeuksiin.
Fehér oli ollut mustahiuksisen ase pienestä lähtien. Vaikka hän oli päässyt kokeilemaan majatalon kiduttavien koulutuksien aikana erilaisia aseita, ei hänellä ollut mitään mainittavaa kokemusta kyseisestä käsiaseesta.
- Eeh.., Trixita aloitti rapsuttaen poskeaan ja sanoi sitten kovin nöyränä: - Kerran, varmaan viitisen vuotta sitten. Kokemusta ei siis löydy suoraan sanottuna lainkaan..